tiistai 28. helmikuuta 2012
Borssikeitto
Tuli äkillinen punajuurihimo. Päätimme pyöräyttää pitkästä aikaa borssikeiton. Ulkoilun jälkeen piipahdimme siis kauppaan ja punajuuria kassiin. Mitään reseptiä ei tietenkään tullut katsoneeksi etukäteen, joten kaali ja palsternakka unohtui. Niitä kai aika usein käytetään borssikeitossa? Päätimme kuitenkin pysyä suunnitelmassamme, silläkin uhalla että se hieman kärsii raaka-aineiden puutteesta. Punajuuriahan me nimenomaan halusimmekin! Borssikeitto on usein kasvisruoka, mutta päätimme rikastuttaa keittoa possun suikaleilla.
Punajuuri on muuten maukas ja terveellinen juures. Ja monipuolinen! Punajuuren arvokkaimpia ravinteita ovat kuidut ja hitaasti imeytyvät hiilihydraatit. Punajuuri sisältää myös paljon ja monipuolisesti terveellisiä kivennäisaineita ja vitamiineja.
Borssikeitto
7 punajuurta kuorittuna ja tikuiksi leikattuna
2 porkkanaa kuorittuna ja tikuiksi leikattuna
1 isohko sipuli suikaleiksi leikattuna
2 valkosipulin kynttä
1 rasia possun suikaleita
2 laakerinlehteä
kasvisliemikuutio
musta- ja valkopippuria
suolaa
ripaus etikkaa
vettä
Päälle crème fraichea tai smetanaa.
Ruskista lihasuikaleet kattilassa tilkassa öljyä. Ota siten lihat pois ja laita leikatut vihannekset ja valkosipuli kattilaan. Paista hetkinen, mutta varovasti ettei ne paahdu liikaa jolloin mausta tulee kitkerä. Lisää lihat ja muut mausteet pannuun ja kaada päälle vettä noin 1,5 litraa tai niin että saat haluamasi koostumuken. Kiehuta noin 30 minuuttia.
Tarjoile borssi crème fraichen kanssa.
Bon Appétit!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti