tiistai 9. heinäkuuta 2013

Rosmariiniperunat ja lammas-kebabit


Kesä on parhaimmillaan ja grilliruokaa ja uusia perunoita on tullut syötyä ahkerasti. Tänä kesänä on mennyt myös yllättävän monta makkarapakettia, joka on aika harvinaista meillä. Tulee kuitenkin aika kun ei enää jaksa työntää yhtään uutta perunaa suuhun ja grillin sytytys tuntuu vaikealta.

Näinpä jätimme tällä kertaa nuo perinteisemmät kesäherkut ja pysyimme ulkokeittiön sijaan sisäkeittiössä. Olin edelleen aika Lähi-idän tunnelmissa luettuani tuota Ottolenghin Jerusalem keittokirjaa, joten siihen suuntaan ajattelin pyrkiä. Ja tulipas muuten maukasta! Jos ette ole kokeilleet kanelia lampaan jauhelihassa, kokeilkaa ihmeessä, se tuo aivan uuden ulottuvuuden. Pakko oli sekaan myös lorauttaa tuota dukkah-mausteseosta josta viimeksi tein postauksen, kun sitä oli aika iso purkki keittiön pöydällä ja se tuijotti minua.

Rosmariiniperunat
Perunoita
Nippu rosmariinia
Oliiviöljyä
Suolaa, pippuria

Keitä uudet perunat al dente kypsiksi. Anna jäähtyä. Leikkaa jäähtyneet perunat noin sentin viipaleiksi. Laita perunat kulhoon. Lorauta päälle oliiviöljyä, silputtua rosmariinia ja mausta suolalla ja öljyllä. Paista potut sitten paistinpannulla öljyvoiseoksessa kunnes ne ovat kypsiä ja saavat kauniin ruskean värin.


Lammas-kebabit
500 g karitsan jauhelihaa
2 kananmunaa
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 pieneksi silputtu sipuli
1 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
2 tl ras el hanout-mausteseosta
1 rkl dukkah-mausteseosta
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 rkl korppujauhoja

Sekoita kaikki lammas-kebabin aineet yhteen kulhossa. Jätä jääkaappiin maustumaan ainakin puoleksi tunniksi.

Muotoile jauhelihasta kebabeja ja paista pannulla öljyvoiseoksessa. Grillissä tulee myös hyvin, mutta meillä oli vähän grillausinto hukassa, joten pannulla tehtiin.

Tarjoile kebabit sitruunalohkojen ja tzatskin kanssa.


4 kommenttia:

  1. Minä olen kovasti ihastunut dukkahiin, vaikka se onkin minulle aika uusi tuttavuus. Tein sitä tosin hieman eri ohjeella kuin sinä, enkä ole ihan hirveän monipuolisesti sitä vielä ehtinyt kokeilemaan. Lähinnä olen ripotellut sitä (parmesaanin sijasta) pastan päälle, ja siihenkin se sopii erinomaisen hyvin.

    Onpas mielenkiintoinen kebab-ohje, pakko kokeilla. Samalla tulisi kokeiltua tuo ras el hanoutkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, dukkah reseptejä on moneksi. Itsekin tässä teen vasta tuttavuutta.
      Ras el hanoutin ostan suoraan Helsingin Hakanienen kauppahallin maustemyyjältä, vaikka helppo lienee tehdä itsekin. Se on namia.

      Poista
  2. Hieno annos! Lähi-idän mausteseokset ja lammas sopivat kyllä hienosti keskenään. Dukkah seosta en ole vielä kokeillut, se on mulle uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dukkah on uusi meillekin. Nyt kun siihen on tutustunut, tuntuu että siihen törmää joka nurkassa!

      Poista