Näytetään tekstit, joissa on tunniste japanilainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japanilainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Japanilainen Okonomiyaki

 
Viikonlopulta jäi yli possun lihaa, sekä varhaiskaalia, joten päätin tehdä niistä okonomiyakia. Tätä herkkua ei tule usein tehtyä ja viimeksi taisimme syödä tätä vuonna 2013 kun vierailimme Japanissa. Okonomiyakin on kuitenkin oiva hävikkiruoka, sillä kaalin sekaan voi laittaa melkein mitä vain töhteitä kaapista löytyy.

Okonomiyaki 2:lle
n. 200-250 g varhaiskaalia
puoli pakettia pekonia - pekonin voi hyvin jättääpois jos haukaa vähän kevyemmän aterian
n. 150 g grillilihan tähteitä - meillä oli possua
2 munaa
1,5 dl dashia tai vettä
1,5 - 2 dl vehnäjauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
okonomiyaki-kastiketta
kewpie-majoneesia
katsuobushi-lehtiä

Riko ja vatkaa munat kulhossa. Lisää dashi tai vesi, sekä vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi. Aseta syrjään turpoamaan hetkeksi. Silppua sillä välin kaali pienenksi ja kuutioi liha.

Sekoita kaali ja liha vehnäjauhoseokseen. Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja kaada siihen sitten puolet kaalilihaseoksesta Tasoita lastalla tasaiseksi lätyksi. Aseta kaalin päälle pekoniviipaleita. Paista noin 3-6 minuuttia kunnes kauniin ruskea ja käännä sitten ympäri ja toista kunnes pekoni on kypsää. Tee toinen lätty samalla tavalla.

Aseta lätty lautaselle ja mausta okonomiyaki-kastikkeella ja kewpie-majoneesilla. Koristele katsuobushi-lehdillä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Udon ja siskonmakkara

 

Minulla on ollut paketti udonia kaapissa pitkään ja päätin vihdoin tehdä siitä jotain. Mieleni meni keittoihin, mutta en oikein jaksanut tehdä mitään monimutkaista, joten päädyin suomalaisittain siskonmakkaraan. Keitto oli hyvää, vaikka ylikypsensinkin nuudeleita hieman. Nuudelit eivät myöskään olleet sellaisia paksuja udon-nuudeleita mihin olen Japanissa tottunut. Pakettia tarkemmin luettuani, huomasin että siinä luki 'Japanese-style Udon noodles, made in Korea'. Korealaiset udon-nuudelit lienee siis hieman erilaisia? Nämä olivat paljon uhuempia ja lituskaisempia kuin normit japanilaiset udonit.

Siskonmakkara-udon-keitto
n. 4 annosta
udon-nuudeleita
1 pkt siskonmakkaraa
1 iso porkkana
pala purjoa
1 kevätsipulin varsi
kanalientä
valmismisokeittoa
muita mausteita tarpeen mukaan
n. 10 dl vettä

Keitä udon-nuudelit ohjeen mukaan ja huuhtele vedellä. Varo ylikypsentämistä. Jätä sivuun odottamaan.

Kiehauta liemivesi toisessa kattilassa. Lisää siihen valmismisokeittoa. Minulla oli jotain sellaisia annospussukoita, en muista mitä merkkiä. Siinä oli valmiiksi dashia ja merilevää. Käytin kaksi pussia. Lisää liemeen myös yksi kanaliemikuutio. Anna kiehahtaa ja tarkista maku.

Lisää liemeen tikuiksi leikatut porkkanat, hienonnettu purjo ja kevätsipuli. Anna kiehahtaa hetki. Lisää sitten siskonmakkarat ja anna kiehua kypsäksi noin viisi minuuttia.

Aseta kulhon pohjalle kypsennetyt udon-nuudelit. Lisää siskonmakkaralientä päälle. Koristele lopuksi kevätsipulin varrella.

Perinteisestä siskonmakkarakeitosta on poikettu aikaisemminkin.



P.S. Innostuneena Jokihaka Kokkaa blogin Instagram-tilistä, Huhmare intoutui perustamaan oman tilin.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Katsudon - porsaanleike riisipedillä

 

Katsudon on suosittu japanilainen lounasruoka. Katsu tulee sanasta tonkatsu, eli rapea porsaanleike ja don tulee sanasta donburi, eli riisikulhollinen. Tämä lounasruoka on siis leivitetty porsaanleike kananmunahöystössä tarjoiltuna riisipedillä. Ruoka voi äkkiseltään vaikuttaa vaivanloiselta tehdä, mutta tulee kuitenkin melkolailla nopeasti ja helposti.

