sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lihaempanadat



Eilen oli aika sateinen päivä ainakin Vantaalla ja se oli minusta erinomainen syy viettää koko päivä keitiössä ja näperrellä eri ruokia. Onneksi Mari-sisko tuli jännittämään MM-keihäsfinaalia poikien kanssa, joten saimme ruokaa myös syötyä. Empanadat syötiin kaikki! En ole ennen tällaisia tehnytkään, mutta onnistui tosi hyvin ja teen varmasti uudestaan.

Tämä resepti on tuunattu Possu-kirjan reseptistä.

Empanada pasteijat
300 g sikanauta jauhelihaa
1 pieni sipuli
1 punainen chili
1 valkosipulin kynsi
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikaa
2 tl savupaprikaa
2 tl cayennepippuria
tabascoa
jotain all spice-maustetta ja yrttiseosta
1/2 dl valkoviiniä
2 rkl rusinoita
n. 10 paprikalla täytettyä oliivia
öljyä paistamiseen

Taikina
300 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
30 g suolatonta voita
1 dl maitoa
1 kananmuna


Aloita tekemällä taikina. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon. Lisää suola ja sekoita. Hiero voi jauhoihin niin ettei rasvamöykkyjä ole enää. Sekoita maito ja muna yhteen ja lisää vähän kerrallaan jauhoihin, kunnes saat pehmeän taikinan. Muotoile taikinasta pallo ja laita se kelmuun ja jääkaappiin odottamaan.

Lämmitä öljyä paistinpannussa ja kypsennä siinä silputtu sipuli, murskattu valkosipuli ja hienonnettu chili. Me halusimme hieman mausteisemman taikinan joten käytimme chilin siemenineen päivineen. Kyseessä oli aika iso itse kasvattama peppino-chili. Lisää sitten juustokumina, cayennepippuri ja paprikajauhe. Paista pari minuuttia ja siirrä seos kulhoon.

Ruskista jauheliha pannulla. Lisää sitten sipuliseos takaisin pannulle. Lisää viini ja pari ruokalusikallista vettä pannulle ja jatka kypsennystä kunnes neste on haihtunut. Siirrä lihaseos kulhoon ja lisää hienonnetut oliivit ja rusinat. Tässä kohtaa päätimme maustaa seosta vielä entisestään ja lisäsimme jotain all spice-mausteseosta, sekä yrttiseosta ja tabascoa. Voi olla että jotain muutakin sinne lisättiin. Oli aika maukas, mutta ei kuitenkaan tulinen lopputulos.

Kauli taikina ohueksi, siten että saat siitä noin 15 ympyrää, läpimitaltaan noin 10 cm. Meillä oli aika reippaasti lihaseosta, joten yritin muotoilla taikinasta uudestaan pallon ja kaulita uudestaan. Tämä ei onnistunut. Jotenkin taikinan koostumus ei enää pelittänyt kakkoskierroksella. Pasteijoita tuli meille siis se 15. Tähän riittää ehkä 200 g jauhelihaa. Meille lihaseosta jäi yli, mutta Mari nopsi sen suuhunsa sellaisenaan, välipalaksi.

Laita taikinaympyrän keskelle noin ruokalusikallinen täytettä. Kostuta ympyrän eunat vedellä ja sulje taikina puolikuun muotoon. Katso että sisään ei jää liikaa ilmaa, se haittaa uppopaistamista. Rypytä taikinan reunat sormin kiinni tai käytä haarukkaa. Minä aloitin ensin rypyttämisellä, mutta tulos oli sen verran kaamean näköistä että hyvin pian turvauduin haarukkaan. Tämä onnistui huomattavasti paremmin.

Uppopaista pasteijoita rypsiöljyssä noin 4 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet. Itse lorautin yhden kokonaisen rypsiöljypurkin wokkiin ja lämmitin öljyn noin 180 asteeseen ja sitten paistoin pasteijat noin 4 erässä. Pasteijoissa oli jonkun verran ilmaa sisällä ja ne paisuivat hassun näköiseksi, eikä paistaminen ollut kovin helppoa kun ne ei millään meinannut kääntyä ympäri.

Tästä voisi varmaan tehdä kevyemmän version ja sutia pasteijat kananmunalla ja paistaa uunissa, jos tämä uppopaistaminen ei tunnu kivalta ajatukselta.

Tarjoile empanadat chilisoosin tai majoneesin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti