lauantai 2. elokuuta 2014

Italialaiset tomaatti-salvialeivät


Tämä maukas leipäohje löytyi Glorian Ruoka & Viini -lehdestä. Meillä leivotaan aika harvakseltaan, mutta aina joskus jompi kumpi innostuu jauhoilemaan ja tällä kertaa kyseessä oli Jannen taidonnäyte. Leivät olivat oikein maukkaita ja parhaimmillaan tuoreeltaan.

Italialaiset tomaatti-salvialeivät
8 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl ruokosokeria
2 tl suolaa
4 dl vettä
1/2 oliiviöljyä

Täyte
10 kirsikkatomaattia
125 g mozzarellaa
1 porkkana
1 ps pekaanipähkinöitä (70g)
1 dl salvianlehtiä
1 tl suolaa

Oliiviöljyä

Mittaa jauhot, kuivahiiva, sokeri ja suola kulhoon ja sekoita. Lisää 41-asteinen vesi. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia kunnes taikina irtoaa käsistä.

Kumoa taikina jauhotellulle pöydälle ja muodosta siitä pallo. Nosta pallo takaisin kulhoon ja peitä liinalla. Anna kohota noin tunti.

Samalla kun taikina kohoaa, valmistele täytteen aineet. Halkaise kirsikkatomaatit ja viipaloi mozzarella. Kuori porkkana ja siivuta esim. juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Rouhi salvian lehtiä ja pekaanipähkinöitä hieman pienemmäksi.

Kumoa kohonnut taikina jahotetulle työpöydälle ja vaivaa hetki. Levitä taikinasta sormin suorakaiteen muotoinen levy ( 25 x 35 cm ).

Levitä täytteet tasaisesti levyn päälle. Taita suorakaiteen oikea kolmannes taikinan keskustaa kohden. Tee samon vasemmalla puolella. Jäljelle jää kapeampi suorakaide, jossa täyte jää leivän sisälle piiloon. Leikkaa taikina neljään palaan ja aseta leivinpaperin päälle uunipellille.

Anna leipien kohota liinan alla puoli tuntia.

Paista leipiä 250 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia. Alenna lämpö sitten 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.

Ota leivät uunista ja lorauta oliiviöljyä pintaan. Jätä leivät vielä hetkeksi pyyhkeen alle vetäytymään.




4 kommenttia:

  1. Onpas kyllä kuohkean ja kesäisen näköistä leipää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvää, mutta valitettavasti seuraavana päivänä se ei maistunut enää niin kesältä... :(

      Poista
  2. Herrkullisen näköistä! Meillä leipoo enimmäkseen vain teini, mutta seuraavan kerran kun kuuluu kysymys mitä leipoisin, ohjaan tänne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo täyte oli kyllä maukas. Pidin erikoisesti porkkanasta.

      Poista