maanantai 8. lokakuuta 2012
Tulinen kanawok
Viime lauantaina, kun pääkokki oli edelleen reissussa, oli pitäydyttävä taasen helpoissa ruokaohjeissa. Päädyin kanawokkiin. Ajattelin, että tätä on vaikea ryssiä ja on muutenkin helppo ja nopea. Tuumasta toimeen.
Kanawok
2 kpl kananrintafilettä
2 isoa herkkusientä
1 pieni punainen paprika
1 punainen chili
paahdettuja maapähkinöitä
soijaa
chilirouhetta, korppujauhoa, normaalia vehnäjauhoa
öljyä
Leikkaa kananrintafileet suupaloiksi. Mausta kananpalat kunnolla chilirouheella ja laita sitten soijakastikkeeseen noin tunniksi.
Valuta sitten kanat ja kierittele (taas) chilirouheessa. Sekoita korppujauhoa ja normaalia jauhoa ja kierittele kanapalat vielä tässä jauhoseoksessa.
Pilko paprika ja herkkusienet. Paista ne wokkipannussa rypsi- tai muussa öljyssä. Lisää myös loraus seesamiöljyä jos löytyy. Kun vihannekset ovat melkein kypsät, ota pannulta ja siirrä syrjään. Siirry sitten paistamaan kananpaloja öljyssä. Lisää loppuvaiheessa vihannekset takaisin pannuun. Sekoita myös puolet pilkotusta chilistä mukaan. Mikäli haluaa lopputuloksesta hieman kastikkeisempaa, tässä kohtaa voi lorauttaa mukaan vähän vettä. Kanathan on jo jauhossa kieritelty joten siitä saa hyvän suurusteen.
Tarjoile riisin kanssa ja asette päälle paahdettuja maapähkinöitä. Koristele chilillä.
Menetteleehän tämä paremman puutteessa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti