perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tagine-tyyppinen kanapata

 

Helsingin Hakaniemen hallista voi ostaa säilöttyjä sitruunoita ja olen hieman hullaantunut niihin. Kokeilin itsekin kerran tehdä niitä, mutta ne eivät jostain syystä onnistuneet, pitää yrittää joskus uudestaan. Kun viimeksi olimme hallissa ostin taas näitä sitruunoita ja päätin tehdä jotain tagine-tyyppistä, vaikka ei minulla ole tagine-pataakaan. Päädyin kanapataan. Riisiä on tullut syötyä viime aikoina paljon, joten lisukkeeksi tein couscousia. Tuli muuten ihan älyttömän hyvää! Nam. 

En nyt tarkkaan muista miten pata tehtiin, mutta jotenkin näin.

Kanatagine
4:lle
4 kpl kanan reisipaloja
2 kpl säilöttyjä sitruunoita
2 isohkoa sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
korianteria, persiljaa...
(oliiveja)
1 punainen chili
kanalientä
ras-el-hanout- ja adjika-mausteseosta
suolaa, pippuria
muita mausteita maun mukaan
öljyä paistamiseen

Mausta kananpalat ras-el-hanout tai muulla mausteseoksella, anna tekeytyä hetki. Paista kananpalat ruskeiksi paitinpannulla. Ota esiin pata tai kattila, paista siinä pieneksi pilkotut sipulit, asettele sitten ruskistetut kananpalat päälle. Lisää pataan inkivääri, silputtu chili, valkosipuli ja inkivääri ja muut mausteet. Poista sitruunoista siemenet, pilko pieneksi ja lisää myös ne pataan. Kaada päälle kanalientä ja jätä hautumaan. Anna hautua noin 45-60 minuuttia, tarksita maku. Jos pidät oliiveistä, niitäkin voi lisätä pataan kunhan muistaa että ne tuovat aika paljon suolaisuutta. Koristele tuorella yrteillä.


Couscous
4:lle
2-3 dl couscous
1 isohko tomaatti
kourallinen paahdettuja manteleita
korianteria

Keitä couscous ohjeen mukaan. Itse käytin keitinvetenä aika mietoa kanalientä ja se toi hienosti makua. Poista tomaatista siemenet ja pilko pienenksi kuutoiksi, lisää couscousiin. Paahda mantelit ja lisää coucousiin. Mausta tuoreilla yrteillä, esim. korinaterilla ja persiljalla.


4 kommenttia:

  1. Säilötyissä sitruunoissa on oma hieno makunsa. Delidelistä minä olen niitä muistaakseni ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Delidelillä on kauppa hallissa, olen ostanut sieltä mm. oliiviöljyä. Säilötyt sitruunat olen ostanut hallin Maustekeidas kaupasta.

      Poista
  2. Pari kertaa olen tehnyt itse,ja ihan hyvä lopputulos on tullut (ohje löytyy blogista) mutta usein ostan myös valmiina.Minulta on tulossa lähiaioina yksi ohjekin missä ne ovat pääosassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäpä käyn kurkkaamassa ohjettasi ja kokeilen uudestaan. :)
      Ja odotan tulevaa ruokaohjettasi!

      Poista