Olen lopen tylsistynyt työpaikkani Sodexho-ravintolaan. Ravintolan työntekijät ovat mitä mukavimpia ihmisiä, mutta se ruoka on kyllä onnetonta. Lounaan paras anti on yleensä se, että saa hetken istahtaa työkavereiden kanssa alas ja vaihtaa kuulumisia. Nyt olen kuitenkin saanut tarpeekseni, enkä ole käynyt kyseisessä paikasssa lomien jälkeen ollenkaan vaan olen pyrkinyt tekemään omat eväät töihin. Usein se on pelkkä reissumies-leipä ja jogurtti, mutta joskus teen salaatin tai otan mukaan edellisen päivän tähteitä.
Tähän Vietnamilaistyyliseen salaattiin sain inspiraation Ankerias Vipusen etikkaporkkanoista. Jääkaapissa oli myös possun sisäfile ja ituja, joiden ajattelin sopivan tällaiseen salaattiin hyvin.
Janne maustoi possun fileen, joten en oikein tiedä mitä siihen meni, mutta se oli mausteista ja maukasta. File paistettiin paistinpannulla kypsäksi ja annettiin vetäytyä rauhassa.
Salaatti koostui siis lasinuudeleista, etikkaporkkanoista hieman seesamiöljyllä maustettuna, iduista, chilistä, paprikasta, possusta ja paahdetuista maapähkinöistä. Salaattikastikkeeksi tuli veden, kalakastikkeen ja limen sekoitus. Lisäsin kastikkeeseen myös yhden murskatun valkosipulin kynnen. Ladoin ainekset aamulla valmiiksi lounasrasiaan, mutta pakkasin maapähkinät erikseen pieneen pussiin, jotta pysyvät rapsakoina. Kastikkeen otin mukaan omassa pienessä purkissa, ettei ehdi vetistyttää kokonaisuutta liikaa aamupäivän aikana.
Kyllä tämä Sodexhon voitti. Kismittää vain että jää ihanien työkavereiden seurasta paitsi.
Onpa ihana ja ruokaisa salaatti.
VastaaPoistaMinusta ruoan laatu on muuten viime aikoina laskenut Suomessa huimasti. Monet lounaspaikat, joissa ennen sai hyvää ruokaa, ovat nykyään melkein kelvottomia.
Kiitos Satu! Oli aika tulinen. :)
PoistaSamaa mieltä, laatu takaisin lounasruokaan!