Kuvat eivät tee oikeutta tällä ruoalle. Katsudon on ainakin minulle ihan ykkösluokan japanilainen comfort food. Tein sitä äskettäin ja suuntaa-antava resepti alla.

Katsudon 2:lle
2 porsaanleikettä
1 pienehkö sipuli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
1 kananmuna leivittämiseen
2 kanamunaa leikkeen kanssa pannulle (1 per leike)

jauhoja leivittämiseen
korppujauhoja leivittämiseen (pankoa, jos löytyy)
1 dl mirinä
0,5 dl soijaa
2 rkl sakea
5 rkl sokeria
5 rkl dashi-lientä
suolaa ja pippuria
persiljaa
keitettyä riisiä kahdelle

Nuiji porsaanleikkeitä hieman. Mausta leikkeet suolalla ja pippurilla. Paina possunleikkeet jauhoihin, sitten kananmunaan ja lopuksi korppujauhoihin. Käytä pankoa korppujauhonjen sijaan jos pystyt, niistä tulee ekstrarapeutta. Paista leikkeet pannulla kunnes kypsiä ja kullan värisiä.

Yhdistä mirin, soija, sake, sokeri ja dashi ja kuumenna kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Dashia ei ole pakko käyttää, mutta se tuo kyllä hyvän maun. En lähtisi korvaamaan sitä kuitenkaan kalakastikkeella tai suomalaisella kalaliemellä, mieluummin sitten ilman. Vai olisiko jollain hyvä vinkki dashin korvikkeeksi?

Laita sitten puolet liemestä ja puolet sipulista pienehkölle paistinpannulle ja hauduta kunnes sipuli on kypsää. Ota sitten porsaanleike ja leikkaa se siivuiksi. Asettele leike sipulien päälle. Riko yksi kananmuna haarukalla kupissa ja lisää kananmuna pannulle. Paista muutama minuuttu kunnes kananmuna kypsyy, mutta jää hieman hötöksi.

Lorauta koko komeus kulhoon riisipedin päälle. Koristele persiljalla.

Tee toinen leike samalla tavalla. Tarjoile vaikka miso-keiton kanssa.


Vaihtoehto katsudonille on tonkatsu, joka on myös suosittu lounasruoka Japanissa. Ohjeen löydät täältä.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Uramaki lohesta


Japanilainen ruoka on yksi suosikeistani ja etenkin hyvä sushi vie kielen mennessään. Olen monta kertaa tiiraillut Just One Cookbook -blogin Namin sushiohjeita ja ajattelin että nyt kokeilen vihdoinkin noita "väärinpäin" rullattuja susheja. Tuumasin lauantaina, että tämä olisi sellainen helppo ja nopea välipala. Hmmmm... ei ollut. Ei niin kovin nopea, eikä niin helppokaan. Väärinpäin rullaaminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin ja etenkin rullan leikkaaminen oli yllättävän haasteellista.

Ensimmäisestä rullasta poistin kelmun ja leikkasin vasta sitten. Älä tee näin. Rulla ei pysy kasassa. Toisen rullan jätin kelmuun jolloin sen leikkaaminen oli marginaalisesti helpompaa. Kelmun kuoriminen leikatuista susheista olikin sitten taas toinen juttu. Onhan tähän pakko olla helpompi keino? Tietääkö kukaan?

Paahdetut seesaminsiemenet olivat tosi hyviä. Näin ollen innostuin laittamaan niitä kakkosrullaan ihan liikaakin. Älä myöskään tee tätä. Jäi nimittäin aika hallitsevaksi mauksi.

Loppupeleissä sushi oli kuitenkin todella hyvää. En silti tiedä kuinka usein jaksaisin tehdä näitä uramakeja, kun normin makin ja nigirin tekeminen on helpompaa. Ehkä pyhäpäivänä tai vieraille?

Lohi uramaki
Pieni pala lohta (n. 120 g)
Sushiriisiä keitettynä (tarpeeksi kahteen maki-rullaan)
n. 3 rkl sushi-su etikkaa
1-2 nori arkkia
2-3 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Seesamiöljyä
Esim. sriracha chili-kastiketta
Majoneesia
Suolaa
Soijakastiketta

Keitä sushiriisi ohjeiden mukaisesti. Anna riisin jäähtyä ja mausta riisi sushi-su etikalla. Jos sinulla ei ole sushi-su etikkaa, voit tehdä sen myös itse riisiviinietikasta. Nykyään sushi-etikkaa löytyy kyllä tosin hyvin monista kaupoista.

Leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Mausta seesamiöljyllä, sriracha-chilillä ja ripauksella suolaa.

Aseta pöydälle sushimatto ja sen päälle pala tuorekelmua. Leikkaa norilevy puoliksi tai vähän reiluksi puoleksi ja aseta kelmun päälle. Levitä koko arkille maustettua sushiriisiä. Ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä. Käännä levy sitten niin, että riisipuoli on tuorekelmuun päin. Aseta kalanpalat norirullan alareunaan ja kääri levy sitten normisushin tavoin. Katso että norilevy menee tarpeaksi tiukalle rullatessa, muuten lohenpalat tippuvat rullasta helposti pois sitä leikattaessa tai sen jälkeen.

Leikkaa rullat ja aseta päälle majoneesi-srirachachilisekoitusta. Dippaa palat soijaan.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Japanilainen coleslaw


Meillä syödään aika usein kaalia. Kesäisin tulee tehtyä usein myös coleslaw-salaattia sillä se on hyvää grilliruoan kanssa. Se on kuitenkin ruvennut vähän tympimään, varmaan kun sitä on syönyt liian ahkerasti. Modernia intialaista blogin Satu teki vastikään coleslawta intialaisittain ja sain siitä ajatuksen tehdä oman japanilaisen version. Japanissahan syödään usein kaalisalaattia, etenkin lounaan yhteydessä, sekä tonkatsu leikkeiden kanssa.

Japanilainen coleslaw
1/4 osa kaalia
1 pieni porkkana
nippu tuoretta korianteria

Kastike
n. 1/2 dl siiderietikkaa
2 tl seesamiöljyä
ripaus sokeria
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
suolaa, pippuria

Raasta kaali mahdollisimman ohueksi. Suikaloi porkkana pieneksi. Sekoita kulhossa kaali, porkkanat ja silputtu korianteri.

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja tarkista maku. Lisää kastike salaattiin ja sekoita hyvin.

Söimme tätä kanaleikkeiden kanssa majoneesilla ja tonkatsu-kastikkeella.


tiistai 6. elokuuta 2013

Soba- ja misokeitto pariloidulla kanalla

 

Kesän herkuttelujen jälkeen tekee hyvää syödä kevyemmin ja olenkin satsannut keittoihin ja salaatteihin. Niistäkin saa oikein maukkaita kun vain käyttää vähän mielikuvitusta (= lukee keittokirjoja). Me olemme edelleen vähän Japani-fiiliksissä huhtikuun reissun jälkeen, joten tällä kertaa tehtiin keittoa soba-nuudeleista joita olin käynyt ostamassa Helsingin Tokyokanissa. Soba on tehty tattarijauhoista ja sitä syödään usein kylmänä Japanissa, mutta myös perinteisessä keittomuodossa kuten tässä.

Tämä resepti on varastettu Wagamama, nuudelien maailma keittokirjasta ja se oli hyvä ja nopea. Lientä oli kyllä vähän naftisti ja nuudeleita aika paljon kahdelle, joten sitä kannattaa tuunata itselleen sopivaksi.

Sobakeitto 2:lle
200 g soba-nuudeleita
2 kananrintaa
1 kananmuna
pari kourallista tuoretta pinaattia
1 valkosipulin kynsi
1 cm pala tuoretta inkivääriä
1 litra kanalientä
2 rkl miso-tahnaa
2 tl hoisin-kastiketta
2 tl miriniä
1 tl kalakastiketta
tuoretta korianteria koristeeksi

Sekoita hoisinista, mirinistä ja kalakastikkeesta marinadi kanalle. Kääntele kananrinnat huolellisesti marinadissa ja jätä ainakin tunniksi marinoitumaan. Itse laitoin kanat marinadiin aamulla ennen töihin lähtöä ja se toimi hyvin.

Pariloi kananrinnat 4-5 minuuttia molemmin puolin, tai kunnes kypsiä. Keitä samalla yksi kananmuna kovaksi. Jätä sivuun.

Kuumenna kanaliemi ja lisää siihen silputtu valkosipuli ja viipaloitu inkivääri. Inkiväärin on hyvä olla isohkoissa viipaleissa, niin ne on helppo jättää syrjään syönnin yhteydessä. Lisää liemeen sitten misotahna. Keitä soba nuudeleita liemessä 3-6 minuuttia (katso paketista kypsennysaika). Muutama minuutti ennen kuin sobat ovat kypsiä, lisää leikattu ja pesty pinaatti.

Jaa liemi, pinaatti ja nuudelit kahteen kulhoon. Asettele puoliksi halkaistu kananmuna ja yksi viipaloitu kananrinta kumpaankin kulhoon keiton päälle. Koristele esim. tuoreella korianterilla.


perjantai 31. toukokuuta 2013

Okonomiyaki


Aah, okonomiyaki! Kyllä se vaan on niin hyvää. Harvoin kuitenkin tulee tehtyä.

Tätä herkkua sanotaan myös Japanilaiseksi pizzaksi, jota olen aina ennen ihmetellyt, mutta sittemmin kun olen ajatellut asiaa, niin ymmärrän yhteyden. Okonomiyakin hienous on juuri se, että siihen laitetaan mitä nyt milloinkin jääkaapissa sattuu olemaan, vähän kuin pizzaankin. Okonomiyaki tarkoittaa kai kirjaimellisesti 'mistä pidät, paistettuna'. Tai jotain.

Janne sattui bongaamaan okonomiyaki -ravintolan kun olimme huhtikuussa Tokiossa. Se oli huikean hieno kokemus. Hieman olin toivonut etukäteen että näin kävisi, mutten ollut varma kuinka yleisiä nämä ovat Tokiossa. Okonomiyaki kun on pääsääntöisesti Kansai-alueen ja Hiroshiman herkku. Kysyin muuten ravintolan tarjoilijalta mikä okonomiyaki on suosittua ja yllätyin kun hän kertoi että mm. juusto-okonomiyaki on monen suosikki. En ollut moisesta kuullutkaan! Koska omat muistoni liittyvät enemmän possuun ja mereneläviin, päädyimme nytkin katkarapu- ja kalmari-okonomiyakiin. Voi että oli hyvää!

Toimme Tokiosta mukanamme mm. katsuobushia (kuivattua bonito-tonnikalaa), Kewpie-majoneesia ja okonomiyaki-kastiketta jotta voisimme tehdä tätä herkkua kotonakin. Dashi-kalalientä kotona ei kuitenkaan ollut, ja vaikka se ei kovin välttämätön reseptin kannalta olekaan, niin sainpa syyn käydä Tokyokanissa ostoksilla. Ja olihan misokin loppu. Tokyokanin omistajat ovat vanhoja tuttujani, joten sinne on aina mukava piipahtaa. Tällä kertaa emäntä sattui olemaan vielä paikalla, joten sain kaupan päälle kupin hyvää japanilaista vihreää teetä ja juttuseuraa.

Tokyokanista saa muuten kaiken muunkin okonomiyakiin tarvittavan. 

En mitannut ainesosia taaskaan, joten alla olevat määrät ovat hyvin suuntaa-antavia. Laitoin alle eri vaiheiden kuvat, josko niistä voisi olla apua.

Okonomiyaki 2:lle
n. 200 g kaalia pieneksi silputtuna
1 kananmuna
1,5 dl dashi-lientä (voi hyvin käyttää pelkkää vettä)
reilu desi vehnäjauhoja
1 paketti pekonia
okonomiyaki-kastiketta
kewpie-majoneesia
katsuobushi-kalahiutaleita
rypsiöljyä paistamiseen

Yhdistä kulhossa kananmuna, dashi-liemi ja vehnäjauho. Sekoita tasaiseksi. Lisää silputtu kaali ja sekoita hyvin. Lisää vähän rypsiöljyä paistinpannulle, ota puolet taikinasta ja tee siitä pannukakkumainen lätty pannulle. Tasoita kakkunen lastalla. Paista lättyä noin 5-8 minuuttia miedolla lämmöllä. Lätyn paistuessa, päällystä päällispuoli pekonilla. Käännä sitten lätty ja paista myös toiselta puolelta.

Prosessin nopeuttamiseksi tein kaksi lättyä kahdella eri pannulla, mutta toki nämä voi tehdä myös peräjälkeen samalla pannulla.

Siirrä paistettu lätty lautaselle. Pursota päälle okonomiyaki-kastiketta ja kewpie-majoneesia. Lisää lopuksi hyppysellinen katsuobushi-kalahiutaleita.

