maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pehmeät tacokuoret


Olen pitkään halunnut tehdä itse tortilloja tai tacoja. Kun Janne päätti tehdä chili con carnea, ajattelin että tässä on nyt oiva tialisuus. Lopputulos oli ehkä tortillan ja tacon välimuoto, sillä käytin vehnäjauhon ja maissijauhon sekoitusta. Minusta leutut olivat oikein hyviä, maissijauhosta tuli mukavasti rapeutta ja väriä. Janne oli tosin sitä mieltä, että letut olivat hieman jauhoisen (?) makuisia. Hmmm. Luulen että syypää oli maissijauho.

Niin tai näin. Minusta ne olivat maukkaita ja superhelpot ja nopeat tehdä.

Pehmeät tacokuoret
2 dl vehnäjauhoa
1 dl maissijauhoa
1 dl lämmintä vettä
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten vesi ja öljy. Vaivaa taikina käsin tasaiseksi. Jos taikina jää sormiin kiinni, lisää jauhoja.

Pyörittele taikinasta 8 palleroa ja jätä keittiöpyyhkeen alle noin viideksitoista minuutiksi.

Kauli palloista ohuet letut ja paista kuivalla kuumalla pannulla, kunnes taikinaan muodostuu tummia läiskiä.




2 kommenttia:

  1. No olipas todellakin helpon kuuloista! Minä olen ajatellut, että tortillojen tekeminen on kauhean vaikeaa, enkä ole siitä syystä koskaan uskaltanut yrittää. Mutta eihän tämä tosiaan vaikealta vaikuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, helppoa oli! Teen kyllä uudestaan mieluummin kun ostan niitä valmiita läpysköjä.

      Poista