Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Lampaan paahtopaisti ja kermainen polenta
Kun olin pieni, äitini kasvatti lampaita. Lammasta myös syötiin paljon. Äitini bravuuri oli ranskalainen lampaanviulu, ja sitä söi jopa setänikin, joka muuten ei suostunut lammasta syömään. Lammas kuulemma maistui villasukalle. Janne ja minäkin syömme lammasta usein, etenkin lampaan tai karitsan jauhelihaa, mutta näin pääsiäisenä joka kauppa on ilahduttavan täynnä lammasta ja karitsaa eri muodoissa. Eilen teimme pitkästä aikaa lampaan paahtopaistia. Janne grillasi paistit ulkogrillissä ja minä tein lisukkeeksi kermaista polentaa ja paahdettuja tomaatteja. Pääsiäinen saisi olla useamminkin!
Lampaan paahtopaisti
2 lampaan paahtopaistia
rosmariinia
sipulia
valkosipulia
oliiviöljyä
Tee marinadi öliiviöljystä, rosmariinista, sipulista ja valkosipulista. Marinoi paahtopaisteja muutaman tunnin tai jopa yön yli. Grillaa paistit puugrillissä meedium kypsiksi, noin vartin verran.
Kermainen polenta
2 dl polentaa
3 dl kasvislientä
iso nokare voita
kermaa
pieni kourallinen parmesaania
Keitä polenta ohjeen mukaan kasvis- tai lihaliemessä. Kun polenta on kypsää, lisää siihen iso nokare voita, puoli desiä kermaa ja pieni kourallinen raastettua parmesaania. Sekoita tasaiseksi. Polentan saa jäädä aika valuvaksi.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Arancini - täytetyt riisipyörykät
Tämän ojeen löysin Anna -lehdestä ja koska pidän kaikesta uppopaistamisesta, oli pakko kokeilla näitä. Mitä söpöjä palleroita! Näin näitä myytävän Rooman lentokentällä, mutta ei tullut maistettua, joten en osaa päätellä kuinka hyvin omani onnistivat. Maukkaita olivat joka tapauksessa ja kaikki syötiin! Minusta tuntuu kuitenkin että omissa palleroissani oli kovin vähän jauhelihaa ja juustoa.
Pallerot ovat alunperin Sisiliasta kotoisin ja saavat nimensä appelsiineista, jonka diminutiivi tuo arancini on - pikku appelsiini.
Arancini riisipallerot
n. 8-10 kpl
Riisiseos
6 dl lihalientä
3 dl risottoriisiä
2 rkl voita
2 dl raastettua parmesaania
2 keltuaista
Täyte
200 g jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl punaviiniä
tilkka vettä
1 tl sokeria
mustapippuria, chiliä ja muita sopivia mausteita
1 mozzarellapallo
Leivitys
2 dl korppujauhoja
2 munaa
öljyä paistamiseen
Valmista ensin lihaliemi. Sulata sitten voi kattilassa, lisää riisit ja kuullota hetki sekoittaen. Lisää kuumaa lihalientä kauhallinen kerrallaan. Kun neste on imeytynyt, lisää seuraava kauhallinen. Kun riisi on kypsää, kaada se kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää riisiin sitten keltuaiset ja parmesaani ja tarkista suolan määrä. Pane riisi jääkaappiin odottamaan.
Ruskista jauheliha öljyssä sipulin ja murskatun valkosipulin kanssa. Lisää tomaattipyree, viini ja tilkka vettä. Mausta seos ja anna hautua hiljalleen noin 15 minuuttia.
Leikkaa mozzarella pieniksi paloiksi.
Ota annos riisiä kostutetulle kädelle ja muotile siitä kuppi. Täytä kuppi jauhelihaseoksella ja mozzarellapalalla. Taputtele lisää riisiä täytteen päälle ja pyörittele palloksi. Laita pallerot jääkaappiin puoleksi tunniksi ennen paistamista.
Ennen paistamista, pyöritä pallerot kananmunassa ja korppujauhoissa. Paista pallerot kullanruskeiksi noin 180-asteisessa öljyssä.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Huevos rancheros eteläafrikkalaisittain
Lankoni tuntee Vantaalla asuvan Etelä-Afrikkalaisen miehen, joka valmistaa ja myy mm. Etelä-Afrikkalaista boereworsia ja biltongia. Hän oli ainakin taannoin Tikkurilan maalaismarkkinoilla, jolloin ostimme häneltä näitä herkullisia raakamakkaroita. Päätin käyttää makkaraa aamupalan valmistukseen ja lopputulos oli jonkin sortin afrikkalainen versio klassisesta meksikolaisesta ruoasta huevos rancheros.
Huevos rancheros ja boerewors
2:lle
1 pieni sipuli
2 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
1/2 punainen chili
1-2 raakamakkaraa, itse käytimme siis boereworsia
pieni kourallinen juustoraastetta, esim. cheddar
persiljaa
Pilko makkara siivuiksi ja paista kypsäksi tilkassa öljyä. Itse poistimme myös makkaran kuoren, joka oli aika paksun oloinen.
Pilko sipulit ja cili. Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Ota esiin paistinpannu joka sopii myös uunikäyttöön. Lorauta pannulle tilkka öljyä ja aloita paistamalla sipulia. Lisää sitten valkosipuli ja chili, sekä tomaattikuutiot. Siirrä kypsennetty makkara pannuun, lisää vähän vettä ja anna kypsyä hiljalleen 5-10 minuuttia. Mausta esim. suolalla, pippurilla ja tabascolla. Kun seos on kypsää eikä kastike ole liian juoksevaa, tee kastikkeeseen pari 'kuoppaa' ja riko niihin kanamunat. Kypsennä uunissa (n. 175 astetta) kunnes kananmunat hyytyvät, mutta eivat ole läpikypsiä. Lisää ihan kypsennyksen loppuvaiheessa seoksen päälle vähän juustoraastetta. Koristele lopuksi persiljalla.
Tarjoile tortillan tai paahtoleivän kanssa.
lauantai 17. tammikuuta 2015
Koftaa pita-leivässä
Takana on ensimmäinen kokonainen työviikko pitkään aikaan. Viikko meni nopeasti, mutta perjantai-iltana oli kuitenkin aika väsynyt olo ja ruoanlaitosta piti tehdä helppoa ja nopeaa. Pakastimesta löytyi karitsan jauhelihaa ja päätimme tehdä kofta-tyyppisiä lihapullia. Emme keksinyt mitään järkevää lisukkeeksi, joten päädyimme helppouden nimissä kaupan valmiiseen pitaleipään. Pitaleipä olikin hyvä ratkaisu, sillä leipään sai helposti sujautettua kaikkea muutakin jämäkamaan; fetaa, tomaattia, avocadoa...
Kofta-resepti mukailee Yotam Ottolenghin Jerusalem kirjan kofta reseptiä.
Kofta
n. 12 kofta-palloa
n. 500 g karitsan jauhelihaa
1/4 pientä sipulia hienonnettuna
pieni kourallinen pinjansiemeniä paahdettuna ja hienonnettuna
pieni kourallinen persiljaa hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
reippaasti ras el hanout mausteseosta
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen
Pita-leivän täytteeksi
chili-majoneesia
tomaattia
avocadoa
fetaa
tuoretta korianteria
Sekoita koftan ainekset keskenään ja anna massan tekeytyä hetki. Muotoile sitten lihasta pitkähkön muotisia palleroita ja paista ne öljyssä paistinpanussa kypsiksi.
Kypsennä pita-leivät ohjeen mukaan ja avaa ne taskuiksi. Täytä leivät kofta-pullilla ja muilla haluamallasi täytteillä. Me käytimme mm. chilmajoneesia, tomaattia, fetaa ja avocadoa, sekä tuoretta korianteria.
Street-foodin hengessä tarjoilin pita-leivät leivinpaperista muotoilluista taskuista.
tiistai 13. tammikuuta 2015
Scampi-chorizopasta
Tuntuu siltä, että pakastin on aina täynnä. Osasyy on siinä, että vaikka kuinka olisi kauppalista kauppaan mennessä, sitä jotenkin aina innostuu eri raaka-aineista ja loppupeleissä ruokaa tulee ostettua likaa. Osa päätyy vääjäämättä pakastimeen.
En välitä suuremmin uuden vuoden lupauksista, mutta kova aikeeni kuitenkin tänä vuonna on se, että käytän enemmän raaka-aineita pakastimen uumenista ja ostan ruokaa hieman harkitummin kaupassa. Katsotaan kuinka kauan tätä kestää...
Pakastimeen kurkattuani sunnuntaiaamuna löysin mm. chorizo-makkaraa ja scampeja. Muistelin että ne ovat ihan kelpo yhdistelmä ja niistä saisi varmaan hyvän pastan. Tuumasta toimeen.
Scampi-chorizopasta
2-3 chorizo-makkaraa
n. 6 scampia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni keltainen paprika
1 punainen chili
2 tomaattia
1 rkl tomaattipyrettä
savupaprikaa
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
basilikaa
pastaa kahdelle, esim. fusilli-pastaa
Keitä pasta ohjeen mukaan. Pastan kiehuessa paloittele sipuli, valkosipuli, chili, paprika ja makkara. Kuumenna oliiviöljyä isossa paistinpannussa tai -kasarissa ja lisää siihen sipulit, chorizo ja paprika. Paista hetki. Lisää sitten lohkottu tomaatti ja tomaattipyre ja jatka kypsentämistä. Lisää lopuksi scampit ja kypsennä kypsiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikalla. Itse lisäsin myös chiliä, sillä tuore chili ei ollut tällä kertaa kovin tujua. Jos kastike on liian paksua, lisää siihen vähän pastan keitinvettä.
Kun pasta on valmis, siivilöi se ja kaada kastikkeen joukkoon. Sekoita kastikkeen joukkoon tuoretta basilikaa ja tarjoile.
Tämä ei suinkaan ollut pastan aatelia, mutta kelpo iltapala - ja olin oikein tyytyväinen siihen, että kastikkeeseen upotettiin kaikkea sitä mitä tarjolla sattui olemaan. Joka päivä ei tarvitse käydä kaupassa.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Katsudon - porsaanleike riisipedillä
Katsudon on suosittu japanilainen lounasruoka. Katsu tulee sanasta tonkatsu, eli rapea porsaanleike ja don tulee sanasta donburi, eli riisikulhollinen. Tämä lounasruoka on siis leivitetty porsaanleike kananmunahöystössä tarjoiltuna riisipedillä. Ruoka voi äkkiseltään vaikuttaa vaivanloiselta tehdä, mutta tulee kuitenkin melkolailla nopeasti ja helposti.
Kuvat eivät tee oikeutta tällä ruoalle. Katsudon on ainakin minulle ihan ykkösluokan japanilainen comfort food. Tein sitä äskettäin ja suuntaa-antava resepti alla.
Katsudon 2:lle
2 porsaanleikettä
1 pienehkö sipuli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
1 kananmuna leivittämiseen
2 kanamunaa leikkeen kanssa pannulle (1 per leike)
jauhoja leivittämiseen
korppujauhoja leivittämiseen (pankoa, jos löytyy)
1 dl mirinä
0,5 dl soijaa
2 rkl sakea
5 rkl sokeria
5 rkl dashi-lientä
suolaa ja pippuria
persiljaa
keitettyä riisiä kahdelle
Nuiji porsaanleikkeitä hieman. Mausta leikkeet suolalla ja pippurilla. Paina possunleikkeet jauhoihin, sitten kananmunaan ja lopuksi korppujauhoihin. Käytä pankoa korppujauhonjen sijaan jos pystyt, niistä tulee ekstrarapeutta. Paista leikkeet pannulla kunnes kypsiä ja kullan värisiä.
Yhdistä mirin, soija, sake, sokeri ja dashi ja kuumenna kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Dashia ei ole pakko käyttää, mutta se tuo kyllä hyvän maun. En lähtisi korvaamaan sitä kuitenkaan kalakastikkeella tai suomalaisella kalaliemellä, mieluummin sitten ilman. Vai olisiko jollain hyvä vinkki dashin korvikkeeksi?
Laita sitten puolet liemestä ja puolet sipulista pienehkölle paistinpannulle ja hauduta kunnes sipuli on kypsää. Ota sitten porsaanleike ja leikkaa se siivuiksi. Asettele leike sipulien päälle. Riko yksi kananmuna haarukalla kupissa ja lisää kananmuna pannulle. Paista muutama minuuttu kunnes kananmuna kypsyy, mutta jää hieman hötöksi.
Lorauta koko komeus kulhoon riisipedin päälle. Koristele persiljalla.
Tee toinen leike samalla tavalla. Tarjoile vaikka miso-keiton kanssa.
Vaihtoehto katsudonille on tonkatsu, joka on myös suosittu lounasruoka Japanissa. Ohjeen löydät täältä.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Possutacot ja mole-kastike
Tämä resepti on suoraan Jenni Häyrisen Katukeittiö, Parempaa roskaruokaa keittokirjasta. Suosittelen.
Tarjoile possutäyte tacojen kanssa. Taco-resepti löytyy esim. täältä. Muina lisukkeina voi tarjota vaikka kurkkupaloja, cheddar-juustoa ja crème fraîchea, sekä tietty tuota mole-kastiketta.
Possutäyte
500 g porsaan kassleria
2 rkl ruokosokeria (käytin palmusokeria)
1 limetin mehu
2 dl meksikolaista olutta
suolaa, pippuria
Ota possu huoneen lämpöön tuntia ennen paistamista. Hiero lihan pintaan sokeri, suola ja pippuri. Aseta possu kannelliseen pataan ja purista päälle limetin mehu. Kaada padan pohjalle pari desiä olutta. Paista tunti ilman kantta uunissa 180 asteessa, laske sitten lämpötila 100 asteeseen. Valele välillä oluella ja käänne liha ainakin kerran ympäri. Hauduta ainakin 5 tuntia tai yön yli.
Resepti oli kirjassa nimellä karkkipossu-taco, mutta minusta tuo karkki-liite oli hieman harhaanjohtava, joten itse jätin pois. Hyvää oli kuitenkin tuo lime-/olutpossu joka tapauksessa. Haudutin possua noin 6 tuntia ja toimi hyvin, mutta jos olisi ollut enemmän aikaa, yön yli olisi ollut vielä parempi.
Mole-kastike
2 punaista chiliä
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
400 g tomaattimurskaa
2 tl korianterinsiemeniä
2 rkl manteleita
3-5 mausteneilikkaa
1 tl oreganoa
ripaus kanelia
3-5 kokonaista mustaa pippuria
2 tl hunajaa
1,5 dl kasvislinetä
70 g suklaata (70%)
suolaa
öljyä paistamiseen
Murskaa korianterinsiemenet, mantelit, mausteneilikat, oregano, kaneli ja pippuri huhmareessa ja paahda sitten kuivalla pannulla. Jätä pannu sivuun.
Kuullota öljyssä silputtu chili, sipuli ja pilkotut valkosipulinkynnet. Lisää paahdetut mausteet ja jatka paistamista vielä hetken. Lisää sitten tomaattimurska, kasvisliemi ja hunaja. Hauduta 30-40 minuuttia. Rouhi suklaa joukkoon ja anna sulaa kastikkeeseen. Soseuta tehosekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla. Tarkista maku.
maanantai 25. elokuuta 2014
Samosat karitsan jauhelihasta
Vietin osan lapsuudestani Itä-Afrikassa jossa myös tutustuin samosoihin. Somaliassa nämä herkut tosin tunnetaan nimellä sambuusa, mutta sama ruoka. Samosat mielletään usein Intialaiseksi ruoaksi, mutta ne ovat alunperin lähtöisin Lähi-idästä, josta ne kulkeutuivat Afrikkaan ja Intiaan.
Itä-Afrikassa samosat ovat yleensä jauhelihasta, mutta kasvis- ja kalaversioitakin löytyy. Intiassa kasvisversiot taitavat olla yleisempiä. Suosikkisamosani ovat kuitenkin lapsuuteni Itä-Afrikkalaiset tulisesti maustetut jauhelihasamosat.
Kävimme Jannen kanssa monta vuotta sitten Mosambikissa lomalla ja söimme siellä aivan mahtavia lihasamosoja (kiitos Saaralle!) ja siitä lähtien olen haaveillut että opin tekemään niitä itse. Nyt vihdoin viimein tuumasta toimeen!
Samosat
n. 15 kpl
500 g karitsan jauhelihaa
1/2 punainen sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 vihreä chili
3 rkl pakastemaissia
3 rkl pakasteherneitä
1 tl curryjauhetta
1 tl korianterijauhetta
1 tl kuminajauhetta
3 tl adjika-mausteseosta
2 tl chilijauhetta
tuoretta korianteria
suolaa, pippuria
1 pkt filotaikinaa
jauhovesiseosta taikinan liimaksi
Ota filotaikina huoneen lämpöön sulamaan.
Sekoita curryjauhe jauhelihaan ja anna maustua tunnin verran (käytin Rajah curryjauhetta). Kiehauta herneet ja maissi. Jätä sivuun. Pilko sipuli, valkosipulin kynnet ja chili. Kuullota sipuli pannulla, lisää sitten jauheliha ja valkosipuli. Paista kypsäksi ja mausta korianterilla, kuminalla, chilillä, suolalla ja pippurilla. Itse lisäsin myös aika runsaasti adjika-mausteseosta. Lisää kypsään jauhelihaan herneet, maissi, vihreä chili ja tuore korianeri. Minä pidän aika tulisesta ruoasta ja lisäilin aika vapaalla kädellä chilijauhetta. Valmiin seoksen tulisi olla aika kuivaa, sillä silloin samosoista tulee rapeammat, tai näin ainakin jostain luin.
En ole kummoinen leipuri, joten päätin nyt ensimmäisellä samosa-keikallani käyttää filotaikinaa. Mutta, aarghh... kyllä tuo filon käsittelykin työstä menee. Ensi kerralla teen kyllä taikinan itse!
Avaa sulanut filotaikina ja leikkaa vaakasuunnassa kolmeen osaan, niin että sinulla on kolme nippua pitkiä suorakaiteita. Koska filo menee helposti rikki, käytin kaksi suorakaidetaikinalevyä kerralla yhteen samosaan. Muista pitää loput taikinalevyt kostean pyyhkeen alla, sillä muutoin taikina kuivuu ja menee rikki.
Taita levyn oikea kulma taikinalevyn yli. Laita sormella jauhovesiseosta kolmion vasempaan reunaan. Tuo sitten vasen pitkä pätkä kolmion yli. Nyt sinulla on kolmion muotoinen pussukka ja pitkä pätkä taikinaa joka jää yli. Täytä pussukka lihaseoksella ja kieritä sitten lopputaikina oklmion ympäri. Liimaa taikinan loppupätkä taas jauhovesisoeksella kiinni. Tätä on aika vaikea selostaa, kehoitan katsomaan Xawaash-blogin hienon videon (alla), josta minä otin mallia tähän käärimisvaiheeseen.
Uppopaista valmiit samosat öljyssä kunnes kullanruskeita, noin 3 minuuttia per puoli. Tarjoile sellaisenaan tai vaikka chilikastikkeen kera.
Samosaseikkaluamme varten surffailin hartaasti netissä opettelemassa samosan tekoa, etenkin taikinan käärimisvaihetta ja löysin samalla aivan mahtavia Afrikkalaisia ruokablogeja. Alla muutamia näistä. Kannattaa tutustua!
Xawaash
1Q food platter
K.O Rasoi
My Burnt Orange
Dobby's Signature
Taste of Tanzania
Olisiko Afrikkalainen ruoka seuraava ruokatrendi?
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Itse tehty BBQ-kastike ja possun ribsit
Meillä grillataan ja syödään ribsejä vuoden ympäri. Kesällä käytetään isompaa muurattua grilliä ja talvipakkasilla siirrymme pienempään pallogrilliin autokatoksen alle. Eilen oli mahtava keli ja päätimme taas laittaa grillin kuumaksi ja käristää muutamat ribsit illan matsia varten.
Kokeilimme tällä kertaa hieman erilaista reseptiä, sillä käytimme ribseihin itse tehtyä bbq-kastiketta. Kastike ja ribs -ohjeet on pääosin nyysitty Louise Pickfordin Grilliruoat, Kesäherkkuja moneen makuun kirjasta. Projekti alkoi jo heti aamulla, sillä ribsejä liotetaan viinietikassa, sekä annetaan maustua mausteseoksessa monta tuntia.
Seesaminsiemenillä ja chilillä viimeistellyt ribsit olivat succee.
| Oma bbq-kastike oli helppo tehdä ja erittäin maukas |
BBQ-kastike
2 dl paseerattua tomaattia
1 dl vaahterasiirappia
1/2 dl ketsuppia
1/2 punaviinietikkaa
4 rkl worcesterkastiketta
1 rkl dijon-sinapia
1 aurinkokuivattu ñora-chili
2 valkosipulin kynttä
suolaa ja pippuria
Aloita liottamalla ñora-chili. Ñoran sijaan voi myös hyvin käyttää mitä muuta tahansa chiliä, myös tuore käy. Ñora-chili ei ole kovin tulinen ja sopii mielestäni hyvin bbq-kastikkeeseen.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan, mukaan lukien hienonnettu valkosipuli ja pehmentynyt chili. Kuumenna kiehuvaksi ja anna sitten kiehua hiljalleen noin 10-15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
Anna kastikkeen jäähtyä hetki ja blendaa sitten monitoimikoneessa. Tarkista maku ja kaada seos ilmatiiviseen astiaan.
Possun ribsit
4 kpl possun baby ribsejä
3 dl valkoviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria
1 rkl suolaa
1 rkl savupaprikaa
2 tl ruohittua mustapippuria
2 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl cayennepippuria
1,5 dl bbq-kastiketta
1 punainen chili
seesaminsiemeniä
sipulinvartta koristeeksi
Huuhtele ribsit kylmällä vedellä ja kuivaa sitten talouspaperilla. Laita kyljet vuokaan, lisää viinietikka ja anna liota ainakin 4 tuntia. Huuhtele kyljet sitten taas kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla.
Mittaa sokeri, suola, paprika, sipulijauheet ja cayennepippuri kulhossa ja sekoita hyvin. Hiero seos ribseihin anna ribsien taas maustua muutama tunti jääkaapissa.
Kuumenna grilli ja grillaa ribsejä noin 20 minuuttia per puoli tai kunnes ne ovat kypsiä. Sivele ribsejä grillauksen yhteydessä bbq-kastikkeella.
Ripottele valmiiden ribsien päälle paahdettuja seesaminsiemeniä, sipulin vartta ja tuoretta punaista chiliä.
Tarjoile esim. coleslawn kanssa.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Ragù Bolognese
Teimme eilen ison annoksen aika klassista ragù bolognesea. Pakastimessa oli erilaisia pikkupusseja jauhelihaa, jotka sopivat tähän hyvin. Oli possun jauhelihaa ja oli naudan jauhelihaa. Mukaan taisi sujahtaa myös possumakkaran täytettä. Ragu tulee liedellä kuin itsekseen, samalla kun itse puuhastelee ulkona (kun vaan välillä muistaa käydä sohimassa kastiketta!). Ruoka olikin valmis juuri sopivasti kun illan ensimmäinen matsi alkoi ja nälkäkin jo oli.
Kyllä oli muuten hyvää. Mikä tuosta noin yksinkertaisesta ruoasta tekeekin niin hyvän? Lienee tuo pitkä haudutusaika?
Ragù Bolognese
noin kilo jauhelihaa
1 porkkana
2 sellerin vartta
2 sipulia
2 isoa kynttä valkosipulia
4 siivua pekonia
1 laakerinlethi
3 rkl tomaattipyrettä
1 dl paseerattua tomaattia
1 dl punaviiniä
1 l lihalientä
suolaa, pippuria
kuivattua oreganoa
Paista pannulla pienksi kuutioidut vihannekset voiöljyseoksesa. Lisää sitten pannulle pienksi silputtu pekoni ja jatka paistamista kunnes pekoni sulaa joukkoon.
Ruskista jauheliha isolla pannulla ja lisää kasvikset kun se on ruskistunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitten lämpöä ja kaada viini joukkoon. Kiehuta kunnes viini on haihtunut. Lisää tämän jälkeen tomaattipyre ja paseerattu tomaatti. Lisää myös osa lihaliemestä ja kiehuttele kastiketta pienellä lämmöllä. Kastike saa kiehua pienellä lämmöllä 2-3 tuntia. Lientä pitää välillä lisätä, mutta lopputulos ei saisi olla liian vetelä.
Tarjoile pastan ja parmesanin kanssa.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
T-luupihvi, eli Bistecca alla Fiorentina
Juhannussää jätti toivomisen varaa. Mökillä oli kyllä kivaa; kalasaalis oli hyvä ja seura mitä mainiointa, mutta kyllä tuo sää vähän jäi harmittamaan. Palaan siis vielä Italiaan.
Bistecca alla Fiorentina. Miksi, voi miksi, ei kotoa saa näitä Italiassa tuikitavallisia t-luupihvejä? En muista kaupassa näitä nähneeni, mutta menen vielä huomenna Hakaniemen halliin ja tarkistan asian...
Luciganon pienessä kylässä ostimme paikalliselta lihakauppiaalta yhden t-luupihvin. Bistecca alla Fiorentina on siis iso t-luupihvi (meidän oli noin kilon verran) ja se kai perinteisesti syödään kimppaan, kuten mekin teimme.
Voi että oli hyvää! Ei tarvinnut kuin vähän suolaa ja pippuria, hyvää tilan omaa oliiviöljyä ja rosmariinia. Puugrillillä vaan kypsennettiin, mutta jättettiin keskeltä vähän punaiseksi. Taivaallisen hyvää!
Lisukkeeksi Janne teki gremolta-tyyppistä lisuketta niistä aineksista mitä nyt kämpillä sattui oelmaan. Siihen tuli salviaa, basilikaa, valkosipulia, parmesania ja oliiviöljyä. Nam.
Oman talon vuokraamisen hyvä puoli on se, että voi tehdä päivittäin ruokaa aineksista mitä kotona ei tulisi usein tehtyä, ainakaan tuoreista raaka-aineista. Matkallamme teimme mm. kampasimpukkaa, kalmaria ja katkarapuja. Ah!
perjantai 28. maaliskuuta 2014
Empanadas vol. 2
Näin Kivistössä-blogin Marin kauniit empanadat ja päätin itsekin tehdä empanadaksia uudemman kerran, mutta kokeilla Marin tapaan versiota jossa piirakat kypsennetään uunissa, uppopaistamisen sijaan. Nyysin siis Marin taikinaohjeen. Kiitos!
Täytteihin päätin käyttää mitä kaapista löytyy. Tein kahta eri sorttia; kasvis ja liha. Jannen kokkauksista jäi paistettua jauhelihaa, joten käytin sitä. Kasvistäytteeseen tuli fetaa ja pinaattia. Tosin siihen kasvistäytteeseen lipsahti vahingossa myös pekonia, kun se piti käyttää kaapista ennen kuin se kävelee ulos...
Empanadas taikina
7,5 dl vehnäjauhoja
170 g kylmää voita
1/2 tl suolaa
1 muna + 1 muna voiteluun
n. 5-10 rkl kylmää vettä
Sekoita jauhot ja suola kulhossa ja lisää siihen kuutioitu voi. Hiero voi ja jauhoseos tasaiseksi. Lisää seokseen muna ja noin puolet vedestä. Sekoita taikina kiinteäksi. Lisää vettä tarvittasessa. Muodosta taikinasta pallo, laita pallo elmukelmuun ja jätä jääkaappiin odottamaan. Tässä vaiheessa oma taikinani tuntui aika rakeiselta, mutta oltuaan jääkaapissa hetken se oli oikein sopivaa.
Anna taikinan levätä kylmässä ainakin puoli tunita ja tee sillä välin täytteet.
Jauhelihatäyte
n. 200-300 g paistettua jauhelihaa
1 punainen chili
2 rkl maissia
2 rkl herneitä
paljon mausteita
Minulla oli ylijäämä jauhelihaa, jotka laitoin uudestaan pannulle ja maustoin reilusti eri mausteilla ja lisäsin mukaan myös yhden punaisen chilin, sekä herneitä ja maissia. Mausteiden kanssa ei kannata arkailla!
Pinaattifetatäyte, pekonilla
1 paketti pinaattia
1/3 pakettia Patros fetaa
1/2 sipuli
1 valkosipulin kynsi
thai basilikaa
pippuria
öljyä paistamiseen
Paista pannulla ensin pekoni. Siirrä se sitten erilliseen kulhoon.
Kuullota sipuli, valkosipuli ja pinaatti pannulla ja lisää sitten kulhoon pekonin kanssa. Murenna kulhoon fetaa ja silppua mukaan thai basilikaa tai muuta tuoretta yrttiä.
X X X
Kauli taikinasta muutaman millin paksuinen levy ja leikkaa siitä muotilla tai pienellä kulholla pyöreitä taikinan palasia.
Täytä pyörylät täytteellä, noin yksi ruokalusikallinen per pyörylä, koosta riippuen. Kostuta taikinan reunat vedellä ja taita taikina puolikuun muotoon. Paina reunat kiinni esimerkiksi haarukkaa käyttäen ja rypytä reuna sitten kauniiksi. Asettele empanadat leivinpaperin päälle pellille, voitele munalla ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Chorizo-kananmaksasalaatti
Hätäisesti otettu kuva, eikä ehkä muutenkaan niin viehättävän näköinen annos, mutta lupaan että se on melkoisen hyvää. Olettaen tietysti, että pitää maksasta.
Kävin Hakaniemen Kauppahalissa ja kas kummaa, sorruin heti kättelyssä ostamaan broilerinmaksaa, vaikka se ei ollut listalla... näin käy usein. Hain vielä naapuri kaupasta possun chorizo-makkaraa ja ajattelin, että tästä saa hyvän ja nopean, sekä ruokaisan salaatin kotona. Jannekin pitää.
Chorizo-kananmaksasalaatti
2 kpl endiivisalaattia (1 punainen, 1 vihreä)
500 g broilerinmaksaa
3 kpl chorizo-makkaraa
pieni kourallinen saksanpähkinöitä
öljyä, vaaleaa balsamicoa
Huuhtele ja kuivaa salaatti. Pilko ja asettele ne valmiiksi kahdelle lautaselle.
Puhdista maksa ja pilko pienemmäksi jos tarpeen. Mausta suolalla ja pippurilla.
Pilko chorizo-makkara suupaloiksi ja kypsennä pannussa. Asettele sitten sivuun. Paista maksa pannulla käyttäen hyväksi chorizosta jääneitä mausteita ja öljyä.
Asettele chorizot ja maksat salaatin päälle. Murskaa kädessäsi saksannpähkinöitä ja sirrotele salaatille.