Done!

Kaaliseos




Katsuobushi-kalahiutaleet

Okonomiyaki on helppo tehdä. Ja se on edullista. Ja nopeaa. Ja ennen kaikkea, se on maittavaa.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tonkatsu-tyyppinen possunleike


Possufetissi jatkuu... Japani-lomamme kunniaksi, teimme tonkatsu-tyyppiset schnitzelit. Itse ruoka ei oikeastaan ollut tonkatsua nähnytkään, paitsi siten että tarjosimme niiden kanssa japanilaista tonkatsu-kastiketta ja kaalisalaattia.

Leivitetyt porsaanleikkeet - à la tonkatsu-style 

4 kpl possun ulkofileestä leikattuja pihvejä
suolaa, pippuria ja paprikajauhetta
1-2 munaa, sekä jauhoja ja korppujauhoja leivittämiseen


Nuiji pihvit ohuiksi pihveiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele pihvit ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Korppujauhoihin kannattaa lisätä mausteita oman maun mukaan, esim. paprika- tai chilijauhetta.

Paista pihvit noin 170-180-asteisessa öljyssä paistinpannulla tai wokissa kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita. Aseta valmiit pihvit talouspaperin päälle jotta liika rasva valuu pois.


Japanilaistyylinen kaalisalaatti

1/2 varhaiskaali

Kastike:
1/2 dl auringonkukkaöljyä
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl miriniä
1 rkl seesamiöljyä
ripaus soijaa
nokare wasabia
paahdettuja sinapin- ja seesaminsiemeniä huhmaressa muusattuna

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarkista maku.

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Mausta suolalla ja salaattikastikeella ja sekoita. Japanilaiset laittavat kaalin päälle myös majoneesia. Kokeile!

Possun kanssa tarjoiluun tonkatsu kastiketta.



P.S. Japanilainen Kewpie-majoneesi on todella hyvää. Sitä saa ainakin Tokyokanista, kenties myös muista Aasialaisista ruokakaupoista. Kewpie ei kyllä ole sitten mikään dieettimajoneesi, mutta ei kai majoneesin mikään 'lite' kuulukkaan olla. Kewpie on aika mietoa, rikasta ja kenties länsimaista majoneesia makeampaa. Sitä tarjoillaan usein lisukkeiden kanssa Japanissa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tokio - Osa II



Tokiossa käytimme myös aika paljon aika ruokakaupoissa ja ihmeteltiin niiden tarjontaa. Ei mitään hajua mitä puoletkaan ruokatavaroista oli. Valmisruokaosiot supermarketeissa oli ihania ja niissä pääsi maistelemaan erilaisia juttuja. Jos sinne eksyi illalla, kauppiaat myivät loput ruoat alennettuun hintaan, niitä ei säästetty seuraavalle päivälle.

Alla olevat kuvat on lähikaupastamme. Nuudeleita oli paljon. Ja teetä. Japanilaiset juovat todella paljon eri tee- ja kahvijuomia ja kadun varret on täynnä juoma-automaatteja. Juomia oli sekä kuumia, että kylmiä - hankalaa oli vain tietää mitä milloinkin ostaa, kun tuo kielitaitomme oli aika rajattua...






Kävimme tietty myös Tsukijin kalamarkkinoilla, vaikka emme menneetkään sinne tonnikalan huutokauppaan, sinne kun olisi pitänyt vääntäytyä jo klo 5 aamulla, eikä se tuntunut houkuttelevalta idealta edes sopivassa jet-lag tilassa. Käytiin kuitenkin kiertelemässä ja ihmettelemässä, sekä syömässä sushi aamiaisen. Olihan se hieno paikka. Alla muutama kännykkäkuva paikasta.







keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tokio - Osa I


Terveiset Tokiosta!

Olimme Jannen kanssa viikon verran Tokiossa ja sen lähiympäristössä. Olipa ihana loma! Sää oli kohdallaan ja kirsikanpuutkin vielä osittain kukkivat, vaikka hieman myöhässä olimmekin. Kirsikanpuut eivät ole kukkineet näin aikaisin Tokiossa CNN:n mukaan koskaan, ainakaan 50 vuoteen. Tyypillistä! Juuri sinä vuonna kun me lähdimme reissuun. Näimme silti vielä viikonloppuna paljon ihmisiä piknikillä puistossa kirsikkapuiden alla nauttimassa sakesta ja muusta. Hilpeä näky.

