Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkupala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkupala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Valkosipuli-chilikatkaravut ja valkosipulileipä


Ostin vastikään ison pussin valmiiksi kuorittuja scampeja. Ne on suurta herkkuani ja niistä saa niin nopeasti maittavan aterian tai välipalan. Tällä kertaa tein pakkaspäivän iloksi pienen välipalan, jolla jaksoi iltapalaan asti. Tästä on helppo tehdä erilaisia variaatioita ja yrttejä vaihdellen voi tuunata makumaailmaa aasiasta eurooppaan. Minulla oli tuoretta korianteria, joten käytin sitä ja se toi mielestäni hivenen aasialaista makumaailmaa tähän välipalaan. Valkosipulia oli aika paljon, joten on hyvä että meillä ei ollut paljon kanssakäymistä muiden henkilöiden kanssa eilen ja tänään!

Valkosipuli-chiliravut  
2:lle
n. 10-12 kuorittua jättikatkaravun pyrstöä
1 punainen chili
1-2 valkosipulin kynttä
pieni kourallinen tuoretta korianteria
sitruunaa
suolaa, pippuria
oliiviöljyä

Valkosipulileipä
esipaistettu patonki
1-2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä

Marinoin katkarapuja oliiviöljyssä, valkosipulissa ja chilissä puolisen tuntia ennen kuin paistoin ne pannulla, mutta ne voi paistaa pannulla suoraankin chilin ja valkosipulin kanssa jos marinointiin ei ole aikaa. Niiden kypsentämiseen menee vain muutama minuutti, joten se kannattaa tehdä silloin kun valkosipulileipä on uunissa tai juuri uunista valmis.

Paista katkaravut kypsiksi oliiviöljyssä pannulla. Mausta siten tilkalla sitruunamehua, suolalla, pippurilla ja hienonnetulla tuoreella korianterilla.

Valkosipulileivän kanssa käytin oikopolkua ja käytin esipaistettua patonkia. Kypsensin patongin uunissa ohjeen mukaan, halkaisin sitten kahtia ja sivelin molemmin puolin oliiviöljyvalkosipuliseoksella, jonka jälkeen grillasin hetken grillivastuksen alla.

Nopeaa, helppoa, hyvää.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mätimousse ja kurkkusalsa


Söimme tätä mätimoussea eilen alkupalaksi kun sisareni oli kylässä. Itse olen aina vähän vierastanut lohen mätiä ja suosin yleensä siian tai muikun mätiä, mutta muutama viikko sitten kun olimme Luvialla viettämässä pikkujoulua, äitini tarjoili kirjolohenmätiä ja jouduin huomaamaan että se oli hyvää. Nyt kun Janne toi tämän reseptin kotiin, päätin kokeilla itsekin. Resepti on siis jostain lehdestä repäisty, Janne ei muista mistä, mutta epäilen että kyseessä on Anna.


MÄTIMOUSSE JA KURKKUSALSA 
Mätimousse
200 g kirjolohen mätiä
2 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa
vastarouhittua mustapippuria
suolaa
hienonnettua tilliä
punasipulia
Kurkkusalsa
1/4 kurkku kuutioituna
3 rkl hienonnettua tilliä
1/4 punasipuli silputtuna
tilkka sitruunamehua
ripaus suolaa ja sokeria

Sekoita kurkkusalsan ainekset keskenään.

Valuta mäti siivilässä. Vaahdota kuohukerma ja vatkaa mukaan myös ranskankerma, niin että seos on kuohkeaa. Sekoita mäti kermaseokseen. Lisäsimme vaahtoon myös vähän pieneksi silputtua punasipulia ja tilliä. Mausta pippurilla ja suolalla tarpeen mukaan.

Annostele mäti laseihin ja anna jähmettyä viileässä. Lisää pinnalle kurkkusalsaa.

Tarjoile ruisnappien kanssa.



perjantai 6. joulukuuta 2013

Vietnamilaiset kevätkääryleet

 

Ihastuimme nähin Vietnamilaisiin kevätkääryleisiin muutama vuosi sitten kun kävimme kyseisessä maassa. Näihin voi jäädä helposti koukkuun! Kotona näitä ei kuitenkaan olla tehty ennen tätä, en ymmärrä miksi. Kääryleet on kuitenkin helppo tehdä, kunhan tuon riisipaperipuolen saa hanskaan (minun kolme tai neljä ensimmäistä arkkia päätyi roskiin). Löysin onneksi hyvän kuva tutorialin siitä miten näitä kääryleitä tehdään ennen kuin epätoivo iski ja projekti olisi jäänyt kesken.

Riisipaperi on eri sorttia kuin noissa uppopaistetuissa kevätkääryleissä ja löytyy kaupan kuivahyllystä, ei pakastimesta. Ainakin Stockmannilla näitä löytyy ja toki myös etnisissä kaupoissa on. Kävin Helsingin Hakaniemen etnisissä kaupoissa kiertelemässä ja ostin sieltä myös thai basilikaa, josta saa ihanan autenttisen maun kääryleisiin. Pelkkä basilikan haju toi hyvin vahvasti mieleen Vietnamilaisen pho-keiton ja nämä ihastuttavat kääryleet.