Tee salaattikastike esim. pähkinäöljystä ja vaaleasta balsamico-kastikkeesta.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Kanacurry ja intialainen makea riisi
Eilen teimme pitkästä aikaa kanacurrya. Päätin myös kerrankin olla käyttämättä riisinkeitintä ja tehdä riisiä intialalisittain. Äitini hyvä intialainen ystävä Patsy oli joskus kauan aikaa sitten käymässä suomessa ja antoi tämän riisiohjeen. Curryohjeessa apua antoi Suuri Intialainen Keittokirja. Ei tästä kauniita kuvia oikein saanut, mutta siitä tuli todella maukasta.
Klassinen kanacurry
1 kana tai broileri
4 neilikkaa
4 kardemummaa
kenelitanko
3 tähtianista
6 currylehteä
1 sipuli
5 cm inkivääriä
4 valkosipulin kynttä
4 rkl currytahnaa
1 tl kurkumaa
1 tlk tomaattimurksaa
2 rkl tomaattipikkelssiä
1 purkki kookoskermaa
suolaa
korianteria
gheetä tai rypsiöljyä
Aloita leikkaamalla kana paloiksi.
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullotta siinä neilikoita, kardemummia, kanelitankoa, tähtianiksia ja currylehtiä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sitten silputtu sipuli ja hienonnetut valkosipulin kynnet ja inkivääri. Paista muutama minuutti. Lisää currytahna ja kurkuma ja jatka paitamista kunnes öljy irtoaa tahnasta.
Lisää broilerinpalat kattilaan ja paista niitä noin 5 minuuttia. Lisää sitten tomaattimurska ja -pikkelsi, sekä kookoskerma. Anna hautua kypsäksi. Me jätimme kanan hautumaan aika pitkäksi aikaa, niin että liha suorastaan tippui luista.
Kanan hautuessa ehtii tehdä riisin.
Intialainen makea riisi
2 kuppia basmatiriisiä
2 sipulia
kanelitanko
4 neilikkaa
2 kardemummaa
1 laakerinlehti
suolaa
sokeria
manteleita
öljyä paistamiseen
Liota riisiä vedessä noin 15 minuuttia ja siivilöi se sitten. Leikkaa yksi sipuli pitkittäin ja paista öljyssä kullankeltaiseksi. Lisää sitten riisi ja paista 10 minuuttia. Lisää kaneli, neilikat, kardemumma, laakerinlehti ja 4 kuppia vettä. Kun riisi kiehuu, lisää 1 tl sokeria ja ripaus suolaa. Keitä riisiä viimeiset minuutit ilman kantta. Paista riisin koristeeksi yksi sipuli ja manteleita.
Patsyn riisireseptissä oli oikeastaan cashew-pähkinöitä, mutta korvasin ne manteileilla kun kyseisiä pähkinöitä ei kaapista löytynyt. Jätin myös reseptin rusinat käyttämättä, kun en niistä niin välitä. Tämän lisäksi käytin vain 1 teelusikan sokeria, vaikka reseptissä lukee 8 teelusikallista. Huh! Tarkoitus on kai että riisi on ihan oikeasti makeaa, mutta meille riitti jo tämä makeusaste. Pienen tutkiskelun jälkeen huomasinkin, että intialaisesta makeasta riisistä onkin paljon eri versioita, esim. jälkkäriversio joka tehdään kookoskermaan.
Oma riisini hieman ylikypsyi, mutta oli muuten erittäin hyvää. Olisi kenties pitänyt käyttää vähän sahramia, niin olisi voinut olla kauniimpi lopputulos. Noh, ensi kerralla sitten.
torstai 9. tammikuuta 2014
Wok kanasta ja paksoista
Tänään ei millään olisi jaksanut tehdä ruokaa ja mietinkin jo että ruisleivällä mennään, kunnes muistin että jääkaapissa on paksoita joka pitäisi kyllä jo käyttää. Tuumasin, että wok tulisi nopeasti. Se on helppoa ja maukasta, oikea arkipäivän pelastus!
Wok kanasta ja paksoista
1 paketti kanan paistinpaloja
3 kiekuraa nuudeleita (Blue Dragon Wholewheat Noodles)
2 pientä paksoi-kaalia
1 pieni punainen paprika
3-5 herkkusientä
1 punainen chili
2 valkosipulin kynttä
osterikastiketta
soijaa
kanamausteita
auringonkukkaöljyä, tms.
seesamiöljyä ripaus mausteeksi
Keitä nuudelit ohjeen mukaan ja jätä sivuun. Puhdista kananpalat ja pilko sopivan kokoisiksi. Mausta haluamillasi mausteilla. Me käytimme jotain Etelä-Afrikasta ostettua valmismaustetta, jossa oli mm. suolaa, chiliä, jne.
Pilko kasvikset valmiiksi ja silppua chili ja valkosipulin kynnet. Paista kananpalat wok-pannussa kypsiksi. Itse käytän wokeissa joko auringonkukka- tai rypsiöljyä, en koskaan oliiviöljyä. Se ei jotenkin minusta sovi näihin aasialaisiin ruokiin.
Ota kana pois wokista ja paista sitten vihannekset, aloita niillä joilla kestää pidempään. Me leikkasimme paksoit puoliksi ja laitoimme lehtiosat wokiin vasta ihan viime minuutilla. Kun kaikki alkaa olla valmista lisää wok-pannuun chili ja valkosipuli. Paista muutama minuutti. Lisää sitten kypsät kananpalat ja nuudelit. Mausta esim. soija- ja osterikastikkeella. Ripauta lopuksi vielä vähän seesamiöljyä mausteeksi.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Smörrebröd, eli tanskalainen voileipä
Työkaverini tuli juuri minilomalta Kööpenhaminasta ja kun oli puhetta smörrebrödistä, niin siitähän jäi melkoinen smörrehinku. Lauantain hallikäynnillä tuli sitten ostettua voileipiin sopivia täytteitä, mm. mätiä, savusiikaa ja maksapateeta.
Nämä avoimet leivät on helppo valmistaa ja sopii myös hyvin tehtäväksi eri leftover-ruoista. Me teimme kolmea eri sorttia; maksapatee, savusiika, mäti ja silli.
Eniten työtä meni savusiikatäytteeseen, joka olikin sitten suurin pettymys. Olisi pitänyt käyttää siika sellaisenaan. Nyt teimme siiasta sellaista tahnaa ja se jotenkin vesitti siian maun. Maksapateen päälle tuli herkkukurkkua, rapeaa paistettua sipulia ja marinoitua punasipulia. Kolmannelle leivälle tuli lohenmätiä, keitettyä kananmunaa ja silliä.
