perjantai 27. heinäkuuta 2012
Kesäkurpitsaa ja pastaa
Kesäkurpitsa on yksi lempi vihanneksiamme. Se on hyvää padoissa, curreissa, grillattuna, jne. Olemme monesti miettinyt myös kesäkurpitsasipsien tekoa, mutta vielä emme ole tähän ryhtyneet. Tällä kertaa aikomus oli tehdä italialaistyyppistä pastaa kesäkurpitsan kanssa ja mielestäni onnistuimme hyvin.
2-3 annosta
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
2-3 rkl oliiviöljyä
persiljaa
parmesaania
suolaa ja mustapippuria myllystä
esim. tagliatellepastaa
Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Ota chilistä siemenet ja silppua pieneksi. Kuumenna öljy wok-pannussa ja laita ainekset paistumaan. Lisää myllystä suolaa ja mustapippuria. Lisää persilja.
Yhdistä keitetty pasta kesäkurpitsaseoksen kanssa. Lisää mukaan myös pari kauhallista pastan keitinvettä - se edesauttaa että pastasta tulee mehevää.
Raasta lopuksi päälle parmesania ja tarjoile.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Paistettu riisi
Tähteistä saa usein hyvää ruokaa; etenkin jos kaapista löytyy eilistä riisiä. Paistetun riisin mahdollisuudet ovat niin monet. Aasian maissa tämä on erittäin yleinen lisuke tai ateria kokonaisuudessaan ja tyylit vaihtelevat kovasti.
Meidän tämänkertainen paistettu riisi ei kyllä seuraa mitään 'oikeaa' reseptiä vaan on sattuma kaapin löydöistä. Tekotapakaan ei nyt mennyt kuin keittokirjoissa, mutta makua se ei haitannut.
Paistettu riisi
n. 4 kuppia keitettyä riisiä
pala purjoa
1 sellerin varsi
2 rkl sambal oelek chilitahnaa
2 valkosipulin kynttä
2 pientä keitettyä porkkanaa kuutioina
1 pieni pussi katkarapuja
1 pussi pakasteherneitä
2 kanamunaa haarukalla rikki vatkattuna
persiljaa, korianteria
soijaa
Silppua purjo ja selleri monitoimikoneessa tahnaksi ja lisää siihen sambal oelek. Paista tahnaa wokissa hetki ja lisää sitten riisi. Riisin pitää muuten olla edellispäiväistä - tuore keitetty riisi tuppaa puuroutumaan liikaa. Riisin saa myös paistaa aika kovalla kuumuudella. Kun riisi on paistunut 2-4 minuuttia, tee wokin pohjalle paljas kohta ja kaada siihen munaseos. Sekoita pikkuhiljaa riisiin kunnes kypsää. Lisää sitten soija, porkkanat, katkaravut, herneet lopuksi yrtit.
Ja ruoka valmis!
Ruoanlaittoon ei varmaan mennyt varttia kauempaa. Lapsiperheiden kannattaakin mielestäni keittää aina ekstra riisiä, josta saa seuraavana päivänä hyvän ja nopean aterian.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Perunatortilla
Joskus viikonloppuisin on kiva tehdä kunnon tuhti aamiainen tai brunssi. Eilisestä jäi ylimääräisiä keitettyjä perunoita joten päätimme tehdä pitkästä aikaan espanjalaisen munakkaan, eli perunatortillan. Näihin perunamunakkaisiin kun on helppo heittää kaikenlaista muutakin jääkaapin pohjalta; puolikkaat sipulit, paprikat, ym. Meillä oli myös puolikas chili eiliseltä ja sujautimme senkin pannuun vaikka se ei ehkä monen mielestä sovi aamupalaruokaan.
4 palaa
4-6 keitettyä perunaa lohkottuna
1/2 punainen paprika pilkottuna
1/2 punainen chili silputtuna
1 pieni sipuli kuutioituna
4 kananmunaa
fetaa
oliiveja
persiljaa
paprikaa, soulaa, pippuria
öljyä ja oivariinia paistamiseen
Paista perunat, paprikat, sipulit ja chilit pannulla. Mausta paprikalla ja suolalla. Sekoita mukaan silputtua persiljaa. Kun vihannekset ovat kypsiä ripottele päälle muutama fetan palanen ja halkaistuja oliiveja. Riko munat kulhossa ja kaada seos pannuun. Anna kypsyä liedellä. Jos tuntuu että pohja alkaa palaa, eikä munamassa ole vielä kokonaan hyytynyt voi pannun sujauttaa hetkeksi uuniin ylävastuksen alle.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Grillattu polenta
Grillattu polenta on hyvä ja hieman erilainen lisuke. Se valmistuu erittäin nopeasti ja sopii niin grillatulle lihalle kuin kalalle. Eri yrteillä ja mausteilla voi muokkailla erilaisia makuelämyksiä.
Meille tämä oli mukava yllätys. Odotimme molemmat että polentakolmiot olisivat aika mauttomia, mutta ne olivat erittäin maukkaita, kivasti rapeita päältä ja basilika maistui hyvin. Ei jää viimeiseksi kerraksi.
4 palaa
n. 100 g polentaa
n. 4 dl vettä
1 tl suolaa
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 rkl silputtua tuoretta basilikaa
25 g voita
25 g raastettua parmesania
mustapippuria
oliiviöljyä voiteluun
Kuumenna vesi kattilassa, lisää suola ja sitten tasaisena virtana polenta kokoajan vatkaten jottei tule paakkuja. Keitä suurimoita 2-4 minuuttia tai kunnes suurimot ovat turvonneet ja paksuuntuneet.
Nosta kattila levyltä ja lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi. Kaada seos voideltuun pienehköön vuokaan ja anna jäähtyä kokonaan.
