lauantai 13. huhtikuuta 2013
8 satunnaista asiaa - vastaus haasteeseen
No voihan haasteiden haaste! Saimme kiertävän haasteen kertoa satunnaisia asioita ja levittää haastetta edelleen muille ruokabloggaajille. Tämä lienee kiertänyt jo jonkin aikaa, joten on jo haaste löytää kenelle jatkaa! Kiitos kuitenkin Pastanjauhantaa-blogille haasteesta! Tarkoitus oli vastata ihan hetimiten, mutta loma tuuppasi väliin ja bloggaus jäi unholaan.
Tässä haasteessa pitää:
1. Kiittää haasteen antajaa
2. Jatkaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle
3. Ilmoittaa tästä haasteesta näille kahdeksalle
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään
Tässä siis muutamia ruokablogeja joita itse lueskelen kun kaipaan inspiraatiota ja heitan heille haasteen:
Campasimpukka
Cebicin keittiössä
Garam Masala
Ketun Keittiössä
Kokkeillaan
Puolialaston kokki
Soul Kitchen
Vatsasekaisin Kilinkolin
Ja ne kahdeksan satunnaista asiaa:
1. Tulimme Jannen kanssa eilen Tokiosta! Huonoinkin syömämme ruoka oli todella hyvää! Olenkin aina sanonut, että Japaniin voisi matkustaa ihan vain ruoan takia. Tästä lisää myöhemmin.
2. Söimme molemmat ensimmäistä kertaa raakaa kampasimpukkaa Tokiossa. Se oli hyvää. Ja vaikka kuinka pidämme Kala-Auton antimista, en usko että niiden kampasimpukoita söisimme raakana...
3. Vaikka reseptiä etsiessäni surffailen enimmäkseen netissä, on sekä minulla, että Jannella pakottava tarve ostaa ruokakirjoja. Jotka valitettavasti usein jäävät ilman käyttöä kirjahyllyyn. Mikä siinä on että niitä on pakko ostaa vaikka tietää ettei niitä käytä?
4. Janne on meistä se parempi kokki, etenkin mitä tulee lihan käsittelyyn. Pakko se on myöntää.
5. Leikimme joskus Jannen kanssa "Jos voisit syödä loppuelämäsi vain yhden maan ruokaa, mikä maa se olisi?". Emme ole koskaan päätyneet mihinkään vastaukseen. Se on mahdotonta. Usein olen taipumassa Kiinaan, sillä se on niin iso maa, että varmaan löytyy aika iso variaatio... mutta silti.
6. En ole muistaakseni käynyt Mäkkärissä tai Hesessä ainakaan viiten vuoteen, saati sitten Kotipizzassa. Sitä huomaa, että mitä vähemmän pika-/roskaruokaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.
7. En pidä Coca-Colasta.
8. Olemme pakkomielteisiä matkailijoita ja suunnittelemme jo nyt seuraavaa lomaamme Etelä-Afrikkaan joulukuussa (liput on jo ostettu!). Olemme tästä innoissamme etenkin siksi, että saamma oppaiksemme siskoni perheensä kera. Jee!
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Etelä-Afrikkalainen Potbrood eli Pot Bread
Vietimme eilen iltaa siskoni luona Nurmijärvellä. Lanko oli juuri palannut Etelä-Afrikasta ja siskoni sai tuliaiseksi mm. valurautapannun joka on tarkoitettu nimenomaan leivän tekoon avotulella. Pata oli tietenkin korkattava heti! Lanko oli printannut avuksemme netistä pot bread reseptin; se oli afrikaansiksi. Haaste vastaanotettu! Alla tämä respeti. En vastaa kirjoitusvirheistä...
Kouluenglanti ja -ruotsi kyllä auttavat pitkälle tässä mielenkiintoisessa kielipoliisitehtävässä. Jouduimme Saaran kanssa kyllä kysymään mitä tuo kitsgis on. Vastaus oli että pikahiivaa (?). Käytimme kuivahiivaa. Kävi myös ilmi että kleefplastik on tuorekelmua. Muuten sovellettiin aika pitkälti mutu-tuntumalla.
Meidän naisten tehtävä oli taikina ja alustus. Miehet paistoivat. Lanko oli hädissään kun yleensä tätä paistetaan ulkona lämpimässä Afrikan auringossa - mutta mites nyt pienessä pakkasessa! :)
Hyvin onnistui. Lanko kertoi että tätä kuuluu syödä siten että leipäpalan päälle levitetään ensin voita, ja sitten aprikoosihilloa. Tarjolla oli näin ollen tietysti myös kotitekoista aprikoosihilloa Etelä-Afrikasta. OMG. Siis yleensä en todellakaan ole hilloihminen tai muuenkaan makean perään, mutta vitsi, että oli hyvää. Tuli mieleen jotenkin ranskalaiset. Eikös sielläkin syödä leipää hillon kanssa? Saara ja Janne eivät olleet aivan yhtä ihastuneita tähän aprikoosiin ja söivät leipää humuksen kanssa. Hyvää sekin.
