tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kalapullat Ottolenghi-style


Katsoimme eilen Yotam Ottolenghin ruokaohjelmaa, jossa hän seikkaili lapsuutensa Jerusalemissa. Voi mitä näkyjä ja ruokia! Onneksi ehdimme syödä ennen ohjelman alkua!

Ohjelman aikana hän teki kalapullia, joista me inspiroiduimme ja teimme alle kirjoitetun oman version. Nämä olivat hyviä, mutta ehkä ensi kerralla laittaisin kuitenkin hauesta, josta yleensä teemme. Ja suolaa noihin saa laittaa reippaasti. Muuten olen aika tyyväinen. Pidän etenkin tuosta kalan suutuntumasta kun sen hienontaa veitsellä, sitä tulee tehtyä usein mökillä (siten ne hauen ruodotkin häviää niin ettei huomaa...).

Ja oli ihan nopea arkiruoka.

Kalakofta à la Ottolenghi
noin kahdeksan kalapullaa
n. 600 g vaaleaa kalafilettä - käytimme turskaa
tuoretta tilliä, minttua ja korianteria
nokare raastettua inkivääriä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
puolikkaan sitruunan kuori
kuminaa, kurkumaa
suolaa, pippuria
1 muna
vähän korppujauhoja
öljyä paistamiseen

Pilko kala pieneksi veitsellä. Lisää heinonnetut yritit ja mausteet, sekoita. Lisää lopuksi kananmuna ja korppujauhe ja sekoita taas tasaikseksi. Anna tekeytyä hetki.

Muotoile kalamassasta palloja ja paista kypsäksi öljyssä. Tarjoile esim. yrttimaustetun kermaviilin ja salaatin kanssa.


5 kommenttia:

  1. Meillä tehdään tuollaisia hauesta kotona usein, mausteita olen vaihdellut mielialan mukaan. Paistamme pihvit/pullat yleensä uunissa varsinkin jos pullerot ovat iltaruokaa viikolla.

    VastaaPoista
  2. Nam, sinullakin on täällä näitä ihania mausteisia makuja.

    VastaaPoista
  3. Harmittaa etten pysty sitä ohjelmaa näkemään ja eikä sitä saa netistäkään ladattua,mutta voin arvata että Ottolenghi pistäytyi Jerusalemin ihanalla ruokatorilla:)

    VastaaPoista
  4. Minäkin katsoin tuon ohjelman, ja kalapallerot jäivät houkuttelevina mieleen. Pitänee askarrella niitä itsekin.

    VastaaPoista
  5. Tuo Ottolenghin ohjelma on kyllä hyvä. Kamala nälkä tulee aina kun sitä katsoo! :)

    VastaaPoista