maanantai 31. lokakuuta 2011

Chilikastike



Olemme chilikastikkeiden suurkuluttajia. Yleensä, mitä hotimpaa, sen parempaa. Kerran vuosia sitten ihastuimme matkoillamme Mosambikilaiseen piripiri kastikkeeseen. Tätä tarjotaan Mosambikissa ihan joka paikassa, mutta aina kannattaa maistaa vähän ennen kun lappaa lusikalla ruokansa päälle - tulisuusasteet kun vaihtelevat huomattavasti. Ostimme itsekin piripiriä kotiin ja teimme oman versiomme. Siitä tuli niin tulista, että kukaan vieras ei pystynyt sitä syömään ja pieni teelusikallinen isossa padassa pilasi koko ruoan.

Uusin suosikkimme on habanero. Se on kyllä tulinen, mutta erittäin hyvänmakuinen chili. Nyt kävi niin, että jostain oli jäänyt monta habaneroa yli, joten ajattelimme laittaa kaikki ylijäämächilit yhteen ja tehdä chilikastiketta.

Habaneroissakin on eroja tulisuudessa, joten aina kannatta maistella.
4 habanero chiliä
4 aji cristal chiliä
2 mietoa punaista chiliä
3 valkosipulin kynttä
puolikas sitruunan mehu
rypsiöljyä
suolaa

Leikkaa chilit ja valkosipulit pieniksi ja laita monitoimikoneeseen. Easy now... jos on hanskat, kannattaa käyttää. Vetäise aineet pieniksi monitoimikoneella ja lisää sitten sitruunanmehu ja pari lorausta öljyä. Öljyä voi lisäillä ihan oman maun mukaan riippuen siitä kuinka laimeaksi/juoksevaksi haluaa. Mausta suolalla.

Tämä on sitten hyvää kun käyttää dippinä esim. grilattun katkaravun tai kanan. Sopii myös pöytächiliksi vaikka wokki-ruokien kanssa.

Sinappipurkista saa hyvän astian chilikastikkeelle.

torstai 27. lokakuuta 2011

Farangin rapea possu



Ihanaa kun Helsinkiin on tullut variaatiota aasialaisiin ravintoloihin. Farangissa on tultu käytyä parikin kertaa, eikä vielä olla petytty. Pakko oli ostaa kyseisen ravintolan keittokirja, jotta voi itsekin kokeilla näitä herkullisia reseptejä. Koska possu on yksi lemppareistamme, päätimme kokeilla Farangin rapeaa possua palmusokerikaramellilla.

Emme tietenkään muistaneet pitää kunnon kirjaa siitä miten poikkesimme reseptistä, joten alla se ihka oikea. Kaikki tarvittavat ainekset löytyvät melko helposti itämaisista ruokakaupoista.

Resepti menee jotenkin näin...

* Huom! Resepti on kaksi päiväinen!

500 g possun niskaa
2 l kasvisöljyä

Lihan haudutusliemi:
1 l vettä
1 valkosipulinkynsi
1 inkivääri
2 valkopippuria
10 cm pala cassian kuorta
4 tähtianista
1 dl sokeria
2 dl valkoviiniä
4 dl kevyt soijakastiketta
1/2 dl ketjap manista
1 dl osterikastiketta

Possukaramelli:
400 g palmusokeria
4 kpl tähtianista
10 cm pala cassian kuorta
2 1/2 dl lihan haudutuslientä
1 dl vettä

Lisäksi:
2 rkl paahdettua rapeaa valkosipulia
4 rkl paahdettua rapeaa salottisipulia
2 punaista pitkää chilipaprikaa
3 rkl valkoista viinietikkaa
1 dl korianterin lehtiä

Päivä 1
Karamellipossun valmistus aloitetaan päivää ennen sen tarjoilua. Valmista possu: Kiehauta kaikki haudutusliemen aineet yhdessä kattilassa kunnolla, lisää kokonainen possun niska liemeen ja hauduta kattilassa tai uunivuoassa uunissa noin 160 asteessa 3-4 tuntia, kunnes liha on pehmeää ja ylikypsää.

Nosta liha jäähtymään. Etsi estia, johon voit säilöä lihan ja laittaa sen kevyen painon alle yön yli. Siivilöi liemi, jäähdytä ja säilytä eri astiassa.

Päivä 2
Aloita karamellin valmistuksella. Kuori hyytynyt rasva liemen päältä ja mittaa kattilaan tarvittava neste, lisää siihen anis ja cassis. Kiehauta ja laita sivuun.