Vietnamilaiset kevätkääryleet
n. 12 kpl

1 paketti riisipaperia, esim. Blue Dragon
1-2 katkarapua per kääryle
keitettyä vermiselliä pieni kulhollinen
rapeaa salaattia
porkkana- ja kurkkutikkuja
1 punainen chili viipaloituna
thai basilikaa ja minttua

Katkaravun marinadi

soijaa, tuoretta korianteria, punaista chiliä, ripaus kalakastiketta
Sekoita ainekset keskenään.

Dippikastike

soijaa, inkivääriä, valkosipulia, punaista chiliä chiliä, ripaus kalakastiketta
Sekoita ainekset keskenään.

Aloita marinoimalla ravut, noin puoli tuntia. Höyrytä ravut kypsiksi, noin 5 minuuttia ja anna jäähtyä. Me käytimme yhden halkaistun ravun per kääryle, sillä ne olivat aika isoja. Samalla kun marinoin ravut, marinoin myös porkkanatikkuja hetken etikassa ja seesamiöljyssä.

Asettele kaikki ainekset valmiiksi pöydälle ennen kuin aloitat riisipaperin käsittelyn ja rullaamisen.  Tämä on loppupeleissa aika nopeaa puuhaa.


Kostuta riisipaperi lämpimässä vedessä siten, että pidät siitä kaksi käsin kiinni. Näin estät että se ei mene ryppyyn ja solmuun jota ei saa enää auki.

Aseta kostutettu, pehmeä ja tahmea riisipaperi vaikka leikkuulaudalle. Aseta täytteitä paperin päälle ja kääri tiukkaan samoin kuin normi kevätkääryleet. Tyyli on vapaa. Kokeilin eri tapoja, jotta lopputulos olisi mahdollisimman kaunis; ensin ravut ja sitten muut, tai ensin muut ja päälle ravut. Samanlaisilta näyttivät kaikki. Ehkä ensi kerralla kun tekotapa on tuttu, saan jo sellaisia kauniita versioita.

Mutta, nämä olivat ihan törkeän hyviä. Näihin voisi varmasti kehittää jonkun addiktion. En ole muuten nähnyt näitä Suomessa ravintoloissa. Varmasti jostain löytyy?

Jos et ole vielä tehnyt näitä, tee ihmesssä!


 


Ja hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

 

Punajuuri on suurta herkkuani. Se on todella maukas ja monipuolinen vihannes ja siinä on hyödyllisiä kivennäisiä ja vitamiineja. Teemme siitä usein erilaisia uunipaistoksia tai paahdetaan uunissa muiden vihannesten kanssa. Eilen Janne otti hyvää hirvenlihaa pakastimesta josta ajattelimme paistaa kunnon pihvit. Mietin heti että punajuurisalaatti sopisi tosi hyvin seuraksi. Punajuuri-vuohenjuustosalaatti on ihan klassikko. Sitä onkin useissa ravintoloissa tarjolla ja samoin se on myös monissa blogeissa bongattu. Eikä turhaan. On se vaan niin herkullista.


Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

4-5 punajuurta
1 pussi rucolaa
pala chèvre-juustoa
1/2 pussia saksanpähkinöitä
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
tummaa balsamicoa
timjamia
suolaa, pippuria

Laita uuni päälle 180 asteeseen.

Pese punajuuret huolellisesti. Leikkaa päädyt pois ja siisti juurekset. Leikkaa ne neljään osaan lohkoiksi.

Öljyä matala uunivuoka ja vuoraa se sitten foliolla. Aseta punajuuren lohkot vuokaan. Kaada päälle reilu loraus oliiviöljyä, punaviinietikkaa, tummaa balsamicoa ja vettä. Nestettä saa olla siten että vuoan pohjalla on sitä noin puoli senttiä. Mausta juurekset vielä timjamilla, suolalla ja pippurilla. Kierittele juurekset nesteessä, niin että ne ovat kauttaaltaan maustettu.

Paista juureksia uunissa 40-60 minuuttia välillä käännellen kunnes ne ovat kypsiä. Anna juuresten jäähtyä hetki

Asettele pesty rucola salaattiastian pohjalle. Mausta pienellä määrällä oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Levitä punajuurilohkot rucolapedin päälle. Murustele päälle hyvää chèvre-juustoa. Lorauta päälle tummaa balsamicoa oman maun mukaan. Viimeistele lisäämällä salaattiin saksanpähkinöitä.



Viikonloppuna käytiin myös sienessä ja saatiin ihan hyvä saaliis. Hienointa oli kun Janne löysi mustatorvisieniä, niitä kun löytää niin harvoin.



sunnuntai 4. elokuuta 2013

Har gow dim sum

 

Yksi uusin harrastuksistani on se, että jos en löydä esim.hakusanalla "meze" tai "dim sum" hyviä reseptejä, menen jonkun tietämäni ravintolan sivuille ja katson heidän ruokalistaansa. Sitten taas google auki ja hakusanaksi vaikka "kibbeh" tai "har gow". Näin kävi myös eilen kun halusin tehdä dim sumia uudestaan, ensimmäinen kerta kun onnistui niin huikean hyvin. Katso ensimmäinen resepti täältä.

Har gow on yksi lemppari dim sumeistani, mutta oli kyllä aika työläs ottaen huomioon että nyyttejä tuli vain noin 30 kpl. Muutoin resepti onnistui aika hyvin, vaikka pistelin massaan omiani, kuten korianteria ja chiliä, jotka eivät kuulu tietääkseni tähän tai muihinkaan dim sumeihin. Har gow ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä onnistuminen kuin ensimmäinen dim sum setsi, ja tämä johtui taikinasta. Käytin valmiita jiaozi taikinoita, joista ei tullut sellaista läpikuultavaa lopputulosta josta har gow tunnetaan. Tämä siltikin, vaikka kaulin taikinoita ohuemmaksi ja isommiksi. Pitäisi varmaan tehdä taikina itse.... mutta kun olen niin onneton kaikessa leipomisessa ja pelkään että tämä taikinan tekeminen kuuluu siihen kategoriaan. Tai ehkä kuitenkin löydän jostain parempaa valmistaikinaa? Viime kerralla taisin käyttää wonton kuoria ja ne olivat mielestäni parempia.


Tässä kuitenkin Vantaalaisittain tuunattu har gow.


Har gow - noin 30 kpl
1 pkt jiaozi taikinaa
200 g katkarapua
3 rkl bambuversoja pilkottuna
1 kananmunan valkuainen
2 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl miriniä tai muuta riisiviiniä
1 rkl soijakastiketta
1/2 seesamiöljyä
1 tl maissijauhoja
1 punainen mieto chili
vähän silputtua tuoretta korianteria

Valmista massa. Silppua katkarapu pienehköiksi palasiksi ja laita kulhoon. Silppua myös bambuversot pieneksi ja lisää kulhoon. Lisää sitten valkuainen, raastettu inkivääri ja maissijauho. Mausta soijalla, seesamiöljyllä ja mirinillä. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi silputtu chili ja korianteri - nämä voi jättää hyvin poiskin, sillä ne eivät varsinaisesti kuulu har gowhin.

Käytin muuten omaa kasvattamaani peppino chiliä. Jännä juttu, chilit ovat todella mietoja, myös siemenet, mutta malto (se valkoinen osa) oli ihan tajuttoman vahvaa - ja minä olen tottunut chiliin pienestä pitäen kun asuin Afrikassa. Huh! Dim sumiin ei tullut yhtään maltoa. :)


Jätä massa jääkaappiin ainakin tunniksi. Sillä aikaa voi tehdä vaikka dippikastikkeen. Tässä kohtaa kannattaa myös ottaa taikinakuoret pakastimesta jos on laiska kuten minä ja käyttää valmistaikinaa.

Dippi
1/2 dl soijaa
1 punainen chili
1/2 rkl raastettua inkivääriä
1 tl seesamiöljyä

Sekoita dippiainekset keskenään ja jätä kulhoon jääkaappiin.

Sitten alkaakin se vaivalloinen vaihe. Itse nyyttien tekeminen ei ollut mielestäni kovin vaikeaa, tosin lopputulos ei näytä samalta kuin ravintolaversiot, mutta kovin aikaa vievää se oli.

Kauli jiaozi taikinat vielä ohuemmaksi ja isommaksi. Rypytä puolet pyöreästä taikainkuoresta kuten kuvassa alla. Lisää sitten pieni nokare täytettä ja sulje nyytti. Sipaise sormella vettä taikinan sulkukohtaan jotta ne pysyvät paremmin kiinni.

Laita höyryttimeen pyöreä leivinpaperin pala ja öljyä sitä vähän jotta dim sumit eivät juutu siihen kiinni. Höyrytä noin 7 minuuttia.

Tarjoile dipin kanssa.

Har gown rypytys.

Täytettä ei saa olla liikaa.
 


Peppino chilit.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa


Joskus ruoanlaitto voi olla todella yksinkertaista. Oikeastaan, tällä kertaa ei itse asiassa valmistettu mitään, laitettiin vain esille. Sisareni oli miehensä kanssa meillä syömässä ja kiitos Saaralle, saimme tämän maittavan alkupalan. Ajattelin kuitenkin laittaa sen tänne blogiin, ihan vain muikkarina, että joskus voi päästä helpollakin.

Minulle ei jostain syystä ole koskaan tullut mieleenkään tehdä (laittaa?) tätä kotona, mutta sitä on tullut kyllä maisteltua mm. Ravintola Kasakassa. Tämähän on aika klassinen kombinaatio. Siskoni lisäsi tähän vielä kaalisalaattia. Sopii loistavasti.

Sisareni käytti valkosipulisuolakurkkuja, pippurilla maustettua smetanaa, juoksevaa hunajaa ja kaalisalaattia purkista. En ole mikään iso hunajan kuluttaja ja katsoin aika kriittisesti tuota hunajan määrää mitä Saara kurkuille lorotti, mutta ei sitä kyllä liikaa tullut.

Tämä pitää muistaa tulevaisuudessa. Oikotie onneen.