Pot Bread
Deeg
1 kg (7 koppies) witbroodmeel
2 teelepels suiker
1 teelepel sout
1 pakkie (10 g) kitsgis
1 eetlepel olie
sowat 2 koppies louwarm water
Só maak jy
Meng die droë bestanddele en gooing genoeg louwarm water by om 'n hanteerbare deeg te worm.
Knie die deeg tot glad.
Sit die deeg in 'n gesmeerde bak en bedek dit met kleefplastiek. Laat staan dit vir 15 minute op 'n warm plek totdat die deeg in volume verdubbel het. Dis nou reg vir gebruik.
Potbrood
Smeer 'n platboom-gietysterpot (en sy deksel) goed met botter.
Knie die deeg af nadat dit die eerste keer gerys het en vorm dit sodat dit in die pot pas. Sit die deksel op en laat staan dit sodat dit weer rys tot dubbel die volume.
Laat staan dit vir 10-20 minute op 'n warm plek.
Sit die pot op 'n driepoot oor matige kole en pak 'n paar kolltjies op die deksal. Bak dit vir 35-50 minute tot goudbruin en gaar. Jy kan dit ook in 'n oond van 180 C bak, maar dan hoef jy nie die deksel op te sit nie.
| Leivän paistaminen. |
| Valmis leipä. |
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Punajuurikeitto
Tämä on Henri Alénin noin viikon takaisen Hesarin resepti. Punajuuret on ihania! Emmekä ole koskaan tehneet punauuresta keittoa - niin, no, paitsi borssikeittoa. Hmm... pitääpä tehdä myös borssikeittoakin tässä lähitulevaisuudessa, se on maukasta.
Maukas oli Henrinkin keitto. Pidättäydyimme pitkälti reseptissä (kerrankin!), vaihdoimme vain viiriäisen munat ihan tavallisiin ja smetanan crème fraichiin. Ja meidän maustekurkku taisi olla suolakurkku...
Punajuurikeitto
n. 500 g kuorittua punajuurta
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 palsternakka
1 rkl sokeria
1 rkl voita
1/2 dl punaviinietikkaa
2 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä
maustepussissa 5 neilikkaa, 1 laakerinlehti ja 5 maustepippuria
1 pieni suolakurkku
suolaa ja mustapippuria
crème fraichea
1 kananmuna per syöjä
Kuori ja hienonna sipuli, ekä valkosipuli. Kuori ja kuutio palsternakka ja punajuuret.
Kuullota kasvikset voissa. Lisää mukaan sokeri ja etikka. Lisää viini ja kiehauta. Kaada joukkoon kasvisliemi ja pudota maustepussi mukaan. Hauduta noin 30 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat pehmenneet.
Poista maustepussi. Lisää kattilaan kuutioitu suolakurkku ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla.
Tajoile kananmunan ja crème fraichen kanssa.
Hyvää on! Mutta, ei kuitenkaan vedä vertoja meidän uudelle suosikille - kukkakaalikeitolle.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Guacamole ja kanafajita
Meillä oli monta avocadoa jotka piti tavalla tai toisella syödä pois ennen kuin pilaantuvat, joten päätimme tehdä guacamolea ja kanafajitaa. Sopivainen perjantai-illan ruoka, kun ei jaksa säätää liikaa.
Guacamole
2 avocadoa
2 keskikokoista valkospilun kynttä
1/4 sipuli
1 jalopeno
1 punainen chili
1/2 sitruunan mehu
suolaa, pippuria
tuoretta korianteria
Kuori avocado ja poista kivi. Murskaa avocado haarukalla, ei tarvitse tehdä liian tasaiseksi. Silppua sipuli, valkosipulin kynnet ja chilit pieneksi ja lisää joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mukaan kourallinen silputtua tuoretta korianteria ja puolikkaan sintruunan mehu. Sekoita. Koristele vielä korianerilla.
Fajitas
1 paketti kanaa
2 paahdettua paprikaa
marinoitua punasipulia
juustoraastetta
Maustoimme kananpalat oikein reippaasti chilillä, paprikajauheella ja ties millä muulla. Lopuksi lisäsimme vielä paria eri chilikastiketta ja annoimme marinoitua muutaman tunnin ennen niiden paistamista. Olivat muuten aika tulisia, mutta sopiat hyvin yhteen paahdetun paprikan ja marinoidun sipulin kanssa.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Ihana kukkakaalikeitto
Tässä aivan ehdoton uusi suosikkikeittomme. On helppo, nopea ja niiiin hyvää! Kukkaali on muutenkin ihanaa, ihan vaan vaikka raakana välipalana, salaatissa tai gratiinina. Tämän ohjeen taisimme löytää alunperin Maku-lehden sivuilta. Kuva ei tee oikeutta!