Mittaa kattilaan sokeri ja vesi ja aloita hiljalleen lämmittäen, jotta sokeri sulaa. Kuumenna, kunnes sokeri alkaa karamellisoitua. Se on karamellisoitunut, kun se alkaa tummua ja tuoksua paahtuneelta. Lisää liemi karamellin joukkoon varoen ja kantta kilpenä käyttäen, karamelli kuplii alkuun voimakkaasti ja on erittäin kuumaa. Kiehauta seos, jollion se muuttuu paksuksi karamelliksi.

Paloittele possu arpakuution kokoisiksi paloiksi ja lämmitä öljy 170 asteeseen. Friteeraa paloja öljyssä, kunnes ne ovat kullanruskeita, nostele sitten pois ja valuta niistä ylimääräinen öljy. Yhdistä kulhossa possu, osa karamellista, viipaloidut chilirenkaat, korianteri ja molemmat rapeat sipulit. Annostele kulhoon ja tarjoile.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kanaravioli ja sienikastike



Eipä ole tullut tehtyä pastaa pitkään aikaan. Siis itse. Oikeastaan pastaa tulee harvemmin tehtyä, ellei tarkoituksena ole tehdä raviolia. Tämä on oikeastaan harmi sillä itse tehty pasta on hyvää ja mikä ettei tekisi sitä ihan vaan pastan vuoksi. Etenkin jos tekee taikinan esim. koneella, se on nopeaa ja helppoa.

Tällä kertaa teimme kuitenkin raviolia. Täytteemme ovat yleensä olleet aika kasvistäytteisiä, niin, paitsi se pekoni... joten tällä kertaa kokeilimme uutta täytettä.

Aloitetaan pastataikinasta, jotta se ehtii sitten tekeytyä jääkaapissa.



Nyrkkisääntö pastataikinassa on noin 100 g jauhoa per kananmuna. Teimme tällä kertaa pienehkön taikinan, eli 2 munaa ja 200 g jauhoa. Jauhot oli 50/50 vehnä- ja durumjauhoa.

Sekoita jauhot keskenään ja tee keskelle kraateri. Riko kananmunat kraaterin keskelle ja lisää päälle ripaus suolaa ja oliiviöljyä. Vatkaa munat rikki haarukalla ja aloita jauhojen lisäämin pikkuhiljaa munamassaan. Vaivaa taikinasta sileä ja pehmeä pallo. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan.



Raviolitäyte:
200 g broilerin jauhelihaa
1/2 dl silputtua basilikaa
1/2 dl ricotta-juustoa
suolaa, pippuria

Sekoita raviolitäytteen aineet keskenään. Laita sitten jääkaappiin sillä aikaa kun kaulit pastataikinan levyiksi. Parhaiten tämä onnistuu tietenkin pastakoneella. Vaikka taikinamme olikin aika pieni, päätimem kuitenkin leikata sen neljään osaaan ja tehdä näin ollen neljä pastalevyä.

Raviolin kokoamisohjeita on monen sorttisia, mutta koska emme ole sorminäppäryydeltämme mitenkään lahjakkaita, olemme päätyneet seuraavaan konstiin: yksi levy täytetään pikku täytepalluroilla ja reunat voidellaan munalla. Toinen levy asetetaan päälle ja painetaan alempaan levyyn kiinni. Yritä saada mahdolliset ilmakuplat pois. Tämän jälkeen vaan taikinapyörä tai muu näppärä konen apuun ja leikkaamaan raviolin näköiset nyytit.

Nämä sitten suurentuvat keittäessä, kuten nyt pasta yleensäkin. Näin ollen vaikka raviolit kuinka näyttävät söpöiltä kuutioilta, otathan tämän huomioon.

Nämä raviolit maistuivat hyvältä sienikastikkeen kera. Ei muuta kuin sipulia ja sientä pilkottuna pannuun voin ja oliiviöljyn kera ja paistamaan. Kun ainekset ovat kypsiä, lisää suola, pippuri, 1 rkl vehnäjauhoja ja jatka paistamista. Lisää sitten kerma/vesi omavalintaisesti ja saosta kastike.

Lisukkeeksi sopii salaatti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hirvi-possumakkara



Ensi viikonloppuna on taas jahti. Ei auta muu kuin jatkaa hirvenlihan kulutusta. Taas. Noin vuosi sitten investoimme makkarakoneeseen ja olemmekin ahkerasti kokeilleet eri reseptejä. Tässä tällainen aika perustuoremakkararesepti.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että määrät reseptissä vielä normaaliakin enemmän arvioita - taaskaan kun ei malttanut kirjoittaa ylös tekemäänsä. Makkarataikinasta kannattaa joka tapauksessa paistaa pannulla testilihapulla, jotta lopputulosta olisi helpompi arvailla.

1,5 kg hirvenlihaa jauhettuna
1,5 kg rasvaista possun lihaa jauhettuna
2 rkl Etelä-Afrikkalaista braai-suolaseosta
2 dl tuoreita yrttejä silputtuna
0,5 litraa lihalientä
1 kananmuna
0,5 dl korppujauhoja
reilusti paprikaa
reilusti chilijauhetta (piri-piri)
musta- ja maustepippuria
jauhettua korianteria ja jeeraa
suolaa
loraus olutta
possun suolta

Näin isoon taikinaan menee sitten yllättävän paljon mausteita. Olimme erittäin avokätisiä tuon chilin kanssa, mutta makkarasta ei missää nimessä tullut tulista.

Jauha lihat, ellei jo valmiiksi jauhettu. Sekoita kaikki mausteaineet keskenään. Lisää tämän jälkeen muna ja korppujauhot ja lihaliemi vähitellen. Taikina saa jäädä vähän löysähköksi. Jos taikinaa on paljon, kannattaa ehkä kokeilla paria eri reseptiä kerralla.

Täytä possunsuolet täytteellä, noin metrin pätkissä. Kun kaikki täyte on käytetty, on makkaran 'kieputtamisen' vuoro. Mikäli makkaran pätkät eivät ole liian pitkiä, voi ne myös jättää yhteen pötköön. Kieputtamisella tarkoitamme makkarapötkön kiertämistä siten, että siitä tulee noin miehen nyrkin mittaisia makkaroita. Kieputtaminen tapahtuu siten, että makkarasta otetaan noin nyrkin kokoinen pala ja väännetään sitten suolta ympäri, siten että pötköstä tulee makkara. Seuraava makkara kieputetaan toiseen suuntaa, jne. Edestakaisin kiertäminen edesauttaa sitä että makkarapötkö ei avaudu liian helposti taas yhdeksi pötköksi.

Nyt makkara on valmista kypsytettäväksi. Sen voi esikeittää ensin tai paistaa suoraan pannulla/grillissä. Jos pakastaa makkaraa, se on hyvä esikeittää ensin. Jos keität makkarat, mausta vesi muutamalla maustepippurilla ja laakerinlehdellä ja keitä noin 5 minuuttia.


torstai 13. lokakuuta 2011

Broilerinmaksatoast


Hakanimen hallissa käydessä kassiin löytää tiensä hyvin helposti broilerinmaksa. Se on todella herkullista ja lähes puoli-ilmaista!

Maksa on myös nopea valmistaa ja sopii näin ollen hyvin arkiruoaksi kun ei millään jaksa töitten jälkeen mitään mutkikasta tai aikaa vievää. Tässä helppo ja nopea broilerinmaksatoast-resepti.

n. 500 g broilerinmaksaa
kermaa
timjamia
4 leivän viipaletta
1 rkl brandy
chiliöljyä
suolaa, pippuria

Huuhtele maksanpalat kylmässä vedessä ja valuta. Leikkaa maksanpalat siisteiksi, eli poista kaikki kalvot, jänteet, ym. Mausta maksanpalat chiliöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paista maksat pannulla öljyssä kunnes kypsää. Lorauta pannulle vähän brandyä ja lisää kerma. Mausta tuoreella timjamisilpulla. Hauduta kypsäksi pari minuuttia kunnes kastike saostunut hieman.

Haudutuksen aikana paista leipäviipaleet voi-öljyseoksessa. Sivele leivän pintaan vähän valkosipuliöljyä.

Tarjoile maksakastike leipäviipaleiden päälle tarjottuna.



maanantai 10. lokakuuta 2011

Moussaka


Teimme sunnuntaina moussakaa. Se kun on hieman vaivalloinen ja aikaavievä ruoka, mutta sitä on mukava laittaa ajan kanssa. Ja saimmepahan tauon vierashuoneen remontista!

Tästä tulee noin 8 annosta.

2 isoa munakoisoa (yhteensä noin kilo)
1 kg lampaan jauhelihaa
500 g kuorittuja perunoita
500 g paseerattua tomaattia
1 suuri sipuli
2 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl laakerinlehteä
1 tl kanelijauhetta
oreganoa, timjamia, rosmariinia (tuoretta tai kuivattua)
(kuivattuja suppilovahveroita)
öljyä

Valkokastike:
120 g voita
125 g vehnäjauhoja
1 litra lämmintä maitoa
ripaus vastajauhettua muskottipähkinää

Poista munakoisosta kannat ja viipaloi pituussuunnassa noin 5 mm:n paksuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleiden päälle runsaasti suolaa ja jätä lävikköön vetäytymään noin puoleksi tunniksi. Tämä on sitä varten, että munakoisosta itkettyisi pois karvaan makuinen neste.

