sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Parmankinkku-rucolapizza


Pizza-perjantai II!

Pizza-seikkailut jatkuvat. Olin nin innoissani edellisestä saavutuksesta ja ihanasta rapeasta pohjasta. Nyt kun Jannekin oli kotona, ryhdyimme yhdessä toimeen. Päädyimme klassiseen parmankinkku ja mozzarella pizzaan.

Pizzataikina
1/4 pala tuorehiivaa
n. 2 dl lämmintä vettä
n. 3-4 dl pizzajauhoja
suolaa, oliiviöljyä

Liuota hiiva veteen. Lisää ripaus suolaa ja oliiviöljyä. Lisää sitten jauhot. Jauhoa meni noin 3-4 dl. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, pyöräytä palloksi ja jätä lämpimään liinan alle ainakin puoleksi tunniksi kohoamaan.

Täyte
Tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä
100 g Parmankinkkua
1 pussi mozzarellaa
Basilikaa
Rucolaa

Kuten viimeksikin, uuni laitettiin täysille päälle ja uunipelti sisään kuumenemaan.

Taikinasta kaulitaan ohut pohja leivinpaperin päällä, jolla se on sitten helppo siirtää kuuman uunipellin päälle.

Laiskuus iski, joten tomaattimurska ostettiin suoraan kaupasta. Olikohan joko Barillan tomaattimurska kyseessä. Sekoitimme siihen pari murskattua valkosipulin kynttä. Tämä seos levitettiin pizzapohjan päälle. Tomaattimurskan päälle laitettiin basilikaa ja sitten pohja uuniin. Pohja on valmis 10-15 minuutissa.

Kun pohja oli hetken levähtänyt, lisäsimme päälle parmankinkkua, mozzarellaa ja rucolaa.

Valmis! Nopeaa, hyvää ja erittäin herkullista!



2 kommenttia:

  1. Onko uunipelti siis rapean pohjasi salaisuus? Meillä vasta haaveillaan täydellisestä pohjasta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys! Omatkaan eivät ole olleet niin täydellisiä... analyysi lienee että salaisuus piilee ohueksi kaulitussa pohjassa, kuumassa uunipellissä, sekä pienessä määrässä täytettä.

    VastaaPoista