lauantai 7. joulukuuta 2013

Aasialainen possusämpylä

 

Söin muutama viikko sitten Ravintola Gaijinissa maistelumenun, jossa ensimmäinen ruoka-annos oli pork bun. Se oli namia. Sitten Liisa Kivistössä teki postauksen samaisesta ruoasta. It's a sign, ajattelin ja päätin kokeilla höyrysämpylöiden tekoa itsekin kun olen aika heikkona aasialaiseen ruokaan muutenkin. Nämä ovat kai aika suosittuja juuri nyt ainakin jenkeissä ja siellä voi ostaa nämä höyrytettävät sämpylät pakasteena, joka kyllä huomattavasti helpottaisi ja nopeuttaisi näiden tekoa.

Surffailin netissä aikani ja kehittelin sitten tällaisen reseptin, mutta taikina tehtiin kyllä aika pitkälti Kivistössä mallin mukaisesti. Olisin mielelläni käyttänyt tähän kuulemma hyvin soveltuvaa Bot Bahn Bao jauhoa, mutta en löytänyt sellaista, joten ostin sitten jotain Bot Bahn Bong Lan jauhoja. Mikä niiden ero on, en tiedä ja tuleeko parempi kuin normivehnäjauhoista, en tiedä sitäkään. Toimi kuitenkin hyvin.


Höyrytetyt sämpylät
n. 12-15 kpl

1 pussi Bot Bahn Bong Lan jauhoja, n. 5-6 dl
1 tl kuivahiivaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 rkl suolaa
iso loraus rypsiöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää sitten vesi ja öljy. Sekoita hyvin ja vaivaa sitten taikinakoukuilla noin 5 minuuttia. Tämä käyttämäni Vietnamilainen jauho oli enimmäkseen vehnäjauhoja, mutta siihen oli lisätty mm. sokeria. Se oli hyvin ohutta enkä meinannut saada taikinasta oikeanlaista, niin että se ei olisi liian tahmeaa. Näinpä lisäsin lopuksi puoli desiä normijauhoja ja se toimi hyvin ja taikinasta tuli sopiva pallero.

Jätä taikina lämpimään paikkaan nousemaan ainakin tunniksi. Oma taikinani ei ollut aluksi oikein yhteistyökykyinen, mutta pienellä väkivallalla se kuitenkin alkoi turpoamaan, vaikkakaan se ei koskaan tullut tuplakokoon.

Ota kohonnut taikina käsittelyyn ja vaivaa siitä ilmat pois. Jaa taikina kahteen ja pyöritä niistä kaksi pitkulaa. Jaa pitkulat kuuteen osaan. Pyöritä osista pallot ja jätä kohoamaan kelmun alle puoleksi tunniksi. Ota sitten pallurat käsittelyyn ja kauli niistä ovaalinmuotiset. Taita taikina sitten kaksinkerroin ja jätä taas kohomanaan kelmun alle noin puoleksi tunniksi. Tätä viimeistä kohotusta ei kannata jättää väliin. Kokeilin.

Höyrytä sämpylät leivinpaperin päällä esimerkiksi bambu-höyrystimessä noin 10 minuuttia. Kokeile kypsyys hammastikulla.



Täytimme sämpylät possunkyljellä, jota oli haudutettu monta tuntia uunissa fenkolin ja muiden mausteiden kanssa. Normimajoneesista tuunattiin sinappiversio, eli siihen lisättiin mm. karkeaa dijonia ja sitruunaa. Lisukkeena käytimme etikassa ja sokerissa tunnin verran marinoituja kurkkuviipaleita.  Tämän lisäksi maustoimme sämpylät chilitahnalla ja tuoreella korianterilla.

Melkoinen duuni, mutta vaivan väärti. Nämä ovat erittäin herkullisia. 

Ensi kerralla taidankin kokeilla, jos onnistuisi tekemään näiden dim sum versiota (char siu bao) kotikonstein.

Löysin uuden chilitahnan Stockalta - on hyvää.
Korianteri overdose?

4 kommenttia:

  1. Vautsi miten jännä ohje. Varmaan kävisi ihan tavallisetkin vehnäjauhot?

    Hehe, korianteristahan ei siis voi millään tulla yliannostusta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kyllä käy tavalliset vehnäjauhot. Voisi toimia jopa paremmin??

      Korianteri on hyvää!

      Poista
  2. Näyttääpäs noiki hyviltä! Toi miniburgeri on myös mun ihan lempparijuttu gaijinissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma sämpyläni ei ollut samanlainen kuin Gaijinin, mutta hyvää siltikin. Voiskos Björk tehdä myös Gaijin kiettokirjan??

      Poista