Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekoni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Japanilainen Okonomiyaki

 
Viikonlopulta jäi yli possun lihaa, sekä varhaiskaalia, joten päätin tehdä niistä okonomiyakia. Tätä herkkua ei tule usein tehtyä ja viimeksi taisimme syödä tätä vuonna 2013 kun vierailimme Japanissa. Okonomiyakin on kuitenkin oiva hävikkiruoka, sillä kaalin sekaan voi laittaa melkein mitä vain töhteitä kaapista löytyy.

Okonomiyaki 2:lle
n. 200-250 g varhaiskaalia
puoli pakettia pekonia - pekonin voi hyvin jättääpois jos haukaa vähän kevyemmän aterian
n. 150 g grillilihan tähteitä - meillä oli possua
2 munaa
1,5 dl dashia tai vettä
1,5 - 2 dl vehnäjauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
okonomiyaki-kastiketta
kewpie-majoneesia
katsuobushi-lehtiä

Riko ja vatkaa munat kulhossa. Lisää dashi tai vesi, sekä vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi. Aseta syrjään turpoamaan hetkeksi. Silppua sillä välin kaali pienenksi ja kuutioi liha.

Sekoita kaali ja liha vehnäjauhoseokseen. Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja kaada siihen sitten puolet kaalilihaseoksesta Tasoita lastalla tasaiseksi lätyksi. Aseta kaalin päälle pekoniviipaleita. Paista noin 3-6 minuuttia kunnes kauniin ruskea ja käännä sitten ympäri ja toista kunnes pekoni on kypsää. Tee toinen lätty samalla tavalla.

Aseta lätty lautaselle ja mausta okonomiyaki-kastikkeella ja kewpie-majoneesilla. Koristele katsuobushi-lehdillä.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Maissikeitto, eli Corn Chowder


Chowderille pitäisi kyllä keksiä hyvä suomenkielinen sana. Vai onko sellainen jo? Keitto ei mielestäni oikein kuvaa chowderia, mutta toisaalta, se ei ole mikään muhennoskaan. Olisiko soppa?

No, niin tai näin. Muutaman päivän takaisesta grillauksesta jäi pari ylimääräistä maissintähkää. Päätin tehdä niistä eilen lounaaksi maissikeittoa, eli corn chowderia. Maissia kasvatetaan paljon ympäri maailmaa, myös jonkin verran Suomessa, mutta varsinkin Yhdysvalloissa se on erittäin yleinen viljelyskasvi. Olenkin pitkään halunnut kokeilla amerikkalaistyylistä maissikeittoa.  Kokeilu onnistui mielestäni melko hyvin, vaikka maissi on kyllä aika makeaa. Sitä tasapainotti hyvin pekonin suolaisuus, mutta pekonin voi toki jättää helposti pois jos haluaa kasvisversion.

Tämän reseptin lainasin Simply Recipes blogista.

Corn Chowder
2 maissintähkää
2-3 viipaletta pekonia
1 sipuli
1 porkkana
1 selleri
2-3 perunaa
1/2 paprika
1 laakerinlehti
timjamia
7 dl maitoa
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen

Ota yksi pekoniviipale ja paista sitä kattilassa pienessä määrässä öljyä. Älä anna pekonin ruskistua. Lisää kattilaan pilkottu sipuli ja jatka paistamista noin 4-5 minuuttia. Lisää kattilaan sitten kuutioitu selleri ja porkkana. Jatka kypsentämistä toiset 5 minuuttia.

Tällä välin irrota maissin jyvät tähköistä (onkohan cob yhtä kuin tähkä?). Leikkaa tähkät sitten puoliksi ja lisää kattilaan. Lisää myös laakerinlehti ja maito. Anna kiehua ihan minimillään noin 30 minuuttia. Keiton hiljalleen kiehuessa, paista loput pekoniviipaleet rapeaksi.

Kun keitto on kiehunut hiljalleen puoli tuntia, ota maissintähkät, pekoniviipale ja laakerinlehti pois kattilasta.

Lisää kattilaan kuutioitu peruna, paprika, suolaa ja pippuria. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia ja lisää sitten maissi ja timjami. Keitä vielä noin 5-10 minuuttia tai kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.

Tarjoile valmiin keiton päällä rapeaksi paistettua pekonia.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Itse tehty pekoni


Johnnie Mountainin Possu-kirja on osoittautunut hyväksi ostokseksi ja olemme tehneet siitä useita reseptejä. Viime viikolla teimme sen ohjeen perusteella pekonia. Kaupan massapekonit ovat usein aika vetisiä ja mauttomia, mutta tämä oma tekemä oli erittäin hyvää. Aika suolaista kylläkin. Reseptissä oli 150 g suolaa kilon possupalaan ja se oli kyllä liikaa. Toisaalta reseptissä kehoitettiin käyttämään porsaankylkeä kamaran kanssa, mutta me emme sellaista kaupasta löytäneet. Voisiko kamaran puuttuminen saada aikaan liikasuolaisuuden?

Niin tai näin. Tämä oli erittäin hyvää, eikä juurikaan tee mieli enää mitään kaupan pekonia!

Pekoni
1 kg porsaankylkeä
150 g karkeaa merisuolaa
4 murskattua katajanmarjaa
2 rkl pehmeää tummaa sokeria
2 rkl siirappia

Kuivaa possunpala talouspaperilla. Sekoita suola, katajanmarjat, sokeri ja siirappi yhteen. Hiero sekoitus lihaan. Siirrä possu pussiin ja yritä ottaa mahdollisimman paljon ilmaa pois pussista. Jannella on hiirvenmetsästystä varten vakuumipakkauskone, joten me laitoimme possun vakuumiin.

Jätä pekoni jääkaappiin viideksi päiväksi. Tämän jälkeen ota possu pois pussista ja huuhtele liha huolellisesti kylmällä vedellä ja kuivaa sitten talouspaperilla. Laita pekoni vielä kuivumaan 24 tunniksi viileän paikkaan metaliritilän päälle.

Leikkaa valmis pekoni siivuiksi.






sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Alsacelainen pekonipiiras



Tämä ohje löytyi Apu-lehdestä jonka mukaan se on Jouni Törmäsen Chez Jouni ruokakirjasta. Kuten resepti lupasi, se oli oiva välipalaruoka.

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
2 dl vettä

Täyte:
3 isoa sipulia
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
4 rkl valkoviiniä
2 rkl vehnäjauhoja
ripaus muskottia
nippu timjamia
1 pkt Amerikan pekonia
3 dl ranskankermaa

Valmista ensin täyte. Viipaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi ja nosta ne kulhoon. Lisää mausteet ja viini ja marinoi niitä tunnin ajan.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita. Lisää öljy ja vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi. Kauli piirakkataikinasta leivinpaperin päällä uunipellin kokoinen levy.

Valuta sipulit. Lisää niihin jauhot ja sekoita. Lisää loput masuteet.

Pilko pekoni. Lisää pekonipalojen joukkoon sipulisuikaleet ja ranskankerma. Levitä seos pohjataikinalle.

Paista piirakka 250 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Tarjoile vaikka raikkaiden kirsikkatomaattien kanssa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pasta Carbonara



noin 4 annosta

1 pkt pekonia
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 kananmunaa
1 dl raastettua parmesaania
1 1/2 dl kermaa
pippuria
pastaa
spagettia

Leikkaa pekoni pieneksi siivuiksi ja paista pannulla kypsäksi. Valuta pekoni talouspaperin päällä. Paista pannulla silputtu sipuli ja valkosipuli. Ota pois liedeltä ja yhdistä samaan kulhoon pekonin kanssa.

Pastan kiehuessa valmista kastike. Raasta parmesaani ja yhdistä kermaan ja kananmuniin. Mausta pippurilla.

Kun pasta on valmis, valuta se ja lisää siihen kastike ja pekonisipuliseos. Kattilan voi käyttää vielä lieden kautta, jotta pasta on sopivan lämmintä ja kastike saostuu hieman.

Tarjoile esim. tuoreen patongin kera.