Ihan kelpo iltapala tämäkin.
Kreikkalainen salaatti ja karitsan kyljys
Aina ei jaksa kikkailla ruoan kanssa, vaan tarvitaan jotain nopeasti ja helposti. Mausta ei kuitenkaan haluaisi tinkiä. Lauantaina kävi juuri näin, vaikka vapaapäivänä olisi ollut sitä kaipaamaani aikaa ruoanlaittoon. Onneksi Hakaniemen hallissa oli herkullisen näköisiä karitsan kyljyksiä valmiiksi marinoituna ja ne näyttivät niin maukkailta ettemme osanneet olla ostamatta.
Koska ilma on ollut aika leuto, Janne grillasi kyljykset ulkona grillissä ja minä väsäsin nopean kreikkalaisen salaatin. Käytin salaattiin miedosti etikassa ja sokerissa marinoituja punasipulinrenkaita, jotka sopivat mielestäni paremmin salaattiin kuin raaka sipuli.
Eipä sitä muuta hyvään ateriaan tarvita.
torstai 2. tammikuuta 2014
Baozi porsaan jauhelihasta
Vuoden ensimmäinen päivä oli aika sateinen ja harmaa, ainakin täällä Vantaalla. Erinomainen syy viettää aikaa keittiössä! Päätin tehdä hieman monimutkaisemman välipalan.
Alun perin ajatukseni oli tehdä char siu baota, mutta päätin että char siu possun väsääminen on liian pitkä prosessi muutamalle dim sumille. Niinpä päätin käyttää possunjauhelihaa jota pakastimessa sattui olemaan. Valitettavasti jauhelihaa oli aivan liikaa, joten täytettä jäi reilusti yli. Käytinköhän siitä edes puolet? Täytteen teko oli muutenkin melkoista hösellystä, sillä unohdin ostaa kaupasta mm. kiinankaalia, jota olin tähän suunnitellut. Paikkasin kiinankaalin porkkanalla.
Alla olevasta taikinaohjeesta sain 12 nyyttiä, mutta taitava kokki saa varmasti ennemmänkin. Tämä kun oli ensimmäinen baozi kokeiluni, en oikein hanskannut taikinan käyttöä. Ja se, että on joskus lapsena rypyttänyt karjalanpiirakoita ei muuten auta näiden tekemisessä!
Lopputulos oli kuitenkin maukas ja olisin kehdannut tarjota vaikka vieraille.
Baozi porsaan jauhelihasta
Tee ensin täyte ja jätä se jääkaappiin maustumaan.
Täyte
500 g porsaanjauhelihaa
1 pieni sipuli
1 raastettu porkkana
2 cm tuoretta inkivääriä
2 rkl osterikastiketta
2 rkl soijaa
1 rkl seesamiöljyä
loraus riisietikkaa
tuoretta korianteria
Hienonna inkivääri, silppua sipuli ja raasta porkkana. Sekoita ne sitten yhteen possunlihan kanssa. Mausta soijalla, osterikastikkeella, seesamiöljyllä ja etikalla. Sekoita mukaan pieni kourallinen hienonnettua korianteria. Jätä massa sivuun jääkaappiin.
Taikina
n. 6 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl kuivahiivaa
2 rkl auringonkukkaöljyä
2 rkl sokeria
2 rkl leivinjauhetta
2 dl lämmintä vettä
Sekoita kuivahiiva 2 desiin lämmintä vettä. Odota hetki kunnes vesi alkaa kuplia. Lisää veteen sitten 2 rkl öljyä. Sekoita vispilällä.
Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe isossa kulhossa. Tee taikinan keskelle monttu ja kaada vesihiivaseos siihen. Sekoita taikina ja vaivaa lopuksi noin 5 minuuttia. Jätä taikinapallo kulhoon kelmun tai liinan alle lämpimään ja vedottomaan paikkaan ainakin tunniksi.
Ota kohonnut taikina ja leikkaa se puoliksi. Tee puolikkaista taikinapötköt ja jaa kumpikin kuuteen osaan. Kauli osista pyöreitä läpysköjä. Tutkiessani netissä baozi reseptejä, huomasin että monissa ohjeissa kehoitettiin kaulimaan vain taikinapalleroiden reunat ja jättämään keskelle taikinaa enemmän massaa, kupu niin ikään. Minulle jäi mysteeriksi miksi näin tehdään, mutta kokeilin myös tätä lähestymistapaa. Koska minulla ei kuitenkaan ole piirakkakaulinta, päätin lopuksi kaulia tasapaksuja pyörylöitä. Tämä tasapaksu toimi minulle loppupeleissä paremmin, minusta taikina oli jotenkin helpompi käsitellä.
Aseta taikinan keskelle ruokalusikallinen täytettä ja rypytä kiinni. Tästä kannattaa ottaa mallia jostain youtube-videosta. Kokeilin itse montaa lähestymistapaa, mutta aina nuo nyytit vain jotenkin jäivät vähän auki ja olivat muutenkin hieman rujoja.
Höyrytä nyyttejä 15-20 minuuttia koosta riippuen. Tarjoile heti.
Sämpylät voi syödä vaikka sellaisenaan, mutta sopii myös dipattavaksi chilikastikkeeseen tai soijaan.
![]() |
P.S. Tein ylijäämätäytteestä tänään paistettua riisiä. Toimi hyvin.
Tunnisteet:
dim sum & kääryleet,
itämainen,
liha,
possu,
välipala
lauantai 7. joulukuuta 2013
Aasialainen possusämpylä
Söin muutama viikko sitten Ravintola Gaijinissa maistelumenun, jossa ensimmäinen ruoka-annos oli pork bun. Se oli namia. Sitten Liisa Kivistössä teki postauksen samaisesta ruoasta. It's a sign, ajattelin ja päätin kokeilla höyrysämpylöiden tekoa itsekin kun olen aika heikkona aasialaiseen ruokaan muutenkin. Nämä ovat kai aika suosittuja juuri nyt ainakin jenkeissä ja siellä voi ostaa nämä höyrytettävät sämpylät pakasteena, joka kyllä huomattavasti helpottaisi ja nopeuttaisi näiden tekoa.