Kuumenna vähän öljyä isossa paistinpannussa. Kuullota sipulia, kunnes se pehmenee ja saa vähän väriä. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista kunnes tunnet valkosipulin tuoksun. Sekoita joukkoon jauheliha ja paista sitä keskilämmöllä niin pitkään, että kosteus haihtuu ja liha alkaa ruskistua. Lisää yrtit, kaneli ja laakerinlehdet. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun liha on kunnolla ruskistunut, lisää mukaan tomaattisose. Hauduta noin tunnin verran. Vähempikin haudutus riittää, mutta mitä pitempään, sen parempi. Jos kastike tuntuu liian kuivalta, lisää vettä.

Kastikkeen hautuessa, pilko perunat pituussuunnassa noin 5 mm:n paksuiksi viipaleiksi ja taputtele ne kuiviksi. Kuumenna 4-5 rkl oliiviöljyä paistinpannussa ja paista perunaviipaleet keskilämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet väriä kummallekin puolelle. Nostele viipaleet talouspaperilla vuoratulle lautaselle, jotta liika rasva imeytyy pois.

Huuhdo munakoisoviipaleet suolasta ja kuivaa talouspaperilla. Paista viipaleet öljyssä ruskeiksi. Tarkista että viipaleet myös pehmenevät, eivätkä jää keskeltä koviksi. Jätä talouspaperilla vuoratulle lautaselle, jotta liika rasva imeytyy pois.

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Lado pohjalle puolet munakoisoviipaleista. Lisää perunat munakoisojen päälle. Ei haittaa vaikka vihannekset menevät osin päällekkäin. Levitä päälle puolet jauhelihakastikkeesta. Lado tämän päälle loput munakoisoviipaleet ja päällimmäiseksi vielä loput jauhelihakastikkeesta. Astian reunaan pitäisi jäädä vielä noin 2,5 cm käyttövara valkokastikkeelle.

Tee viimeiseksi valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot ja kuumenna muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Vatkaa sitten mukaan lämmin maito. Lisää maitoa vähitellen ja sekoita koko ajan, jotta vältyt paakuilta. Kun kastike on tasaista ja sopivan sakeaa, lisää suolaa, pippuria ja raastettua muskottipähkinää. Anna kiehua vielä hiljalleen 5 minuuttia koko ajan sekoittaen. Tavoitteena on aika paksu kastike. Lusikoi kastike jauhelihakerroksen päälle, niin että koko vuoka täyttyy.

Paista moussakaa uunissa 45 minuutista 1 tuntiin.

Meidän moussaka-astia tuli hyvin täyteen, joten laitoimme astian alle leivinpaperilla vuoratun pellin vuotoja ajatellen. Kun moussaka on valmista, anna sen jäähtyä rauhassa noin puoli tuntia. Tällöin moussaka kiinteytyy ja on helpompi leikata neliöiksi.

Tämän on todellakin hieman aikaa vievää ja vaivalloista, mutta täysin sen arvoista! Reseptiä voi muutella oma maun mukaan (esim. lisäämällä kastikkeeseen kuivattua suppilovahveroa), mutta jotta siihen saa hitusen autenttisuutta, kanelia ja muskottipähkinää ei kannata jättää pois.





lauantai 1. lokakuuta 2011

Paistettua ankanrintaa



Olemme tehneet ankanrintaa aikaisemmin muistaakseni vain kerran. Makuelämys ei ollut kummoinen. Tämä harmittaa, kun tietää kuinka hyvää ankka on! Eipä auta kuin yrittää uudestaan. Suunta siis Chef Wotkinsille jälleen kerran ja ankanrintaa mukaan. Tällä kertaa olimme kuitenkin viisaampia ja ostimme vain yhden paketin  - se kun sisältää 2 kpl rintafileitä.

Annoimme sulaneen ankanrinnan olla huoneen lämmössä noin tunnin verran ennen paistamista.

Ankan rinta kuivattiin hyvin talouspaperilla ja viilsimme sen nahkapuoleen salmiakkikuvion. Maustoimme suolalla ja pippurilla. Paistoimme fileet pannulla rasvapuoli alaspäin noin 8 -10 minuuttia, kunnes se oli rapeaa ja kullan väristä. Käänsimme rintafileet toisin päin ja paistoimme vielä noin minuutin.

Sivelimme ankan rapean rasvapuolen juoksevalla hunajalla ja tämän jälkeen laitoimme ne melko kuumaan uuniin noin 10 minuutiksi.

Voilà, valmista on! Annoimme ankan kuitenkin vetäytyä foliossa ennen leikkaamista. Sillä aikaa ehtikin hyvin tehdä salaatin.

Ja olipa hyvää! Ja helppoa! Ja nopeaa! Ei kaivannut edes kastiketta, jota olimme hieman arvoitelleet etukäteen. Tämä pärjää hyvin paremmallekin pihville.