lauantai 1. elokuuta 2015

Kiinalainen appelsiinikana - orange chicken


Appelsiinikana on oikeastaan amerikankiinalainen ruoka jota on tarjolla etenkin pikaruokapaikoissa (mm. Panda Express). Kana tehdään usein uppopaistamalla, mutta löysin tällaisen hieman kevyemmän version Asian at Home ruokablogista, joten tein omani samaan tyyliin. Ruoka valmistui nopeasti ja oli erittäin onnistunut. Jos et ole kokeillut tätä, kannaattaa se tehdä ehdottomasti.

2:lle
Applesiinikana
2 kanan rintafilettä
2 tl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikka
2 tl maissijauhoa
1 tl soodaa

Appelsiinikastike
1 rkl hoisin-kastiketta
1 rkl sriracha-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sokeria
1 tl itse tehtyä appelsiinimarmeladia
yhden appelsiinin mehu

Muuta
2 valkosipulin kynttä
pala tuoretta inkivääriä
ruoho- tai kevätsipulia
rypsiöljyä paistamiseen
jasmiiniriisiä

Aloitetaan pilkkomalla kanan rintafileet suupaloiksi. Laita kanan palat kulhoon. Lisää soija, riisiviinietikka, maissijauhot ja ruokasooda. Sekoita hyvin ja aseta syrjään.

Seuraavaksi tehdään applesiinkastike. Laita kulhoon kaikki kastikkeen ainekset ja sekoita hyvin. Olin ajatellut laittaa mukaan appelsiininkuorta, mutta unohdin, joten lisäsin lopuksi vielä itse tehtyä appelsiinimarmeldia.

Silppua valkosipulin kynnet pieneksi. Hienonna saman verran tuoretta inkivääriä.

Kuumenna öljy wok-pannussa kuumaksi. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Kuulota 20-30 sekuntia ja lisää sitten kananpalat. Levitä kananpalat siten että joka pala on pannussa kiinni ja anna sitten paistua kullan ruskeaksi ja rapeaksi. Tässä kohtaa kanoja ei kannata söhiä liikaa, antaa paistua vaan ihan rauhassa. Käännä kananpalat ympäri ja paista rapeaksi myös toiselta puolelta.

Lisää sitten appelsiinikastike ja sekoita hyvin. Kypsennä kanoja liemessä kunnes se on saostunut ja tahmea.

Koristele ruohosipulilla. Tarjoile jasmiiniriisin kanssa.
 

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä mehevältä, tämä menee kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kanaohjeita ei ole koskaan liikaa, tämä näyttää erittäin lupaavalta!

    VastaaPoista
  3. Ja taas täältä pukkaa semmoista reseptiä, että pitää tehdä itsekin :)

    VastaaPoista
  4. Just näin, kanareseptejä ei ole koskaan liikaa. Tämä oli maukas ja nopea tehdä. Suosittelen! :)

    VastaaPoista