maanantai 20. huhtikuuta 2015

Udon ja siskonmakkara

 

Minulla on ollut paketti udonia kaapissa pitkään ja päätin vihdoin tehdä siitä jotain. Mieleni meni keittoihin, mutta en oikein jaksanut tehdä mitään monimutkaista, joten päädyin suomalaisittain siskonmakkaraan. Keitto oli hyvää, vaikka ylikypsensinkin nuudeleita hieman. Nuudelit eivät myöskään olleet sellaisia paksuja udon-nuudeleita mihin olen Japanissa tottunut. Pakettia tarkemmin luettuani, huomasin että siinä luki 'Japanese-style Udon noodles, made in Korea'. Korealaiset udon-nuudelit lienee siis hieman erilaisia? Nämä olivat paljon uhuempia ja lituskaisempia kuin normit japanilaiset udonit.

Siskonmakkara-udon-keitto
n. 4 annosta
udon-nuudeleita
1 pkt siskonmakkaraa
1 iso porkkana
pala purjoa
1 kevätsipulin varsi
kanalientä
valmismisokeittoa
muita mausteita tarpeen mukaan
n. 10 dl vettä

Keitä udon-nuudelit ohjeen mukaan ja huuhtele vedellä. Varo ylikypsentämistä. Jätä sivuun odottamaan.

Kiehauta liemivesi toisessa kattilassa. Lisää siihen valmismisokeittoa. Minulla oli jotain sellaisia annospussukoita, en muista mitä merkkiä. Siinä oli valmiiksi dashia ja merilevää. Käytin kaksi pussia. Lisää liemeen myös yksi kanaliemikuutio. Anna kiehahtaa ja tarkista maku.

Lisää liemeen tikuiksi leikatut porkkanat, hienonnettu purjo ja kevätsipuli. Anna kiehahtaa hetki. Lisää sitten siskonmakkarat ja anna kiehua kypsäksi noin viisi minuuttia.

Aseta kulhon pohjalle kypsennetyt udon-nuudelit. Lisää siskonmakkaralientä päälle. Koristele lopuksi kevätsipulin varrella.

Perinteisestä siskonmakkarakeitosta on poikettu aikaisemminkin.



P.S. Innostuneena Jokihaka Kokkaa blogin Instagram-tilistä, Huhmare intoutui perustamaan oman tilin.

2 kommenttia:

  1. Kiva keitto, maistuisi näin flunssaiselle. :) Jaajaa, pitäisiköhän sitä minunkin harkita tuota instagrammia kun kaikki muutkin näyttää siellä olevan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instaan vaan! Tosin minäkin tässä otan ensimmäsiä lapsenaskeleita. :-)

      Poista