lauantai 7. helmikuuta 2015
Crocque Madame
Tämä resepti on viimeisestä Maku-lehdestä (1/2015). Maku-lehden kuvat olivat niin houkuttelevan näköisiä, että päätin kokeilla näitä. Omista kuvista ei tullut kovin kauniita, mutta leivät onnistivat erinomaisesti. Leivät olivat todella herkullisia ja erittäin tuhteja. Tein näitä aamupalaksi ja lounas taitaakin jäädä sitten väliin...
Näitä en epäilisi tarjoilla esimerkiksi juhlien jälkeiselle aamupalalle jos olisi vieraita. Leipien tekoon meni puolisen tuntia, joten mikään pika-aamupala ei kuitenkaan ole kyseessä.
CROCQUE MADAME
2:lle
Juustokastike
15 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
125 g gruyèrejuustoa raastettuna
1/2 dl parmesaania raastettuna
suolaa, mustaapippuria, muskottipähkinää
Lisäksi
4 viipaletta paahtoleipää
dijon-sinappia
2-4 kinkkuviipaletta
2 munaa
suolaa, pippuria
Kuumenna voi kattilassa. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Anna kuohahtaa ja lisää sitten maito desi kerrallaan. Kiehuta hiljalleen noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää sitten 1/2 dl gruyèrejuustoa ja parmesaniraaste. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Anna juuston sulaa kasitkkeeseen, mutta älä enää kiehuta kastiketta.
Pane uunin grillivastus kuumenemaan 200 asteeseen.
Laita kaksi paahtoleipäviipaletta leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele leivät kevyesti sinapilla ja pane päälle 1-2 kinkkuviipaletta. Ripottele suurin osa jäljelle jääneestä juustoraasteesta leipien päälle. Laita leivät uuniin 1-2 minuutiksi, kunnes juusto alkaa sulaa. Nosta leivät uunista ja nosta niiden päälle toinen paahtoleipä. Lusikoi päälle juustokastiketta ja ripottele päälle loput juustoraasteesta. Nosta pelti taas uuniin muutamaksi minuutiksi kunnes kastike kuplii ja juusto saa vähän väriä.
Kuumenna pannulla voita ja paista kaksi kananmunaa siten, että keltuainen jää keskeltä löysäksi. Nosta paistetut munat leipien päälle. Mausta suolalla ja pippurilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)