keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Kaneliset lammaskebakot
Helsingin Sanomissa oli välipäivinä ihana ruokaosio mezestä. Inspiroiduimme siitä tekemään lammaskebakoita, kun olimme juuri saaneet puolikkaan karitsan. Nämä onnistuivat erinomaisesti ja oli herkullinen iltapala. Kuva ei tee oikeutta...
Pinjansiement olivat hyvä lisäys - en olisi itse keksinyt. Ne toivat ihanaa purutuntumaa kebakoihin.
n. 15 kpl
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
450 g karitsan jauhelihaa
1 rkl jauhettua kanelia
2 munaa
2 viipaletta kuivahtanutta leipää raastettuna
2 rkl ketsuppia
kourallinen murskattuja pinjansiemeniä
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl ras el hanout mausteseosta
2 tl suolaa
mustapippuria
hienonnettua rosmariinia
hienonnettua korianteria
Yhdistä kulhossa jauheliha, silputtu sipuli, murskattu valkosipuli ja kaneli.. Vatkaa kaksi munaa ja raasta leipä. Lisää jauhelihaseokseen kaikki muut aineet ja sekoita huolellisesti.
Muovaa käsillä taikinasta kebabit ja kieritä kevyesti vehnäjauhoissa.
Paista kebabit pannulla reilussa öljyssä tasaisen ruskeiksi.
Tarjoile esim. tzatzikin kanssa.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Linssimuhennos
Muistelimme keväistä Malesian matkaa ja hotellimme ihanaa aamupalapöytää. Aamulla oli aina tarjolla mm. linssimuhennosta ja intialaista leipää. Voi että se oli hyvää.
Tässä oma versiomme linssimuhennoksesta. Sopii ruoaksi sellaisenaan tai vaikka lisukkeeksi naan leivän tai lihan kanssa. Ja vaikka aamupalaksi.
n. 2 dl punaisia linssejä
2 tomaattia
1 salottisipuli
1 vihreä chili
2 valkosipulinkynttä
inkiväärijauhetta
reippaasti tuoretta korianteria
vettä
Mausteseos:
korianterin siemeniä
sinapinsiemeniä
jeeran siemeniä
sechuanin pippureita
Paahda mausteseoksen aineet pannulla ja jauha ne sitten morttelissa jauheeksi.
Paista pieneksi silputtu sipuli, valkosipulinkynnet ja chili öljyssä kattilassa. Lisää noin teelusikallinen inkiväärijauhetta. Lisää huudellut linssit kattilaan. Lisää vettä. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioksi ja lisää seokseen. Mausta linssit mausteseoksella ja anna kiehua hiljalleen 50-60 minuuttia.
En nyt tietenkään seurannut mitään määriä, joten siitä vain soveltamaan oman maun mukaan. Tämä sopii myös muuten hyvin keitoksi - enemmän vettä vaan peliin. Nam.
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Paistettu kana - Amerikkalaisittain
Pitkään on ollut tarkoitus tehdä Amerikkalaistyylistä southern fried chicken -sapuksaa, mutta jäänyt aina vain ajatustasolle. Nyt ryhdistäydyimme ja saimme tämän vihdoinkin tehtyä. Aika kova vääntäminen oli, joten en usko että tulee usein tehtyä, ainakaan näin pitkän kaavan mukaan. Hyvääkin toki oli.
1 pkt kananpaloja - rinta- ja koipipaloja
1 litra piimää
suolaa, cayenne pippuria, paprikaa, chiliä
jauhoa
korppujauhoa
öljyä paistamiseen
Mausta kananpalat suolalla ja pippurilla ja marinoi piimässä yön yli. Tee jauhosta ja korppujauhosta seos ja lisää siihen suolaa, cayenne pippuria ja paprikaa. Poista liika piimä kananpaloista ja kieritä palat jauhoseoksessa. Uppopaista kananpalat öljyssä (noin 170C) 6-10 minuuttia kunnes läpikypsät ja kullanväriset.
Tarjoa esim. vihreän salaatin tai coleslawn kanssa.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Mutakakku, eli kladdkaka tai mudcake
Hyvää isänpäivää!
