lauantai 18. toukokuuta 2013

Amerikkalainen juustokakku




Viime aikoina on tullut tehtyä normaalia enemmän jälkkäreitä. Syynä kenties se, että vieraita on käynyt tasaiseen tahtiin. En ole pitkään aikaan tehnyt juustokakkua ja se yleensä toimii kaikille, joten tuumasta toimeen.


Tämä kakku kannattaa tehdä edellisenä päivänä tai heti aamusta, jotta se on illalla tarjoilukelpoista.


Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa - käytin Philadephiaa
1 purkki kermaviiliä
1 dl sokeria
1 limen kuori ja mehu
1 tl vaniliinisokeria
2 munaa
vadelmahilloa

Tee ensin pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä hetki kylmässä. Vuoraa sillä välin irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Käytin halkaisijaltaan 20-senttistä vuokaa. Taputtele sitten taikina jauhoja käyttäen pohjalle, sekä koko reunalle, sillä täytettä tulee aika reilusti. Esipaista pohjaa noin 200-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia. Esipaiston ajaksi pohjan päälle kannattaa laittaa leivinpaperi ja täyttää se kuivilla pavuilla tai herneillä, jottei taikina lässähdä uunissa. Anna pohjan jäähtyä.

Tee täyte. Sekoita kaikki täytteen aineet, paitsi vadelmahillo, keskenään tasaiseksi. Kaada puolet täytteestä jäähtyneelle kakkupohjalle. Pursota vadelmahilloa ympyrässä vähän täytteen päälle. Lisää sitten loput täytteestä.

Paista kakkua uunin alatasolla noin 150-asteisessa uunissa 60-70 minuuttia. Kakku on valmis kun se on hyytynyt, mutta vielä vellova. Laita uuni pois päältä ja jätä kakku vielä jälkilämpöön tunniksi. Nosta sitten huoneenlämpöön ja siirrä kakku vasta kunnolla jäähtyneenä jääkaappiin.

Tarjoile vadelmahillon kanssa.


1 kommentti:

  1. Onpa mehevän näköinen kakku. Kiitos ohjeesta! Pakko kokeilla, heti kun tilaisuus tulee. :-)

    VastaaPoista