Kukkakaalikeitto
1 keskikokoinen kukkakaali
1 sipuli
2-3 keskikokoista perunaa
1/2 paketti koskenlaskijajuustoa
1 kasvisliemikuutio
valkopippuria
pekonia
ruohosipulia
8-10 dl maitoa
vettä
Kuullota pieneksi silputtu sipuli voissa pannulla. Lisää pieneksi leikatut kukkakaalinkukinnot ja pieneksi lohkotut perunat. Lisää noin desi vettä ja kasvisliemikuutio. Anna hautua muutaman minuutin, lisää sitten maito ja kiehauta noin 10 minuuttia. Varo ettei maito pala pohjaan.
Lisää kuutioitu sulatejuusto ja anna sulaa joukkoon. Tarkista että keittovihannekset ovat kypsiä. Soseuta keittoa hieman, siten että osa vihanneksista jää kuitenkin pikkupaloiksi. Suurusta tarvittaessa vaalealla suurusteella.
Koristele ja mausta rapeaksi paistetulla pekonilla ja ruohosipulisilpulla.
Done!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Kevätkääryleet
Tässä muutama viikko sitten serkkuni vaimo pyysi tuomaan pääkaupunkiseudun tuliaisina kevätkääryle -taikinalevyjä. Kävin ostamassa näitä Vii Voanista ja tulipa mieleen, että emme me ole Jannenkaan kanssa näitä koskaan tehneet. Suunnitteilla on ollut useamman kerran, mutta jäänyt vaan tekemättä. Jotenkin on aina tuntunut, että ne ovat kovin vaivalloisia tehdä. Eivät muuten olleet. Kyllähän siihen aikaa saa vierähtämään, mutta kovin helppoa se oli ja aika joutuisaakin, osasyynä varmaan se, että Vii Voanin kääryletaikinat ovat aika isoja, joten tuo rullaaminen on aika helppoa. Näistä tuli todella hyviä ja kovin autenttisen makuisia. Jäävät reseptikirjaan.
Kevätkääryleet n. 15-20 kpl
1/2 pakettia kevätkääryle -taikinalevyjä
n. 200 g possun jauhelihaa
n. 100 g jauhettua katkarapua
2 valkosipulin kynttä
2 kevätsipulin vartta
pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 keskikokoinen porkkana raastettuna
kourallinen ituja
n. 200 g keitettyä vermiselliä
kourallinen silputtua korianteria
1 punainen chili silputtuna
2 rkl kalakastiketta
suolaa ja chilikastiketta maun mukaan
Ota taikinalevyt pakastimesta. Paista possu, ravunliha, sekä valkosipuli, kevätsipuli ja inkivääri pannulla kypsiksi. Anna jäähtyä. Lisää täytteen muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Maistele ja mausta mielesi mukaan. Meidän täytteeseen meni loppujen lopuksi aika vähän mausteita, vähän chili- ja kalakastiketta. Inkivääri ja korianteri maustoivat täytteen hyvin.
Täytä kääryle -taikinat ja rullaa kiinni. Käytä vettä taikinan kiinni liimaamiseen.
Paista esimerkiksi wok-pannussa 180 asteisessa öljyssä noin 5-10 minuuttia, kunnes kääryleet ovat kaunnin ruskeita. Tarjoile chilidipin kanssa.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Kotijuusto
Äiti on innostunut erilaisista puu- ja entisöintitöistä. Aina välillä saamme lahjaksi ihania keittiövälineitä, kuten katajasta tehty puulasta tai muuta sellaista. Yksi keittiövempain jota olemme harkinneet ostavamme Jannen kanssa on juustomuotti. Kävimme jopa Kokkipuodissa tai vastaavassa niitä katsomassa, mutta hinnat olivat kyllä aika kohtuuttomat pienestä puulaatikosta. Apuun siis äiti, ja nyt meillä on pari erikokoista juustomuottia.
Tässä taas tällainen ympäripyöreä resepti kotijuustosta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytimme kotijuustoon kananmunaa. Rakenne oli hieman erilainen kuin ennen, mutta maku aivan oivallinen.
Kotijuusto
3 l punaista maitoa
1,5 li piimää
3 kananmunaa
voita, vettä, suolaa
kuivattua yrttimausteseosta
ruohosipulia
Sulata pieni nokare voita isossa kattilassa. Lisää maito ja lämmitä kiehumispisteeseen välillä hämmentäen. Erota tällä välin keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset kevyesti ja sekoita piimään. Kun maito on kiehumispisteessä, siirrä kattila liedeltä ja lisää siihen valkuaispiimäseos. Sekoita kevyesti. Hera ja juustomassa erottuvat heti. Nosta juustomassa reikäkauhalla tiheään siivilään. Kumoa valutettuna kulhoon ja lisää suola ja voinokare. Lisää massaan myös kuivatut yrtit ja kourallinen pieneksi silputtua ruohosipulia.
Vuoraa juustomuotti kostealla sideharsolla ja kaada juustomassa muottiin. Taita sideharso päälle. Pidä muotin alla astiaa johon nestettä voi valua. Pidä juustomassan päällä pieni paino. Säilytä jääkaapissa yön yli. Kumoa lautaselle ja tarjoile.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)