No eipä hätää. Kirsikankukat eivät kuitenkaan olleet matkan päätarkoitus. Sen sijaan ruoka on aina agendalla ja Japanissa etenkin. Hämmentävää oli ruoan puolesta se, että huonoa ruokaa ei tullut eteen sitten millään. Kaikki oli hyvää. Alla muutamia otoksia Tokion ruokapuolesta. Nämä ensimmäiset kuvat olivat jostain ihan sattumanvaraisesta paikasta, jostain rakennuksen 2. kerroksesta johon pölähdettiin lounaalle - ja kas mitkä sushi ja sashimi kattaukset!



Lounaaksi soba-nuudeleita, inarizushia ja paistettua katkarapua. Alemmassa kuvassa tempuraa riisipedillä ja misokeittoa.



Nuudelikeittoja tuli syötyä myös useampia. Alla kuva lounaskeitosta Kamakuran kaupungissa. Tämä oli udonsoppa kananmunalla. Päälle aseteltiin omat valitsemat vihannes- tai rapu-tempurat.



Sushia syötiin useampaan otteeseen. Tietty. Kyllä vaan oli hyvää. Käytiin tiskillä istumassa ja osoittelemassa kaloja, pöydässä istuessa tilatiin settejä ja kaikkea siitä väliltä. Kaupastikin taidettiin ostaa sushi-setti hotellille huikopalaksi. Tuli myös syötyä mustekalaa ja kalmaria sushina. Näitä tulee harvemmin syötyä Suomessa kun tuntuu että ne ovat niin usein joko mauttomia tai sitkeitä. Uusiakin tuttavuuksia löytyi, kuten esimerkiksi Japanese shad (joku silli?), joka oli todella hyvää. Tonnikalaakin meni vaikka emme sitä pääsääntöisesti ole syöneet enää moneen vuoteen... ihan periaatteesta. Periaate unohtui jo ensimmäisenä iltana... Aika heikko suoritus. Mutta oli se sen arvoista kuitenkin.



Yakitorista ei tullut hyvää kuvaa, mutta hyvää se oli. Janne ei innostunut ihan yhtä paljon. Japanissa kun jätetään ne nahat, läskit ja kaikki mukaan, eikä se ole välttämättä kovin maukasta jos se ei ole ihan rapsakaksi asti grillattu. Sen lisäksi, mikäli ei tajua pyytää vain kanaa, saa yleensä noin 5 tikkua, joista vain ehkä 2 on kananlihaa, loput sydäntä, maksaa ja niin edespäin. Nam.


Yksi ainakin hienoimmista, ellei parhaimmista ruokakokemuksista oli shabu-shabu, jossa keitetään lihaa ja vihanneksia liemessä ja dippailaan sitten eri kastikkeisiin ja syödään. Niin kovin simppeliä, mutta taivaallisen hyvää. Ja hauskaa. Lopuksi, kokki käytti osan lientä josta teki meille wonton ja nuudelikeiton. Tämä oli meille uutta. Hieno idea!


Maistoimme myös ensimmäistä kertaa merisiilen mätiä sushina. Se oli todella kermaista, ei oikein olisi suutuntumalta mädiksi tuntenut. Hyvää sekin. Tietty.


Söimme myös okonomiyakia, joka oli hieno kokemus. Vaikka ravintolassa oli joka pöydällä oma hot-plate, tuotiin okonomiyakit kuitenkin valmiiksi paistettuna pöytään. Ihan kiva, sillä olisi voinut olla meidän paistamana vielä rumemmat kuvat. Söimme kalmari- ja katkarapu-okonomiyakit ja oli muuten ihan superhyvää. Kuvat on ihan kaameat, mutta pakko oli nämäkin tänne postata. Okonomiyakia ollaan joskus tehty kotonakin, se on helppoa, edullista ja hyvää. Ostimme tietty tarvittavat okonomiyaki-tarpeet ja toimme tuliaisina kotiin, vaikka kyllähän Tokyokanistakin niitä saa. :)


Ja mikä parasta, Japanissa voi syödä useampia kertoja päivässä, kun ruoka on pääsääntöisesti aika kevyttä ja annokset kohtalaisen pieniä (ainakin meille gaijineille)!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Gyoza-nyytit




Teimme jonkin aikaa sitten japanilaisia gyoza-nyyttejä. Tästä on nyt kuitenkin sen verran aikaa, että tarkka resepti ei ole enää muistissa. Joten määrät ovat tässä aika suuntaa antavia...

