lauantai 24. tammikuuta 2015

Kesäkurpitsakeitto

 

Pidän siitä että saan viikonloppuisin käyttää ruoanlaittoon paljon aikaa, mutta arkena ruonlaitto on parhaimmillaan nopeaa ja helppoa. Sosekeitot ovat minusta aivan mahtavia ja niitä tulee tehtyä aika ajoin. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt keittoa kesäkurpitsasta ja sellainen minulla oli jääkaapissa, joten ajatelin kokeilla tätäkin. Nopea googletus kertoi että kesäkurpitsakeitto on ihan yleinen juttu. Lisäsin omaani myös sipulia, porkkanaa ja jämäparsakaalia. Aikomukseni oli lopuksi lisätä keittoon kermaa tai sulatejuustoa, mutta keitto olikin niin hyvää sellaisenaa, etten tohtinut siihen muuta enää lisätä. Yhden keitetyn kananmunan kyllä lisäsin keittoon lopuksi ja se toimikin oikein hyvin.  Yum-my. 

Kesäkurpitsakeitto
2:lle
1 pienhkö kesäkurpitsa
1 porkkana
1/3 parsakaalia
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
1 keitetty kananmuna
öljyä

Pilko sipuli ja kuullota sitä kattilassa tilkassa öljyä. Lisää sitten porkkanan palat ja jatka kuullottamista. Huuhtele ja pilko kesäkurpitsa ja lisää kattilaan. Minä lisäsin samalla myös noin kolmanneksen parsakaalin jämän joka oli jääkaapissa. Lisää vettä niin että se melkein peittää kaikki vihannekset. Tiputa kattilaan vielä yksi kasvisliemikuutio. Anna kiehua noin 5-10 minuuttia kunnes vihannekset ovat kypsiä ja soseuta sitten.

Tarkista maku. Mausta esim. pippurilla.

Tarjoile keitetyn kananmuna kanssa.


2 kommenttia:

  1. Ihanan vihreää, kevät lautasella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika myrkynvihreää oikeastaan, mutta erittäin herkullista! :)

      Poista