Kun polenta on jäähtynyt, kumoa se leikkuulaudalle ja leikkaa kahdeksi neliöksi ja halkaise ne sitten kolmioiksi. Voitele kolmiot oliiviöljyllä ja paista grillissä molemmin puolin 2-3 minuuttia niin että kolmiot ovat lämpimiä ja hiillostuneita.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Siikaa foliossa
Siika on yksi lempikaloistamme. Yleensä, etenkin talvisin tykkäämme paistaa hyvät, rapeat siikafileet ja tarjota muusin ja/tai salaatin kanssa. Näin kesällä ajattelimme kokeilla siikaa foliossa. Inspis tuli taas jostain ruokaohjelmasta.
Laitoimme muuten folion päälle leivinpaperia ja vähän öljyä jottei kala tartu kiinni folioon grillissä.
Ostimme Hakaniemen hallista vajaan kilon siian ja asettelimme sen saksankirvelipedille. Siika putsattiin ja suolattiin ja sisälle laitettiin sitruunan viipaleita, timjamia ja tilliä. Ripottelimme myös kalan päälle erilaisia puutarhasta saatuja yrttejä ja eikun paketti kiinni ja grillin päälle.
Tämä oli kevyttä ja hyvää! Suolaa olisi voinut olla enemmän, mutta sitä voi lisätä pöydässä.
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Kanatagine
Olen jo pitkään ajatellut taginen tekoa, kun pataruoat on muutenkin niin maukkaita ja usein myös helppoja valmistaa. Minulla on myös missio saada Janne ymmärtämään että couscous on oikeasti hyvää. Tuumasta toimeen. Ensimmäinen pysäkki oli (taas kerran) Hakaniemen halli josta ostimme sekä jyväbroilerin, että Mauste Keitaasta säilöttyä sitruunaa ja Ras el hanout maustetta. Tämä mausteseos on ymmärtääkseni suosittu Marokkolainen mausteseos jota yleisesti käytetään ympäri Pohjois Afrikkaa. Mausteseokseen kuuluu korianteria, jeeraa, neilikkaa, pippuria, cayennea ja hieman curryjauhetta.
Kävin vähän selailemassa muiden ohjeita ja tämä meidän on Pastanjauhantaa blogin reseptistä omaksi muunneltu.
Meillä ei ole tagine pannua joten käytimme le creuset luottopataa. Toimii hyvin. Ruoka itse on sarjassamme "kuva ei kerro totuutta", sillä se ei näytä kummoiselta mutta hyvää on! Nyt vaan jää hinku mennä ostamaan se tagine-pata... ihan kuin se jonnekin mahtuisi. Aargh. Ja ensi kerralla kokeillaan sitten lammastaginea. Stay tuned.
Kanatagine
1 jyväbroileri paloiksi pilkottuna
2 valkosipulin kynttä
1 iso sipuli silputtuna
3 dl kanalientä
2 dl oliiveja
1 pieni säilötty sitruuna
1 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl ras el hanout maustetta
1 kanelitanko
ripaus sahramia
sitruunan mehua
vähän jeeraa, kurkumaa, mustapippuria ja suolaa
Maustoimme kanan sitruunan mehulla, valkosipulilla, suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä ja annoimme maustua 4 tuntia.
Ruskistimme kanat ja sipulit ensin ja lisäsimme sitten pataan kanaliemen. Ja mausteet mukaan. Annoimme porista tunnin. Tämän jälkeen lisäsimme täytetyn sitruunan viipaleina, sekä täytetyt oliivit ja anoimme olla vielä tunnin. Tämän jälkeen pata oli maukasta ja mehevää, kanan liha jo irtoili luista.
Samalla kun annoimme padan vähän jäähtyä tekaistiin couscous.
Graniittiomenalla höystetty couscous
2 dl couscous
vihreitä vahapapuja
kirsikkatomaatteja
granaattiomenan siemeniä
sitruunanmehua
oliiviöljyä
Keitimme couscousin ohjeiden mukaan ja lisäsimme siihen paloiteltuja papuja, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja granaattiomenan siemeniä. Maustoimme oliiviöljyllä ja sitruunan mehulla.
Tästä tykkäsi Jannekin!
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Ravintola Bucco
Vihdoin viimein pääsimme Poriin Buccoon syömään! Tämä on ollut suunnitelma jo monta vuotaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt tai ravintola ollut kiinni, tai muuta sellaista.
Katsoimme Jannen kanssa Jani Lehtisen Mamma Mia! ruokaohjelmaa silloin joskus vuonna 2007 (?) ja ajatuksena on ollut käydän hänen ravintolassaan Porissa jota on kovasti kehuttu. Näin kesällä ruokalista oli rajoitettu muutamaan menuun, mutta kaikki ruokailijat löysivät kyllä helposti mieleisensä.
Näissä kuvissa vitello tonato, paahdettu siika parmesaani riisillä ja pikkutomaateilla, sekä pistaasijäätelöä, mansikoita ja valkosuklaamoussea. Maukasta oli! Etenkin siika oli kaikkien mielestä hyvää. Tänne tulemme uudestaan - toivottavasti ei mene taas monta vuotta tässä välissä.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Sillileipä
Inspiraatio tähän pieneen sillileipään taisi tulla viime Maku lehdestä. Muistelen että siinä oli jotain smörrebröd-tyyppisiä leipäreseptejä.
Mökillä ollessa keitettyjä perunoita oli jäänyt edelliseltä päivältä joten paistoimme ne siivuina ja käytimme tähän nopeaan mökkivälipalaan. Ruisleivän päälle vain keitettyä kananmunaa ja silliä, sekä uutta sipulia. Nopea ja maukas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)