Surffailin netissä aikani ja kehittelin sitten tällaisen reseptin, mutta taikina tehtiin kyllä aika pitkälti Kivistössä mallin mukaisesti. Olisin mielelläni käyttänyt tähän kuulemma hyvin soveltuvaa Bot Bahn Bao jauhoa, mutta en löytänyt sellaista, joten ostin sitten jotain Bot Bahn Bong Lan jauhoja. Mikä niiden ero on, en tiedä ja tuleeko parempi kuin normivehnäjauhoista, en tiedä sitäkään. Toimi kuitenkin hyvin.
Höyrytetyt sämpylät
n. 12-15 kpl
1 pussi Bot Bahn Bong Lan jauhoja, n. 5-6 dl
1 tl kuivahiivaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 rkl suolaa
iso loraus rypsiöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl kädenlämpöistä vettä
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää sitten vesi ja öljy. Sekoita hyvin ja vaivaa sitten taikinakoukuilla noin 5 minuuttia. Tämä käyttämäni Vietnamilainen jauho oli enimmäkseen vehnäjauhoja, mutta siihen oli lisätty mm. sokeria. Se oli hyvin ohutta enkä meinannut saada taikinasta oikeanlaista, niin että se ei olisi liian tahmeaa. Näinpä lisäsin lopuksi puoli desiä normijauhoja ja se toimi hyvin ja taikinasta tuli sopiva pallero.
Jätä taikina lämpimään paikkaan nousemaan ainakin tunniksi. Oma taikinani ei ollut aluksi oikein yhteistyökykyinen, mutta pienellä väkivallalla se kuitenkin alkoi turpoamaan, vaikkakaan se ei koskaan tullut tuplakokoon.
Ota kohonnut taikina käsittelyyn ja vaivaa siitä ilmat pois. Jaa taikina kahteen ja pyöritä niistä kaksi pitkulaa. Jaa pitkulat kuuteen osaan. Pyöritä osista pallot ja jätä kohoamaan kelmun alle puoleksi tunniksi. Ota sitten pallurat käsittelyyn ja kauli niistä ovaalinmuotiset. Taita taikina sitten kaksinkerroin ja jätä taas kohomanaan kelmun alle noin puoleksi tunniksi. Tätä viimeistä kohotusta ei kannata jättää väliin. Kokeilin.
Höyrytä sämpylät leivinpaperin päällä esimerkiksi bambu-höyrystimessä noin 10 minuuttia. Kokeile kypsyys hammastikulla.
Täytimme sämpylät possunkyljellä, jota oli haudutettu monta tuntia uunissa fenkolin ja muiden mausteiden kanssa. Normimajoneesista tuunattiin sinappiversio, eli siihen lisättiin mm. karkeaa dijonia ja sitruunaa. Lisukkeena käytimme etikassa ja sokerissa tunnin verran marinoituja kurkkuviipaleita. Tämän lisäksi maustoimme sämpylät chilitahnalla ja tuoreella korianterilla.
Melkoinen duuni, mutta vaivan väärti. Nämä ovat erittäin herkullisia.
Ensi kerralla taidankin kokeilla, jos onnistuisi tekemään näiden dim sum versiota (char siu bao) kotikonstein.
| Löysin uuden chilitahnan Stockalta - on hyvää. |
| Korianteri overdose? |
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Rapea possunkorvasalaatti ja bacalhau-lisuke
Viime lauantain feijoada-opissa, opin myös kaksi Portugalilaista salaattia, tai ehkäpä ne on enemmänkin lisukkeita. Toinen oli possunkorvasta ja toinen bacalhausta, eli perinteisestä portugalilaisesta kuivatusta ja suolatusta turskasta. Nämä olivat tosi hyviä!
Rapea possunkorvasalaatti
Yksi possunkorva nyysittiin feijoada-lihoista. Tarkoittaa sitä, että sekin oli suolattu yön yli. Korva oli jo uunissa kun pääsin paikalle, mutta jotenkin näin tämä herkku syntyi.
1 yön yli suolattu possunkorva
1/2 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi
nippu korianteria
oliiviöljyä
etikkaa
tarjoiluun tuoretta leipää
Possunkorva paahdettiin noin 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia kunnes se oli rapsakka, muttei täysin kuivunut. Korva pilkottiin pieneksi ja l kulhoonaitettiin. Kulhoon lisättiin hienonnettu sipuli, valkosipuli ja korianteri. Ainekset sekoitettiin ja maustettiin oliiviöljyllä ja ripauksella etikkaa.
Seos syödään tuoreen vaalen leivän kanssa. Nam. Tästä tykkäsin oikeasti. Voisin tehdä ja syödä uudestaan.
P.S. Osa herkusta meni jääkaappiin ja lankoni maistoi sitä vasta paljon myöhemmin. Korva ei kuulemma ollut enää rapeaa... ymmärsin rivien välistä ettei enää uponnut. Siis, syödään heti, kun on vielä rapeaa.
| Possun korvaa leivällä. |
Bacalhau-salaatti
Tämä turskasalaatti tehtiin melkein tismalleen samoista aineista kuin tuo possunkorvasalaattikin. Tähän ei vain tullut sipulia ja toisaalta valkosipulia tuli paljon enemmän. Mikäli käyttää näin paljon valkosipulia, on suotavaa että tämän syö pääruoan jälkeen, sillä makuhermot voivat olla tämän jälkeen koetuksella.
Minulle jäi epäselväksi miten tämä turska piti valmistaa, sillä siskoni oli ottanut turskan fileen likoamaan veteen (yön yli?), niin kuin nyt luulisi homman alkavan, mutta oikeasti ajatus oli kai riipiä tuosta kuivatusta kalasta palasia tähän salaattiin sellaisenaan. Noh, meidän turska oli liotettua. Totta puhuakseni, se olisi voinut olla hieman suolaisempaa, sillä tämä on vähän kuin portugalilainen veriso meidän sillistä.
Turskasta revitään siis siivuja ja asetetaan kulhoon. Kulhoon lisättiin reilusti valkosipulin siivuja (noin neljä kynttä pieneen kulholliseen kalaa), korianteria, oliiviöljyä ja ripaus etikkaa. Kaikki sekoitettiin yhteen ja tarjoiltiin myös tuoreen leivän kanssa. Voi että oli hyvää. Saakohan bacalhauta Suomesta?
| Turskaan tuli PALJON valkosipulia. Nam. |
| Possun korva oli rapea uunin jälkeen. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