Gyozat on ihania nyyttisiä ja niitä on kiva tilata vaikka välipalaseksi kun pysähtyy oluelle japanin tai kiinan matkalla. Näitä saa harmittavan harvoin täällä kotimaassa.

Taikinankuoriksi käytimme Vii Voanista ostettuja wonton-kuoria.


Gyoza-nyytit
300 g possun jauhelihaa
1/4 kiinankaalia
1/4 purjoa
2 cm tuoretta inkivääriä
1-2 valkosipulin kynttä
sakea, miriä tai valkoviiniä
seesamöljyä
soijaa
suolaa
1 pkt wonton-kuoria

Dippi
50/50 miriniä ja soijaa

Silppua kiinankaali ja purjo hyvin pieneksi ja laita kulhoon. Ripottele ihan reilusti suolaa päälle, joka sitoo veden vihanneksista.Odota kunnes seos on mehustunut ja kaada niistä tullut vesi pois. Puristele vihannesseoksesta loputkin vedet pois.

Sekoita kaalipurjoseos hyvin possunjauhelihaan.Mausta seos hyvin hienoksi silputulla inkiväärillä ja valkosipulilla, seesamöljyllä ja mirinillä.

Täytä wonton-taikinankuoret seoksella. Kostuta taikinan yläreuna ja taita kuoren alareuna yläreunan päälle. Sulje avonaiset kohdat rypyttmällä tai muuten nipistelemällä.

Paista gyozat öljytilkassa paistinpannulla, kunnes ne ovat lähes kypsiä ja saaneet jonkin verran väriä. Lisää sitten pannulle tilkka vettä, laita kansi päälle ja höyrytä kypsiksi.

Tarjoile dipin kanssa.




lauantai 9. helmikuuta 2013

Karaage - japanilainen paistettu kana




Tämä on Japanin vastine southern fried chickenille. Joissakin piireissä kuulemma puhutaan jo ihan vaan JFC:stä, japanese fried chicken. Tämä on oiva välipala. Todella helppo ja aika nopeakin. Kiva naposteltava vaikka olusen kanssa.

Karaage

1 pkt kanankoipia
2 valkosipulin kynttä
pala inkivääriä
suolaa, pipuuria
sokeria
soijaa
valkoviiniä
vehnäjauhoja
maizenaa

Ota kanankoivista luut pois ja leikkaa lihat suupaloiksi. Laita kananpalat kulhoon. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Kaada päälle loraus sakea tai valkoviiniä, sekä loraus soijaa. Sekoita. Lisää hienonnettu inkivääri ja valkosipuli. Sekoita mukaan pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja jätä kana marinoitumaan noin puoleksi tunniksi. 

Ennen paistamista, sekoita kanaan vielä ruokalusikallinen maizenaa. Uppopaista esimerkiksi wok-pannussa kunnes kullankeltaisia ja rapeita. Nam.

torstai 24. tammikuuta 2013

Seesami-miso udonkeitto



Udonkeitto Osa II = eli kokkia laiskottaa edelleen ja työpäivätkin on kohtuuttoman pitkiä. :)

Udonkeitto on helppo ja nopea. Ens kerralla pitää vain keksiä joku muu kuin miso-pohja, ettei aina tule samanlaista...

Udonkeitto 2:lle

150-200 g udon-nuudeleita
2 kananrintafilettä
1 porkkana suikaloituna
kourallinen kiinankaalia suikaileina
1 punainen chili
2 rkl misotahnaa
1 rkl seesamiöljyä
1 kanaliemikuutio
suolaa, pippuria, paprikaa, chiliä

Suikaloi kanan rintafileet ja mausta haluamallasi tavalla. Meidän kana maustettiin paahdetuilla seesaminsiemenillä, chilillä, paprikalla, soijalla ja seesamiöljyllä. Paista kana öljyssä paistinpannulla kunnes kypsiä. Jätä sivuun odottamaan.

Valmista liemi. Lisää veteen 1 kanaliemikuutio, 2 rkl misotahnaa ja ripaus seesamiöljyä. Lisää nuudelit ja vihannekset ja keitä kypsiksi.

Jaa keitto kulhoini. Asettele kananpalat keiton päälle ja koristele chiliviipaleilla.