Teini-ikäisinä opimme Ruotsissa siskojen kanssa uuden hienon reseptin - kladdkaka! Sittemmin olen oppinut tuntemaan kakun joko mutakakkuna tai amerikkalaisella nimellään, mudcake. Jälkikäteen ihmetyttää miksi me siskokset tästä niin innostuimme, ottaen huomioon että kukaan meistä ei ollut kovin perso makealle - silloinkaan. Toisaalta, papa on ollut perso makealle meidän kaikkien puolesta, joten ehkä siinä syy. Näin ollen, nostalgian siivittämänä, tässä vanha kunnon kladdkaka - iskälle.4 kpl munaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
korppujauhoa
Sulata suklaa ja voi. Anna jäähtyä hetki.
Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoan reunat, leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja pane se vuokaan. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa ja voiseos munasokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauho ja leivinjauhe ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20-25 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ja siirrä sitten leivinpaperin avulla tarjoiluvadille.
Tarjoile kakku kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.
perjantai 9. marraskuuta 2012
Sushi
Teimme monen vuoden jälkeen sushia kotona. Ja nyt mietityttää miksi ihmeessä emme tee sitä useammin. Käymme kyllä sushi-paikoissa syömässä, mutta miksi emme tee sitä kotona? Jos ei rupea liikaa hifistelemään, se on aika helppoa ja nopeaa. Siksi toiseksi, kotisushi on parempaa kuin monen pääkaupunkiseudun sushi-ketjun ape; niissä raaka-aineet ovat mitä sattuu, sushi tehty aikoja sitten "valmiiksi" ja ne ovat jääkylmiä!
Tässä ei-hifistelyversio kotisushista
Sushia 2:lle
2 kuppia raakaa sushi-riisiä
1 kurkku
1 avocado
pala lohta
n. 6 rkl sushi-etikkaa
noria
wasabia
soijaa
Mikäli ei ole sushi-riisiä, voi myös käyttää esim. Risella puuroriisiä.
Huuhtele riisi kunnes vesi on kirkasta. Keitä sushi-riisi kypsäksi - itse käytimme riisinkeitintä... Jäähdytä riisiä puukauhalla varovaisesti sekoittamalla ja lisää sitten riisiin noin 4-6 rkl sushi-etikkaa. Sushi-etikan voi myös itse valmistaa mirinistä, mutta kun valmistakin kaupasta saa... Kääntele riisiä puulastalla niin että etikka sekoittuu tasaisesti.
Makisushi - merilevään kääritty sushi
Laita norilevy pöydälle kiiltävä puoli alaspäin. (Monet käyttävät tässä bambumattoa alla, itse en siitä liiemmin piittaa, toimii hyvin ilmankin.) Levitä norin päälle riisiä, siten että se peittää 2/3 osaa levästä. Riisin levittämiseen kannattaa käyttää normaalia veistä jonka dippaa aika-ajoin veteen, näin riisi ei jää kiinni veitseen ja se on helpompi levittää. Leikkaa kurkku, avocado ja lohi pitkiksi viipaleiksi ja asettele noin puoliväliin riisiä. Rullaa sitten levä kääryleeksi. Kostuta levän loppuosa (jossa ei ole riisiä) vedellä, jotta se tarttuu paremmin kiini rullatessa.
Kurkku ja avocodo ovat tietenkin aika kehno väriyhdistelmä, mutta niitä nyt sattui olemaan kaapissa, joten tällä mentiin. Hyvää se silti on.
Nigirisushi - kala riisipallon päällä
Riisipallot voi hyvin muotoilla käsin, mutta me käytimme jotain turhaketta (nigiri-muotti) jonka olen joskus ostanut Tokyokanista. Muotti toimii hyvin, vaikka mielestäni palleroista tuleekin helposti liian suuria. Suurin haaste on kuitenkin leikata kalanpalat niin että ne sopivat riisipalleroiden päälle. Itse en osaa yhtään, onneksi Janne oli paikalla - hyvin meni. Kalapalan alle kannattaa laittaa pieni sipaisu wasabia ennen kuin yhdistää riisipalloon. Tosin vaarana on se että wasabia tulee enemmän kuin tilattiin - kokemusta on!
Tarjoa soijan ja wasabin kera.
Oikeaoppisesti mukana pitäisi olla myös garia - pikkelsöityä inkivääriä. Tätä saa myös helposti nykyään kaupasta, mutta jätimme väliin. Garin tarjoitus on kai ylipäätään puhdistaa makuaisti erilaisten sushipalojen välillä, mutta omamme olivat aika yksitoikkoista, syytä tähän ei ollut...
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Kanacurry
Kanacurry sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Variaatioita on monia ja lisukkeet saavat paljon aikaan. Tällä kertaa teimme aika klassisen kanacurryn, johon tosin lisäsimme suuria valkoisia papuja. Comfort foodia parhaimmillaan.
4-6 annosta
3 kpl koipireisipalaa; reidet ja nuijat eroteltuna
4 neilikkaa
4-6 vihreää kardemummaa
5 cm:n kanelitankoa
3 tähtianista
6-8 currylehteä
1 iso sipuli hienonnettuna
5 cm:n pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
4 valkosipulin kynttä murskattuna
4 rkl currytahnaa
1 tl jauhettua kurkumaa
1 purkki tomaattimurskaa
1 punainen chili
1 purkki kookoskermamaitoa
suolaa, korianteria
1 dl yön yli liotettuja isoja valkoisia papuja
4 rkl kasviöljyä
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota neilikoita, kardemummia, kanelitankoa, tähtianiksia ja currylehtiä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sipuli, inkivääri, chili ja valkosipuli. Paista sipuli kullanruskeaksi. Lisää currytahna ja kurkuma ja paista, kunnes öljy irtoaa tahnasta.
Sekoita broilerinpalat joukkoon ja paista hetki. Lisää sitten tomaattimurska ja laita uuniin 175 asteiseen uuniin. Kääntele kananpaloja ja sekoita pataa välillä. Lisää noin tunnin kuluttua kookoskerma ja valmiit isot pavut. Jatka kypsentämistä vielä noin puoli tuntia.
Sekoita lopuksi sekaan 2 rkl korianteria. Tarjoile riisin kera.
Hapanimelät grilliluut
Lauantaina oli kyllä aika mälsä keli. Näinpä siivouksen ohella oli oiva tilaisuus tehdä ruokaa jonka tekemiseen tai ainakin kypsytykseen menee pitkä aika. Possufetissi jatkuu, joten ribsiä tulee. Tänään lähdimme taas aasialaisiin makuelämyksiin. Jannella on ihana Grillaus -kirja josta nyysimme osan reseptiä.
1 kg possun kylkeä luilla
1 kanelitanko
3 tähtianista
merisuolaa
kokonaisia mustapippureita
Hapanimeläkastike
1/2 punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 dl ananasmehua
2 rkl kalakastiketta
4 rkl tomaattipyrettä
4 rkl sitruunan tai limetin mehua
2 rkl juoksevaa hunajaa
4-6 rkl makeaa thaimaalaista chilikastiketta
Possunkylkemme oli nahallinen, joten poistimme sen ensin.Tämän jälkeen laitoimme possun haudutusastiaan ja astiaan vettä niin että possu peittyi. Veteen nakattiin 1 kanelitanko, muutama tähtianis, merisuolaa ja kokonaisia mustapippureita. Ja sitten vaan uuniin 120 C ja noin 4-5 tuntia. Kun possu oli valmis, annoimme sen jäähtyä ja paloittelimme sitten paloiksi.
Jäähtymistä odotellessa voi valmistaa hapanimeläkastikeen. Laita sipuli, valkosipuli, inkivääri ja öljy pannulle. Kuullota sipulit pehmeiksi noin 5-10 minuuttia. Lisää pannulle ananasmehu, kalakastike, tomaattipyre, limetinmehu, hunaja ja chilikastike. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes seos tiivistyy. Anna sitten jäähtyä kunnolla.
Valele grilliluut hapanimelällä seoksella ja grillaa esim. grillivastusten alla noin 15 minuuttia. Valele kyljyksiä hapanimeläseoksella 5 minuutin välein.
Tarjoa esimerkiksi coleslaw-salaatin kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
