sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Suklaakohokas



Näin sunnuntaina on taas kiva kokeilla jotain uutta jälkkärireseptiä, vaikka ne usein jääkin sitten syömättä. Onpahan sitten jotain mitä osaa tehdä kun vieraita tulee!

Kaapissa oli sattumoisin kaikki tarpeelliset ainekset suklaakohokkaalle, joten tuumasta toimeen. Tämä oli loppupeleissä aika helppo ja nopea resepti. Kohokas jopa kohosi juuri niin kuin piti - ehti vain vähän lässähtää ennen kuvan ottoa. Kohokkaan koostumus onnistui valtavan hyvin ja lopputulos oli maukas, vaikka totesimmekin että seuraavalla kerralla kokeilemme reseptiä hieman runsaammalla sokerimäärällä.

2 annosta

60 g tummaa suklaata
1/2 dl kuohukermaa
1/2 vaniljatanko
2 keltuaista
3 valkuaista
1 rkl sokeria

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Voitele ja sokeroi vuoat. Laita puolet sokerista valkuaisten joukkoon ja vatkaa kunnes löysähköä vaahtoa. Lisää sitten loppu sokeri ja vatkaa seos kovaksi vaahdoksi.

Hakkaa suklaa hienoksi. Kiehauta kerma, lisää vaniljatangosta siemenet ja kaada seos suklaan päälle.

Sekoita kaapimella, kunnes massa on tasaista. Vatkaa keltuaiset seokseen. Sekoita 1/4 valkuaisvaahdosta suklaaseokseen. Kääntele sitten seos lopun valkuaisvaahdon sekaan. Jaa seos vuokiin.

Paista 9-15 minuuttia uunissa. Sirottele päälle tomusokeria ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti