lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ragù Bolognese


Teimme eilen ison annoksen aika klassista ragù bolognesea. Pakastimessa oli erilaisia pikkupusseja jauhelihaa, jotka sopivat tähän hyvin. Oli possun jauhelihaa ja oli naudan jauhelihaa. Mukaan taisi sujahtaa myös possumakkaran täytettä. Ragu tulee liedellä kuin itsekseen, samalla kun itse puuhastelee ulkona (kun vaan välillä muistaa käydä sohimassa kastiketta!). Ruoka olikin valmis juuri sopivasti kun illan ensimmäinen matsi alkoi ja nälkäkin jo oli.

Kyllä oli muuten hyvää. Mikä tuosta noin yksinkertaisesta ruoasta tekeekin niin hyvän? Lienee tuo pitkä haudutusaika?

Ragù Bolognese

noin kilo jauhelihaa
1 porkkana
2 sellerin vartta
2 sipulia
2 isoa kynttä valkosipulia
4 siivua pekonia
1 laakerinlethi
3 rkl tomaattipyrettä
1 dl paseerattua tomaattia
1 dl punaviiniä
1 l lihalientä
suolaa, pippuria
kuivattua oreganoa

Paista pannulla pienksi kuutioidut vihannekset voiöljyseoksesa. Lisää sitten pannulle pienksi silputtu pekoni ja jatka paistamista kunnes pekoni sulaa joukkoon.

Ruskista jauheliha isolla pannulla ja lisää kasvikset kun se on ruskistunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitten lämpöä ja kaada viini joukkoon. Kiehuta kunnes viini on haihtunut. Lisää tämän jälkeen tomaattipyre ja paseerattu tomaatti. Lisää myös osa lihaliemestä ja kiehuttele kastiketta pienellä lämmöllä. Kastike saa kiehua pienellä lämmöllä 2-3 tuntia. Lientä pitää välillä lisätä, mutta lopputulos ei saisi olla liian vetelä.

Tarjoile pastan ja parmesanin kanssa.



3 kommenttia:

  1. Minusta juuri aika tekee ragùsta jotain enemmän kuin jauhelihakastikkeen :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Campasimpukkaa, liian kiireisesti syöty bolognese on puolikas bolognese - kokeiltu on. Erinomaista matsiruokaa!

    VastaaPoista
  3. Näin se taitaa olla. Ragùn kanssa ei saa hätäillä. :)

    VastaaPoista