torstai 9. elokuuta 2012

Lasinuudelisalaatti


Tässä helppo, raikas ja kesäinen salaattiohje lasinuudeleista. Pitäisi muistaa ylipäätään tehdä erilaisia salaatteja - ettei aina sorru siihen kreikkalaiseen...

Lasinuudelisalaatti 4:lle

1 pkt lasinuudeleita
1 pieni punainen sipuli silputtuna ja etikkasokerissa marinoitu (mielellään yön yli)
2 porkkanaa suikaloituna ja marinoituna seesamiöljyetikkasokerissa (mielellään yön yli)
1 pieni suippopaprika suikaleina
1/2 kurkku suikaleina
1 punainen chili suikaleina
korianteria


Kastike

2 rkl makeaa chilikastiketta
2-3 rkl seesamiöljyä
1 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
puolikkaan limetin mehu

Valmista nuudelit ohjeen mukaan ja jäähdytä. Nuudelien käsittelyä ja syömistä edesauttaa jos nuudelit ovat pätkäisty pienemmiksi. yhistä kaikki salaatin aineet ja sekoita. Chilin määrää kannattaa rajoittaa oman maun mukaan, etenkin kun kastikkeessa on vielä tuota makeaa chiliä. Oma chilimme olikin aika tulinen ja yksi kokonainen oli enemmän kuin riittävästi!

Sekoita sitten kaikki kastikkeen aineet ja yhdistä salaattiin. Ripottele päälle korianteria.

Tämä on kelpo lounas tai välipala tällaisenaankin, mutta itse söimme sen iltapalana grillatun kanan kanssa.


Tässä salaatissa oli runasaasti chiliä...

Tarjoa esim. grillatun kanan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti